Kansalaisaloite synnytti värikkään verokeskustelun.
Marraskuun alussa vireille laitettu kansalaisaloite ajaa perintö- ja lahjaverosta luopumista.
Kansalaisaloite ei aluksi saanut juurikaan kannattajia, mutta joulun jälkeen kannatusilmoituksia on tullut vauhdikkaammin. Nyt aloite on saanut jo yli 54 000 kannattajaa. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.
Kansalaisaloitteessa perintö- ja lahjaverosta luopumista perustellaan muun muassa sillä, että Ruotsissa jo perintö- ja lahjaverosta luovuttiin jo vuonna 2004, Norja luopui vastaavasti verosta 2014.
Aloitteen mukaan lahjavero on yhteiskunnalle ongelmallinen ja aiheuttaa ongelmatilanteita avio- tai avopuolisoiden, rekisteröityneen parisuhteen tai muun läheisen kuoleman tapahtuessa.
Perintövero puolestaan on aloitteen mukaan myös moraalisesti ongelmallinen, lähiomaisen kuoleman yhteydessä valtio rankaisee surijaa vaatimalla veroa yhteisestä omaisuudesta.
Lisäksi vero vaikuttaa myös yrittäjyyteen, sillä estetään tai ainakin vaikeutetaan pitkäaikaista yritystoimintaa. Vero vaikeuttaa pk-yritysten sukupolvenvaihdoksia ja näin vaikuttaa suoranaisesti yritystoiminnan jatkuvuuteen.
SDP:n kansanedustaja Timo Harakka vastustaa eduskunnan käsittelyyn saapuvaa aloitetta kyseisten verojen poistamisesta. Hänen mukaansa aloitteesta hyötyisivät vain varakkaimmat suomalaiset, sillä pienimmät lahjat ja perinnöt on jo vapautettu verosta.
Perintövero on markkinatalouden paras vero. Inheritance tax: A hated tax but a fair one https://t.co/g6GntwvBsv käyttäjältä @TheEconomist
— Timo Harakka (@TimoHarakka) 18. maaliskuuta 2018
”Perintö- ja lahjavero on markkinatalouden paras vero. Se ei kohdistu työhön, vaan ansaitsemattomaan tuloon. Se on oikeudenmukainen ja taloutta tehostava vero. Siksi lähes kaikki talouden ja verotuksen asiantuntijat kannattavat kohtuullista perintö- ja lahjaveroa”, Harakka toteaa Verkkosanomille.
Myös Rakennusliitto ottaa voimakkaasti kantaa perintöverokeskusteluun.
Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan perintöveron poiston takana on lähinnä ruotsinkielinen raha ja eliitti.
”Asialla on ruotsinkielistä rahaa ja ruotsinkielisten vuosisataisia etuoikeuksia ansiokkaasti puolustavan puolueen RKP:n nouseva kyky. Nuori politrukki käynnisti kansalaisaloitteen perintöveron poistamiseksi”, kirjoittaa Suokas blogissaan.
Suokkaan mukaan suomalaisten perinnöt ovat yleensä pieniä eikä niistä tarvitse maksaa veroa lainkaan. Isommistakin perinnöistä vero on maltillinen, jos perijänä on lähisukulainen.
”Ruotsin kuninkaat antoivat vasalleilleen täyden verovapauden. Erioikeus on historian saatossa lipsahtanut pois. Sukupolvien yli kerääntyvästä varallisuudesta pääsee rahvaskin osille, vaikkakin pienessä määrin. Nähtäväksi jää poistuuko varallisuusveron ohella myös rikkaiden perintövero. Viimeinenkin mahdollisuus omaisuuksien edes vähäiseen tasoittamiseen yhteiskunnallisella tulonjaolla. Verotuloihin syntyvä aukon maksumiehiksi joutuisi luonnollisesti sama porukka kuin aina ennenkin, palkansaajat”, Suokas toteaa.
