Yksityishenkilön näkökulmasta raha tulee töitä tekemällä, eikä sitä kannata jättää lompakon pohjalle kummittelemaan. Säästäminen turvaa tulevaisuutesi.
Miksi edes käytämme rahaa?
Siitä lähtien, kun ihmiset ovat vaihtaneet vaikkapa viljaa voihin, on tarvittu jonkinlaista keskinäistä luottamusta, mikä mahdollistaa tavaroiden vaihdon tuntematta toista osapuolta henkilökohtaisesti. Koska kaikki uskovat rahan tuovan tavaroita ja palveluita, mahdollistuu vaihto tuntemattomienkin ihmisten kesken. Samalla voidaan erikoistua yksittäisiin ammatteihin. Jos emme vaihtaisi mitään kenenkään kanssa, kaikkien pitäisi olla yhtä taitavia tomaatinkasvatuksesta talonrakentamiseen.
Toisaalta jos meillä ei olisi yhteistä valuuttaa käytössä, joka päivä pitäisi muistaa mittaamaton määrä erilaisia vaihtokursseja. Jos olet erikoistunut vaikkapa pitämään filosofian luentoja, maksaisit kaupan kassalla kertomalla, mitä Platon ja Sokrates miettivät. Kenkäkauppias puolestaan maksaa kengillä, maitotilan omistaja maidolla. Tavallisen henkilön pitäisi siis muistaa kuinka arvokasta on maito verrattuna kenkiin, filosofian luentoihin tai mihin tahansa muuhun. Soppaa sekoittaisi vielä se, jos maito olisikin pilaantunutta, kengät kuluisivat nopeammin puhki kuin toisen suutarin tekemät ja filosofian luento olisi pitkäveteinen. Lisäksi kenkäkauppias ei välttämättä halua maitoa juuri nyt, ja filosofian luennosta kiinnostuneita ei löydy lähimailta.
Tähän ongelmaan päädyttiin keksimään ratkaisu sitomalla rahan arvo johonkin muuhun, esimerkiksi oravannahkoihin, kultaan tai hopeaan. Jalometalli kävikin maksuvälineenä, mutta sen rinnalle tulivat myös setelit, jotka olivat kuitteja talletetusta kullasta. Maailmansotien aikaan valtiot laskivat liikkeelle ylimääräistä setelirahaa rahoittaakseen sodankäyntinsä. Tämä lisäys rahamäärässä katkaisi arvometallien ja setelien arvon yhteyden. Rahan arvo yritettiin palauttaa kulta- ja hopeakantaan siinä kuitenkaan onnistumatta – nimellisesti yhteys katkaistiin 1970- luvulla.
Raha onkin nykyään pääasiassa luottamusta siihen, että velallinen, kuten yrittäjä tai yksityishenkilö maksaa velkansa tavaroista tai palveluista syntyvien voittojen tai palkkatulojen avulla sovitussa ajassa. Raha tulee lopuksi siitä, että uskotaan tulevaisuuteen.
Miten pankit ja keskuspankki tähän liittyvät?
Rahaa tulee siitä, kun pankit myöntävät lainoja. Melko yleinen käsitys on, että pankit lainaavat eteenpäin vain täsmälleen sen summan, mitä niillä on varastossa jossakin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa; pankeilla on hallussaan vain pieni osa ulos lainatuista rahoista. Miten ihmeessä pankkien lainaraha tulee tyhjästä? Jos lainaan porakoneen kaverille, minulla pitää olla porakone ennen kuin voin sitä lainata.
Pankin täytyy säilyttää 10 % reservinä varoistaan, joka tarkoittaa käytännössä käteistä rahaa tai talletuksia keskuspankkiin.
- Joku menee pankkiin tallettamaan 1000 €, pankki pitää itsellään 100 € eli 10 %.
- Pankki lainaa 900 € jollekin muulle.
- Kun laina on maksettu takaisin, tästä 10 % eli 90 € jätetään pankkiin, ja loput 810 € lainataan. -Kun 810 € laina on maksettu takaisin, taas 10 % eli 81 € jätetään pankkiin ja 729 € lainataan edelleen.
Jos reservivaatimus on 10%, pankit voivat siis kymmenkertaistaa rahan määrän. Reservivaatimus voi olla myös joku muu prosenttiosuus. Raha tulee siis kirjauksista pankin taseessa.
Järjestelmä toimii, sillä kaikki pankkien asiakkaat eivät tule samanaikaisesti vaatimaan rahojaan pois pankista. Oletko kuullut koskaan tällaista sanontaa: et pysty pitämään kakkua itselläsi ja syömään sitä yhtä aikaa? Sanonta ei ole totta tässä tapauksessa, sillä vähittäisvarantojärjestelmän vuoksi rahaa pystyy sijoittamaan tehokkaasti ja tuottavasti, mutta myös tarvittaessa käyttämään. Huonona puolena on, että pankki joutuu konkurssiin, jos kaikki haluaisivat nostaa kaikki rahat ja lakkauttaa kaikki velkansa samalla sekunnilla. Valtiot kuitenkin takaavat yksityishenkilöiden pankkitalletukset 100 000 € asti.
Muista, että säästötilisi ei tarvitse olla samassa pankissa kuin missä käyttötilisi on.
Yksityishenkilöt hoitavat laina-ja talletusasiat liikepankissa, kun taas liikepankit hoitavat samat asiat keskuspankissa. Keskuspankki säätelee maan tai maaryhmän rahamäärää sekä ylläpitää hintojen vakautta. Keskuspankki voi vaikuttaa pankkien lainaaman rahan määrään nostamalla tai laskemalla ohjauskorkoa. Ne voivat myös valvoa pankkien luotonantoa ja myöntää lainaa pankin lyhyen aikavälin tarpeisiin vakuuksia vastaan.
Pankkien täytyy siis arvioida, miten todennäköisesti yksityishenkilöt ja yritykset pystyvät maksamaan velkansa takaisin. Jos pankki tekee virhearvion, on se vastuussa velan maksusta. Valtiot ja keskuspankit voivat joskus kuitenkin auttaa pankkeja.
Miten on mahdollista, että koko järjestelmä ei ole romahtanut?
Tavallisen henkilön ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan siitä, että menettäisi rahansa pankissa, sillä se on edelleen turvallisin vaihtoehto säilyttää rahaa talletussuojan vuoksi. Pankit ovat toimineet samalla tavalla satoja vuosia. Raha tulee ja menee kuten ennenkin.
Talouskasvu perustuu lopulta uskoon siitä, että tulevaisuudessa kaikki on paremmin. Tämä on mahdollista, kun tehdään uusia ja erilaisia keksintöjä ja lisätään tehokkuutta. Tähän mennessä on aina tullut uusia keksintöjä. Tieteelliseen tutkimukseen ja muihin innovaatioihin satsaavat sekä valtiot, yhteisöt, yritykset että yksityishenkilöt.
Joskus uusi keksintö on ollut leipomo kadunnurkalla paremmassa paikassa, höyrykone tai uusi pakkausmateriaali.
Julkaistu alun perin VertaaEnsin.fi blogissa.
Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.
Raha perustuu siis kehäluottamukseen: Pankki luottaa velalliseen, valtio pankkiin ja lopuksi tallettaja valtioon. Luottamukset perustuvat eri asioihin: Pankki vaatii laina-asiakkaan ”luottamuksen” takuuksi reaalivakuudet, valtio vaatii pankilta tasereservin ja tallettaja valtiolta talletusturvan.
Luottamuksissa on kuitenkin eroja sen mukaan, missä ”valuutassa” ne arvotetaan, ts perustuvatko ne talousfaktoihin vai muihun kuten poliittisiin pyyteisiin. Jos pankki vaatii lainan pantiksi asunto-osakkeen, pantti on pankille selvää rahaa viimeistään kun pankki sen lunastaa ja myy. Finanssivalvonta puolestaan pitänee huolen pankkien omien reservien riittävyydestä ja ilmeisesti niissä pyritään pitämään joku realistinen puskuri pienen ”bank run”inkin varalle.
Tähän asti luottamus on siis muutettavissa rahaksi tai ainakin rahan olemassaolon todennäköisyydeksi.
Luottamusympyrän viimeinen mutta samalla heikoin lenkki on tietenkin se tavallinen tallaaja, joka tallettaessaan säästönsä pankkiin pistää rahan liikkeelle. Mitä enemmän hän tallettaa, sitä enemmän pankki voi lainata yrityksille ja sitä enemmän ne voivat tarjota tallettajille töitä. Suomessa kun ollaan, niin nyt kuitenkin astuu kuvaan poliittinen pukinsorkka: Jos tallettaja kokee, että talletussuoja suosii liikaa suurituloisia, hän alkaa vaatia sen alentamista, minkä seurauksena rahan liike hidastuu, se pakenee ulkomaille, YT:tä pukkaa ja tallettajan omakin talous kärsii.
Tässäkin siis pätee, että politiikka on sen soveltajan pahin vihollinen ja että markkinataloudessa on hyväksyttävä jonkinasteinen ”rikkaan pöydältä tippuvien murusten” laki. Lain kiistäminen ei suinkaan johda talletusten tasa-arvoon vaan murusten loppumiseen ja tasa-arvon vaatijoiden nälkäkuolemaan.