ARA:n johtaja haukkuu täysin väärää puuta syyttäessään markkinoita pääkaupunkiseudun asumisen ahtaudesta.
Viestinviejää ei pitäisi koskaan ampua.
Kun yhteiskunnan ongelmista syytetään markkinataloutta, ollaan usein ampumassa viestinviejää. Markkinatalous on siis viestinviejä, ja viesti on kysynnän ja tarjonnan perusteella määräytyvä hyödykkeen tai palvelun hinta.
Jostain syystä viestinviejän ampumien on Suomessa suuressa suosioissa. Yksi esimerkki tästä saatiin tällä viikolla, kun Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA):n johtaja Jarmo Linden kritisoi blogikirjoituksessaan pääkaupunkiseudulla jylläävää miniasuntobuumia.
Vantaan Martinlaakson valmistui viime vuoden lopulla 68 minikotia, joissa on vain 15,5 asuinneliötä. Saton rakentamat minikodit ovat saaneet runsaasti julkisuutta. Asunnot ovat tyylikkäitä ja valoisia. Asunnoissa on noin neljän metrin huonekorkeus, parvi ja pieni parveke.
Miniasunnoista peritään vuokraa 500 euroa eli yli 32 euroa neliöltä. Se on selvästi yli Vantaan keskimääräisen neliövuokran, joka Tilastokeskuksen mukaan on 18,5 euroa.
”Nykymeno näyttää siltä, että markkinaehtoinen ratkaisu kaupunkiasumisen kalleuteen on puristaa kodista kotilo. Kun neliöitä tarpeeksi vähennetään, kokonaisvuokra saadaan palvelualojen työntekijöiden kipurajan alle ja Kelan hyväksymien asumistuen ja toimeentulotuen enimmäisrajojen sisään”, Linden kirjottaa.
Lindenin mukaan esimerkiksi Vantaalla vuonna 2012 uusien kerrostaloasuntojen keskikoko oli noin 56–58 neliömetriä, mutta vuoden 2017 lopussa noin 40 neliömetriä.
Linden innostuu syyttämään ahtaasta asumisesta – kuinkas ollakaan – markkinataloutta.
”Asuminen on ihmisen perustarve ja kaiken muun hyvinvoinnin ja aktiivisen elämän perusta. Mikään sivistysmaa ei ole ratkaissut asuntokysymystä antamalla sitä ”markkinoiden hoidettavaksi” kokonaan. Vapaat markkinat kun tuppaavat keskittymään sijoitustuoton maksimoimiseen. Moinen osaoptimointi asuntoasioissa ei ole asunnontarvitsijoiden eikä kansantalouden kokonaisedun mukaista – saati tasapainoisen kaupunkikehittämisen”, Linden toteaa.
Aina aika-ajoin markkinataloutta syytetään jos jonkinmoisista ongelmista. Toki markkinamekanismi aiheuttaa toisinaan hyvinvointitappiota, mutta valitettavan usein markkinoiden toiminnan kritisointi johtuu vain ja ainoastaan markkinamekanismin ymmärtämättömyydestä.
Pienasuntobuumi ei ole ongelmien syy, vaan ongelmien seuraus. Siinä on vissi ero, eikä Linden tunnu tätä ymmärtävän.
Pienasuntoja rakennetaan, koska niille on markkinoilla kysyntää. SATO uskoo pienasuntojen tekevän kauppansa ja tarjoavan rakennusyhtiölle kannattavaa liiketoimintaa. Jos pienasunnot menevät kaupaksi, ovat kuluttajat äänestäneet euroillaan. Eli he haluavat asua pientaloissa.
Jo pienasuntojen Vantaan yleistä vuokratasoa korkeampi neliöhinta osoittaa, että pienasunnot vastaavat kysyntään.
Sikäli mikäli Lindenin kuvaama ”koteloasuminen” todellakin nähdään ongelmaksi, on syyttävällä sormella osoitettava juurisyihin eli sinne, mistä ongelmat oikeasti johtuvat.
Ja se kohde ei ole rakennusliike tai markkinat, vaan kunnalliset päätöksentekijät.
Pääkaupunkiseudun asumisen kova hintataso johtuu useista tekijöistä. Näitä ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudun hyvä työllisyystilanne, muuttoliike ja kaupungistuminen sekä kaavoituspolitiikka.
Työllisyystilannetta ja muuttoliikettä ei voida eikä kannata jarruttaa, mutta kaavoituspolitiikka on se työrukkanen, joka kunnallispäättäjien työkalupakista löytyy.
VATT:n johtava tutkija Tuukka Saarimaa puuttuu aiheellisesti Lindenin kritiikkiin, huomauttaen juuri kaavoituspolitiikan tärkeästä merkityksestä pienasuntobuumissa.
”Pienten asuntojen rakentaminen ei ole markkinaehtoinen ratkaisu, vaan markkinoiden reaktio julkisen sektorin sääntelyyn eli tässä tapauksessa niukkaan kaavoitukseen”, Saarimaa toteaa Twitterissä.
Saarimaan mukaan kaavoituksen tehtävä on estää liika rakentaminen, mutta vaarana on, että rakentamista rajoitetaan liikaa, etenkin niillä alueilla, joille kohdentuu suuri kysyntä.
Muutama kommentti asuntojohtajalle. Pienten asuntojen rakentaminen ei ole markkinaehtoinen ratkaisu, vaan markkinoiden reaktio julkisen sektorin sääntelyyn eli tässä tapauksessa niukkaan kaavoitukseen. 1/4#asuminenhttps://t.co/6okvQqlcsL pic.twitter.com/PI8u7pxWoA
— Tuukka Saarimaa (@tsaarimaa) 4. maaliskuuta 2018
Esimerkiksi yritykset antoivat vuonna 2015 tylyä palautetta Espoon ”rakentamisvihamieliselle” kulttuurille.
Rakennusteollisuus RT:n yrityksille lähettämässä rakentamisen sujuvuuskyselystä selvisi, että yritykset pitävät Espoota ”valittajien kaupunkina”, jossa kaiken lisäksi lupien saanti venyy ja lupa-arkkitehdit pistävät omia, kustannuksia lisääviä puumerkkejä suunnitelmiin.
Tässäpä vielä yksi argumentti siihen miksi rakennetaan entistä pienempää asuntoa ja se on tuettu asuminen. Hitas- ja ARA-tuotanto, on säänneltyä asuntotuotantoa, jolle Helsingin kaupunki luovuttaa tontin alennetulla vuokralla. Hitaksen halvempaan asumismuotoon pääsevät kirjaimellisesti arvotaan.
Osa siis saa asua muita edullisempaan hintaan. Kun asuminen on tavanomaista edullisempaa, voidaan ostaa isompi koti. Kiva niille, jotka arpajaisissa voittaa, mutta huono kaikille muille. Niille muille kun jää vähemmän neliöitä jaettavaksi. Pienemmät saatavilla olevat neliömäärät nostaa hintaa ja luo kysyntää entistä pienemmille markkinahintaisille asunnoille.
Sikäli voitaisiin väittää, että tuettu asuminen johtaa siihen, että rakennetaan entistä pienempää.
http://www.libera.fi/blogi/helsingin-tuettu-asuminen-jarruttaa-rakentamista/