Suomen Pankin mukaan suomalaiset ottavat aiempaa enemmän kulutusluottoja; maaliskuussa 2016 lainojen kasvutahti oli 13,7 % vuoden 2015 maaliskuuhun verrattuna. Samaan aikaan Suomen Asiakastieto on raportoinut, että myös maksuhäiriömerkinnät ovat kasvussa.
Tämän vuoden tammi-kesäkuussa uusia maksuhäiriömerkintöjä rekisteröitiin 100 000 kappaletta enemmän kuin viime vuonna samalla aikavälillä. Vaikka ylivelkaantuminen ja maksuvaikeudet ovatkin todellinen ongelma, ei kaikki lainanotto aina automaattisesti ole negatiivinen asia. Vinkkiemme avulla erotat hyvän lainan huonosta lainasta!
Hyvät lainat
Hyvät lainat ovat lainoja, jotka mahdollistavat järkevien investointien tai hankintojen tekemisen. Yksinkertaistettuna laina on hyvä, jos sillä hankitaan jotakin, mikä hyödyttää lainanottajaa tulevaisuudessa taloudellisesti. Alla on esitelty muutama hyvä laina.
Opintolainaa on turha pelätä, sillä se on varsin edullista lainaa. Lisäksi opintolaina on sijoitus omaan tulevaisuuteen, jos se mahdollistaa opiskelun ja kouluttautumisen. Jos opinnot saa päätökseen tavoiteajassa, Kela maksaa osan opintolainasta lainanottajan puolesta takaisin, tai vaihtoehtoisesti opintojen aloitusajankohdasta riippuen opintolainavähennys oikeuttaa verovähennyksiin.
Myös yrityslainan ottaminen on omaan tulevaisuuteen sijoittamista. Kannattaa kuitenkin olla varma, että oma liikesuunnitelma on oikeasti elinkelpoinen ja suunnitellulle palvelulle on kysyntää ennen kuin syöksyy ottamaan suurta yrityslainaa.
Asuntolainakin on yleensä hyvä sijoitus. Tällä hetkellä asuntolainojen korot ovat varsin alhaiset, joten siinäkin mielessä asuntolainan ottaminen on kannattavaa. Parasta asuntolainassa kuitenkin on, että asunnon omistaminen lisää varallisuutta ja tuo turvaa omaan talouteen.
Remonttilainakin voi olla järkevästi käytettyä lainaa. Toki remonttilainan järkevyys riippuu siitä, mitä remontoidaan. Olohuoneen tapetointi ei varmastikaan ole yhtä kannattava rahankäyttökohde kuin katon kunnostaminen. Parhaimmillaan remontti kuitenkin kasvattaa kiinteistön arvoa, ja sitä kautta talon omistajan varallisuutta.
Hyvän lainan ominaisuudet
Lainan käyttökohteen lisäksi lainan hyvyyteen vaikuttavat lainan ominaisuudet. Hyvässä lainassa lainan ehdot ja kustannukset on ilmoitettu selkeästi; esimerkiksi lainan korko kerrotaan vuosikorkona eikä kuukausikorkona. Luonnollisesti hyvän lainan kustannukset ovat kohtuulliset. Lainojen tyypillisimmät kustannukset ovat korko, avausmaksu ja tilinhoitomaksu, ja joustoluottoihin sisältyy usein lisäksi nostopalkkio. Muista kiinnittää erityistä huomiota lainan kokonaiskustannuksiin ja todelliseen vuosikorkoon, kun valitset parasta lainaa itsellesi.
Huonot lainat
Yleisesti ottaen huonot lainat ovat lainoja, joilla rahoitetaan hankintoja, jotka eivät voi kasvattaa lainanottajan varallisuutta tai muuten hyödyttää lainanottajaa.
Kalliiden luksustuotteiden ostamiseen otettu laina on käytännössä aina huono ratkaisu, olipa kyse sitten laukuista, koruista, vaatteista tai mistä tahansa. Luksustuotteissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta niiden hankinta olisi syytä pystyä rahoittamaan omilla varoilla. Ongelma luksustuotteiden rahoittamisessa lainalla on, että ne eivät lisää lainanottajan varallisuuden arvoa, ja ovat siten tavallaan hukkaan heitettyä rahaa.
Yleisesti ottaen myös arkimenojen rahoitukseen otettu laina on huonoa lainaa, sillä arjen menot tulisi pysytä rahoittamaan sillä hetkellä käytettävissä olevilla varoilla. Ainoa poikkeus tähän voi olla arkimenojen maksaminen luottokortilla esimerkiksi maksutapaedun tai palkintopisteiden keräämiseksi, mutta tässä tapauksessa kortin käytön täytyy olla todella vastuullista, ja laskut tulee maksaa pois kokonaan korottoman maksuajan puitteissa.
Myös hyvä laina voi muuttua huonoksi lainaksi, jos sitä hallitaan huonosti tai jos lainasumma ja -aika on mitoitettu epäsopivaksi lainanottajan taloustilanteeseen nähden.
Huonon lainan ominaisuudet
Käyttötarkoituksesta riippumatta laina voi olla huono, jos sen ehdot ja kustannukset on ilmoitettu epäselvästi tai harhaanjohtavasti. Esimerkiksi koron ilmoittaminen kuukausikorkona ei ole reilua asiakasta kohtaan, sillä kuukausikorko näyttää aina matalammalta kuin vuosikorko, ja johtaa asiakasta harhaan koron suuruudesta.
Vinkkejä velkaongelmien välttämiseksi
Kukaan ei halua joutua velkakierteeseen tai saada maksuhäiriömerkintää, mutta silti valitettavan moni joutuu vaikeuksiin velkataakkansa kanssa. Vinkkiemme avulla voit välttää velkaongelmien kasautumisen.
- suunnittele lainan takaisinmaksuaikataulu jo lainanhakuvaiheessa; näin osaat valita sopivan suuruisen lainan ja määrittää takaisinmaksuajan oikean mittaiseksi
- jos saat ylimääräistä rahaa kesken lainanmaksun, kannattaa ylimääräiset tulot yleensä ohjata lainan lyhentämiseen; mitä nopeammin lainan maksaa, sitä vähemmän korkokuluja lainasta ehtii kertyä
- säästä puskurirahasto, jotta yllättäviä menoja ei aina tarvitse rahoittaa lainarahalla
Jos lainanmaksu tuottaa vaikeuksia, lisävauhtia lainanlyhennykseen voi saada esimerkiksi lumihiutalemetodista, joka auttaa löytämään säästökohteita arjessa. Jos lainoja on useita, lainojen maksujärjestyksellä on väliä. Suosittuja lainanmaksujärjestykseen keskittyviä lainanlyhennysstrategioita ovat lumivyöry– ja lumipalloefekti.
Lainoja kannattaa myös vertailla jo ennen lainan hakemista, jotta ei jää ylisuurten korkojen loukkuun.
Julkaistu alun perin VertaaEnsin.fi blogissa.
Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.