Uutiset

Helsingin yliopiston henkilöstö menee lakkoon huomenna keskiviikkona

Sivistystyönantajat hylkäsi yliopistoja koskevan sovintoehdotuksen. Helsingin yliopiston henkilöstöä koskeva lakko alkaa huomenna.

Sivistystyönantajat on tänään 27.2.2018 hylännyt sovittelija Janne Metsämäen sovintoehdotuksen. Sivistystyönantajien mukaan sovintoehdotus ei riittävällä tavalla huomioinut työnantajan tavoitteita ja tilannetta.

Sovittelussa ei päästy ratkaisuun ennen Helsingin yliopistoon kohdistuvan työtaistelun toteutumista. Helsingin yliopistoon kohdistettu lakko vaikuttaa yli 32 000 Helsingin yliopiston opiskelijaan.

”Tilanne on erittäin harmillinen ja siitä kärsivät Helsingin yliopiston opiskelijoiden lisäksi myös Viikin normaalikoulun ja Helsingin normaalilyseon oppilaat ja heidän vanhempansa. Kyseisissä kouluissa opiskelee noin 1500 alaikäistä lasta”, kertoo Sivistystyönantajien työmarkkinajohtaja Anne Somer tiedotteessaan.

Yliopistojen taloustilanne korostaa kokonaisuuden huomioimista

Tällä hallituskaudella on yliopistojen julkinen rahoitus vähentynyt yhteensä lähes 400 miljoonalla eurolla. Lisäksi indeksijäädytykset, joilla normaalisti vastataan normaaliin kustannustasojen nousuun, jatkuvat ainakin vuoteen 2019 asti. Yliopistojen varsinaisen toiminnan tulos on ollut suurimmassa osaa yliopistoista alijäämäinen viime vuosina.

”Yliopistojen rahoitus muodostuu pääosin julkisesta rahoituksesta. Samaan aikaan maamme talouden positiivinen kasvu vaatii yhä enemmän yliopistoilta, jotta koulutuksen ja tutkimuksen tarpeeseen kyetään vastaamaan.”, Sivistystyönantajien tiedotteessa kerrotaan.

Koulutus- ja tutkimusalan toimijoiden henkilöstökustannukset ovat noin 70 prosenttia kokonaiskustannuksista. Yliopistojen henkilöstömäärä on jouduttu sopeuttamaan lähes kaikissa yliopistoissa ja henkilöstön määrä on vähentynyt vuodesta 2012 yli 4000 työntekijällä.

Palkansaajajärjestö Pardian mukaan henkilöstöä edustavissa pääsopijajärjestöissä sovintoesitys oli jo hyväksytty. Pardian mukaan Sivistystyönantajien päätös pakottaa yliopistohenkilöstön lakkoon. Lisäksi pääsopijajärjestöt antoivat tiistaina jo kolmannen lakkovaroituksen.

”Olemme erittäin pettyneitä Sivistystyönantajien linjaan. Sen tekemä hylkäävä päätös kertoo, miten vieraantunut työnantaja on henkilöstönsä tilasta, yhteiskunnan kehityksestä sekä koko maan menestystekijöistä. Palkansaajapuoli oli tullut erittäin paljon vastaan. Nyt on selvää, ettei sovintoesityksen sisältö tule riittämään enää henkilöstöllekään”, Pardian tiedotteessa kerrotaan.

Ylioppilaskirjoitusten toteutus on uhattuna

Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia antoivat tiistaina 27. helmikuuta jo kolmannen lakkovaroituksen. Kohdennettu työtaistelu toteutetaan seitsemässä yliopistossa lakkona 14. maaliskuuta, jos neuvotteluratkaisuun ei päästä ennen sitä. Ylioppilaskirjoitusten toteutus on uhattuna näiden yliopistojen harjoittelukouluissa.

Kohdennettu työtaistelu toteutetaan lakkona 14.3.2018 yhteensä seitsemässä yliopistossa ja näiden yliopistojen alaisissa harjoittelukouluissa, jos neuvottelutulokseen ei päästä sitä ennen. Lakko toteutetaan Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Lapin yliopistossa, Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Oulun yliopistossa, Turun yliopistossa sekä Åbo Akademissa. Näissä yliopistoissa on henkilöstöä yhteensä yli 12 000.

Viikko sitten pääsopijajärjestöt antoivat toisen lakkovaroituksen. Se koskee kuutta yliopistoa (Aalto-yliopisto, Hanken, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Taideyliopisto, Vaasan yliopisto) 7. maaliskuuta.

Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun alusta alkaen. Helmikuun 16. päivä  lähtien sovitteluratkaisua on etsitty valtakunnansovittelijan toimiston kautta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös