Tuskin on olemassa turhempaa ja haitallisempaa veroa kuin varainsiirtovero.
Taloudessa on kyse resurssien allokaatiosta eli kohdentumisesta. Markkinataloudessa kaikki resurssit ja tuotannontekijät ohjautuvat koko ajan uudelleen sinne missä ne tuottavat parhaiten. Näitä resursseja ovat raaka-aineet, työ, osaaminen, konekanta, tuotekehityspanokset ja rakennukset. Vain maaomaisuus on ja pysyy.
Markkinataloudessa hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tämä yksinkertaisen kaunis laki koskee niin lopputuotteita kuin tuotannontekijöitäkin. Markkinatalouden hintamekanismin hienous piilee siinä, että hinta on kaikille markkinataloudessa toimiville yksilöille ja yrityksille signaali siitä, mihin resursseja kannattaa ohjata.
Jos Tampereella asuntojen hinnat nousevat yhtäkkiä kovan kysynnän vuoksi, on hintojen nousu rakennusliikkeille merkki siitä, että Tampere on hyvä paikka investoida asuntotuotantoon. Jos kullan hinta pomppaa yhtäkkiä korkeuksiin dollarin ja euron kovan inflaation vuoksi, on hinnannousu merkki kaivosyhtiöille siitä, että kullan tuotantoon kannattaa investoida. Jos koodarien palkat nousevat reippaasti Helsingissä, kertoo se työntekijöille millaista osaamista kannattaa hankkia.
Aina kun markkinataloutta säännellään joko lainsäädännöllä tai verotuksella, markkinatalouden resurssien allokoituminen häiriintyy.
Vuokra-asuntojen hintasääntely on tästä klassinen ja varoittava esimerkki. Vuokrien hintasääntelyn tavoite on suorastaan ylevä. Sen avulla pyritään turvaamaan kohtuulliset asumiskustannukset vuokra-asujille, joiden tulotaso on useimmiten alhaisempi kuin omistusasunnoissa asuvilla.
Vuokrasääntely menee kuitenkin aina ojasta allikkoon. Jos vuokrien maksimitasolle asetetaan katto, johtaa se siihen, ettei vuokranantaja saa riittävää tuottoa ja kompensaatiota riskiselle asuntosijoitukselleen. Asuntosijoittajat äänestävät jaloillaan, jolloin vuokra-asuntojen tarjonta vähenee. Pahimmassa tapauksessa vuokrasääntely johtaa siis vakavaan asuntopulaan.
Sääntelyn lisäksi myös verotus vääristää usein markkinatalouden resurssien allokoitumista.
Tämäkin esimerkki on asuntomarkkinoilta. Kun henkilö ostaa kiinteistön, asunto-osakkeen tai muun arvopaperin, joutuu hän maksamaan kaupasta varainsiirtoveroa. Varainsiirtoveron maksaa yleensä siis ostaja.
Kiinteistöjen varainsiirtovero on tällä hetkellä neljä prosenttia kauppahinnasta. Asunto-osakkeiden ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtovero on kaksi prosenttia ja listaamattoman osakeyhtiön osakkeiden varainsiirtovero on 1,6 prosenttia kauppahinnasta.
Varainsiirtovero on läpeensä turha vero. Eikä vain turha, vaan myös haitallinen.
Miksi ihmeessä yhteiskunta rankaisee esimerkiksi Hyrynsalmella asuvaa työtöntä, joka haluaisi myydä asuntonsa ja muuttaa työn perässä Ouluun? Tai miksi ihmeessä yhteiskunta rankaisee kolmekymppistä tamperelaista, joka haluaisi muuttaa Turkuun hoitamaan syöpää sairastavaa äitiään.
Kun ihmiset haluavat muuttaa, he eivät tee sitä hetken mielijohteesta. Isoissa taloudellisissa päätöksissä ihmiset ovat yllättävänkin rationaalisia. He aidosti puntaroivat eri vaihtoehtoja ja tekevät juuri sitä markkinatalouden resurssiensa allokointia.
Varainsiirtovero on siis itse asiassa eräänlainen ”muuttovero”, kuten asian osuvasti ilmaisee entinen vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara. Se lyö kiilaa ihmisten rationaaliselle pyrkimykselle allokoida resurssejaan järjevästi.
”Varainsiirtoveron huonoihin puoliin kuuluu, että se lukitsee ihmisiä asumaan väärin sijaitseviin ja väärän kokoisiin asuntoihin”, Soininvaara toteaa.
Varainsiirtoveron haitallisuudesta on huomauttanut myös Valtion Taloudellinen Tutkimuskeskus VATT. Sen mukaan useat luotettavat ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että varainsiirtovero vähentää merkittävästi muuttamista ja asuntokauppoja. Tutkimusten mukaan yhden prosenttiyksikön nousu varainsiirtoverossa vähentää asuntokauppoja Suomessakin noin 10–20 prosenttia.
”Muuttamisen väheneminen johtaa siihen, että ihmiset asuvat perhekokoon, tuloihin ja työpaikan sijaintiin nähden huonosti sopivissa asunnoissa. Tästä aiheutuu kotitalouksille kiusaa ja asuntokanta on tehottomassa käytössä. Varainsiirtoveroa voidaan pitää myös epäoikeudenmukaisena. Ne, jotka ovat pakotettuja muuttamaan eron tai työpaikan menetyksen takia, maksavat enemmän veroa”, VATT toteaa.
Muuttaminen ei ole yhteiskunnallisesti haitallista, vaan hyödyllistä toimintaa josta ei pitäisi rangaista. Ihmiset muuttavat työn perässä hakeakseen töitä, päästäkseen lähemmäksi lasten koulua tai päästäkseen lähemmäksi sairasta omaistaan.
Muuttamisessa on kyse resurssien allokoinnista sinne, missä ne ovat parhaiten hyödynnettävissä. Se on markkinataloutta, eikä sitä pidä varainsiirtoverolla sotkea.
Olisiko tässä tilaus kansalaisaloitteelle?
Varainsiirtovero on tyypillinen kateusvero, jota ylläpidetään vastoin kaikkia järkeviä talous-, hallinto- ja hyvinvointifaktoja. Ainoa fakta sen puolesta on, että tietyt puolueet saavat ääniä lupaamalla kurittaa suurituloisia toinen toistaan älyttömämpien verojen ja veronkorotusten muodossa. Jos kaksi ihmistä haluaa ryöstää sinut ja vain sinä vastustat, demokratiassa sinut silloin ryöstetään ja täysin laillisesti.
Ei näytä siltä, että tämäkään vero koskaan poistuisi. Juurihan sitä päivastoin kovennettiin: Asunnon myyntihinnan lisäksi myös yhtiölainan osuus otetaan nykyisin huomioon varainsiirtoveron määrää laskettaessa eli vero määrätään hypoteettisen ns ”velattoman myyntihinnan” perusteella. Taattua verologiikkaa: Mikäs sen tuottoisampaa veronsaajalle kuin määrätä veroja myös veroista, veloista ja saamisista.
Verohallinnossa istuu tälläkin hetkellä kymmeniä suunnittelijoita, joiden ainoana tehtävänä on ideoida lisää verotuskohteita sekä kehitellä uusia keinoja, joilla entisistä kohteista voi tiristää loputkin mehut.
Toisaalta puolueissa mietitään tarkasti, kannattaako veroon kajota, vaikka sillä saataisiin kerättyä muuttajien ja muiden asunnonvaihtajien äänet. Kateellisten äänten menettäminen voi hyvinkin painaa vaa´assa enemmän.
Varainsiirtovero on kaikille sama, sitä ei pysty kiertämään (perintöveron pystyy) ja ainoa vero, jota vastaan saa omaisuus asiakirjojen säilytyksen ja panttauksen. Siis hyödyllinen vero ja tuottaa n. 1-2 miljardia vuodessa. Perintövero pois, sitä maksaa vain köyhät ja keskiluokka.
Jos veron hyödyllisyys riippuisi sen tuotosta tai siitä, ettei sitä pysty kiertämään, ”hyödyllisin” vero olisi epäilemättä kuolinvero: Jokaiselta kuolleelta, siis jokaiselta ennemmin tai myöhemmin, otetaan koko hänen eläessään omistamansa omaisuus ja annetaan verosuunnittelijoille, jotta nämä keksisivät vielä sellaisenkin veron, jolla ihmistä voi verottaa paitsi eläessään ja kuollessaan, myös ennen syntymäänsä.
Sellaista veroa, jota ei tiedä olevan olemassakaan, ei voi kiertää mitenkään, ei edes haudan takaa. Sen sijaan sellaista, jonka ymmärtää olevan typerimmistä typerin, peritään tässä maassa loppuun asti ja tarvittaessa vaikka Karhu-ryhmän toimesta.
Sitä vaan, että veroälyttömyydet, kuten perintövero, varainsiirtovero ja kiinteistövero, kannattaa lopettaa ajoissa ennenkuin köyhiltä loppuu viimeisetkin rahat ja rikkaat on muuttaneet maasta pois.
En minäkään silti mikään kapitalisti ole: Kannatan lämpimästi transaktioveroa, jota Soininvaarakin taisi joskus suositella. Sen myötä kaikki muut verot voitaisiin kokonaan lakkauttaa ja tosirikkaitakin se kirpaisisi vain promillen verran. Mutta sekin on kuulema liikaa.
Eikös tuossa transaktioverossa olisi se vaara että kaikki verotettavat transaktiot karkaisivat maamme rajojen ulkopuolelle? Ruotsissahan tuota kokeiltiin 80-luvulla, mutta kauppa siirtyi muualle ja lopulta vero lakkautettiin muutaman vuoden jälkeen.
Ruotsin valtaapitävät demari-idealistit ovat kokeilleet muutakin typerää kuten pankkien ja vakuutusyhtiöiden raippaveroa ja poskettomia vakavaraisuusvaateita sekä yli sadan prosentin marginaaliveroa ”suurituloisille”. Sen sijaan perintöveron he ovat jostain syystä saaneet poistettua; taisi olla jonkun lyhytikäisen porvarihallituksen ansiota.
Transaktioveroa ei tietenkään voi toteuttaa muuten kuin globaalisti eikä tahtoa sellaiseen löydy tästä maailmasta koskaan. Pelkkä yrityskin säätää se voimaan vain yhdessä maassa on osoitus toivottomasta hyväuskoisuudesta.
Ruotsalaisten usko siihen, että kaikki valtiot maailmassa haluavat maksaa veroja kuten he, on samanarvoinen asia kuin usko, että kaikki haluavat maahansa islamilaisen kalifaatin. Ruotsalaiset eivät ymmärrä, mikseivät kaikki ihastu heidän demari-ideologiensa imagine-all-the-people -päiväuniin.
Se, että kv-yritykset kavahtavat jo muutaman promillen veroa valuutansiirroissa, ei välttämättä ole osoitus niiden kelvottomasta moraalista. Yhtä hyvin se voi olla merkki verotuksen kohtuuttomuudesta yleensä, jolloin pienikin lisävero koetaan jälleen yhdeksi yritykseksi sosialisoida kaikki yksityinen omaisuus ja liiketoiminta. Pirulle pikkusormi ja kohta tavallisenkin ihmisen ”transaktioita” verotetaan kuten ansiotuloa.
Varainsiirtovero puolestaan vaikeuttaa työn perässä muuttamista ja hidastaa sitä kautta kaupan ja kansantalouden kasvua. Mitään veroa ei kuitenkaan vaalipuheissa perustella kansantaloudella vaan ”tasa-arvolla” ja ”solidaarisuudella”.
Tulevien vaalien vaalikarjaa ovat jälleen kerran ”pienituloiset”. Niinpä saamme pian kuulla, että pienituloisella on oltava oikeus rahastaa suurituloista missä ikinä tämän raha liikahtaakin. Pääomaveroa ei enää ole, joten vanha kunnon ”leimavero” on valtion ikiaikainen tapa kupata ”suurituloisia” aina kun kaupalle on saatava virallinen vahvistus eli sitä voidaan konrtolloida. SDP kyllä haluaisi verottaa yksityistä autokauppaa ja kirpputorejakin, mutta ymmärtää, että siinä vaiheessa sen omatkin äänestäjät kokisivat kupin menneen lopullisesti nurin.
Kuppi ei kuitenkaan mene nurin niin kauan kuin varainsiirto-ja perintöverot eivät aiheuta valtiontaloudelle kestämättömiä kustannuksia tai kokonaan pysäytä kauppaa ja vientiä. Niin kauan niitä voidaan ylläpitää tasa-arvon ikoneina ja niin kauan kansalle voidaan valehdella edes jotenkuten uskottavasti.
Aina nimittäin löytyy tilaa typerille ja katteettomille vaalilupauksille, joiden toteuttaminen edes osittain romahduttaisi talouden kokonaan, mutta joiden toteuttamiskelvottomuus voidaan aina sysätä opposition syyksi.