Arvosijoittaminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa.
Benjamin Grahamin ja Warren Buffettin sijoitustyyleissä pyritään tunnistamaan ja laskemaan niin sanottu osakkeen sisäinen arvo. Jos osakkeen markkina-arvo on selkeästi alle osakkeen sisäisen arvon, kannattaa osake ostaa salkkuun.
Tässä tapauksessa turvamarginaali, eli sisäisen ja ulkoisen arvon erotus, suojaa sijoittajaa. Mikäli arvio osakkeen sisäisestä arvosta menisi hiukan ohi, ei sijoittaja kärsi niin kauan kuin arvio osuu turvamarginaalin sisään.
Buffettin menestys on käsittämättömän upea. Vuoden 1976 marraskuussa Berkshire Hathawayhin sijoitettu dollari olisi vuoden 2011 loppuun mennessä kasvanut 1500 dollariin. Buffettin tyylinen arvosijoittaminen ei kuitenkaan ole faktoripohjaista arvosijoittamista.
Faktoripohjainen arvosijoittaminen
Kun puhutaan arvo-osakkeiden pitkän aikavälin paremmuudesta, viitataan usein akateemisiin julkaisuihin, joissa ei siis poimita ”hyviä ja kohtuuhintaisia” yhtiöitä vaan puhtaasti halpoja osakkeita. Silloin tullaan poimineeksi ongelmiin joutuneita yrityksiä. Siis sellaisia, joiden osakkeiden hinta on syystäkin halpa.
Arvoanomalian säilymiseen löytyy useita selityksiä, joista Nobel-voittaja Eugene Faman mukaan anomalia on riskiperusteinen: anomalia säilyy, koska harva haluaa ostaa ongelmiin joutuneita yrityksiä ja niihin sisältyy tavallista korkeampi riski. Se tarkoittaisi myös sitä, että kun puhutaan akateemisen tai faktori-tyylisen arvosijoittamisen efektistä, niin se perustuu nimenomaan ”huonoihin” yrityksiin.
Siis siihen, että ostetaan ongelmaisia yrityksiä, joiden hinnan kuuluukin olla alhainen. Nobel-voittaja Eugene Faman yhteen lauseeseen kiteytetyn selityksen mukaan strategia toimii ja efekti säilyy, koska nämä huonojen yritysten osakekurssit hinnoitellaan liiankin alas.
Buffettin tyyli on ei kuitenkaan täytä akateemisen arvosijoittamisen määritelmää vaan on jotain aivan muuta. Se on osakepoimintaa ja laatuyritysten tunnistamista. Warren Buffettin salkun viisi suurinta yritystä vastaa 73 prosenttia salkun painosta. Sikäli osakepoiminnan merkityksen voisi nähdä olevan Buffettin tapauksessa suuri.
Tämän takia arvo-efektin hyödyntäminen on haastavaa
Moni tietää, että arvo-osakkeet ovat pitkässä juoksussa voittaneet kasvuosakkeet. Moni saattaa tämän takia myös valita salkkuunsa arvo-osakkeita toiveenaan voittaa markkinat.
Tässä 3 yleistä syytä siihen miksi osakepoimija ei aina pääse hyödyntämään arvo-osakkeiden pitkän aikavälin ylituottoa.
1) Osakkeet poimitaan salkkuun ”väärällä” kriteerillä. Akateemisesti tarkasteltuna arvosijoittamisella tarkoitetaan sitä efektiä, joka syntyy, kun osakkeet valitaan salkkuun puhtaasti osakkeen hinnan perusteella. Osakkeen hintaa voidaan suhteuttaa tulokseen (P/E), kirja-arvoon (P/S) tai myyntiin (P/S), mutta kyse on kutakuinkin samasta efektistä.
Kun valintakriteereihin lisätään yrityksen laatuun ja tuloksentekokykyyn liittyviä laatukriteereitä, voidaan toki saavuttaa hyvä salkku, mutta sen mahdollinen menestys ei enää perustu samaan mekanismiin. Eli siis siihen, että ostetaan niitä kaikista halvempia ongelmissakin olevia yritysten osakkeita, jotka hinnoitellaan markkinoiden toimesta liiankin alas.
2) Osakkeita ostetaan liian vähän. Hajauttamisen hyöty voidaan nähdä kahta kautta. Silloin kun halutaan vähentää salkun arvonvaihtelua ja niin sanottua systemaattista riskiä saavuttaa hajautushyödyn jo kohtuullisen pienellä määrällä osakkeita.
Mutta silloin, kun halutaan saavuttaa faktoriin perustuva preemio, tarvitaan osakkeita jo todella paljon. Arvo-osakkaiden efekti on sitä, että suuri massa käyttäytyy keskimäärin niin, että arvo-osakkeet kehittyvät paremmin. Ei siis niin, että jokainen arvo-osake tuottaisi keskimääräistä paremmin. Jos siis omistat viisi arvosegmentin osaketta, määräytyy näiden tuotto hyvin pitkälti yrityskohtaisen menestyksen perusteella ja arvofaktori selittää hyvin pientä osaa näiden osakkeiden tuotosta.
Arvoanomalian hyödyntäminen on siis hankalaa yksittäisten osakkeiden kautta, mutta smart beta -tuotteiden tai aktiivisen rahaston avulla se onnistuu jo paremmin.
3) Aikakausi on väärä. Vaikka arvosegmentti on suurimman osan ajastaan voittanut indeksin, ei se sitä aina tee. Ja siis nyt ei puhuta kuukaudesta tai kahdesta, vaan heikommin toimivat ajanjaksot voivat käytännön sijoittamisen kannalta erittäin pitkiä.
