Haluatko menestyä paremmin työelämässä? Lue seitsemän seikkaa, jotka saattavat estää menestystäsi.
Monet ulkoiset tekijät saattavat estää menestystä, kuten huono taloudellinen tilanne tai selkäänpuukottava kollega. Joskus syy ei kuitenkaan löydy ympäristöstä ja saattaakin olla, että olet itse oma pahin vihollisesi. Voi olla, että sabotoit tiedostamatta omaa urakehitystäsi. Onneksi Business Insider tuo julki seitsemän tapaa, joilla ihmiset tuhoavat salakavalasti omaa menestystään.
1. Myötäiletkö enemmistön kanssa?
Psykologi Solomon Asch teki 1950-luvulla tutkimuksen, jossa esitettiin, että ihmisillä on taipumusta olla samaa mieltä enemmistön kanssa, vaikka olisi ilmeistä, että enemmistö on väärässä.
Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin ilmoittamaan, mikä kortissa esiintyvistä viivoista oli pisin. Kokeessa olevat valekoehenkilöt ilmoittivat tarkoituksella lyhyen viivan olevan pisin. Suurin osa testiin osallistuneista oli heidän kanssaan samaa mieltä. Kannattaa siis olla varuillaan, miten paljon mukaudut enemmistön mielipiteeseen, sillä sosiaalinen paine ryhmässä vaikuttaa mielipiteeseen.
2. Uskotko negatiivisiin stereotypioihin?
Negatiivisia stereotypioita syntyy, kun ihmiset liittävät negatiivisia yhteyksiä heidän sukupuolensa tai rodun yhteyteen ja suoriutuvat sen vuoksi huonommin työtehtävissään. Esimerkiksi naiset, jotka uskoivat negatiivisiin stereotypioihin, suoriutuivat huonommin neuvottelutilanteissa, kuin naiset, jotka eivät uskoneet niihin.
3. Oletko taipuvainen perfektionismiin?
Perfektionismi saattaa kuulostaa jonkun korvaan hyvältä ominaisuudelta, mutta todellisuudessa se voi sabotoida mahdollisuuksia menestyä. Tohtori Alice Boyesin mukaan perfektionistit saattavat uuvuttaa itsensä psykologisesti ja emotionaalisesti aivan loppuun jonkun tehtävän parissa. Jos huomaat olevasi taipuvainen perfektionismiin, kannattaa tunnistaa varoitusmerkkejä, milloin sinun tulee pitää tauko, ettet kuluta itseäsi loppuun.
4. Tunnetko olevasi huijari?
Tutkijat kertovat, että 70 % ihmisistä potevat ”huijarisyndroomaa” (engl. impostor syndrome) ainakin kerran elämässään. Tällöin ihmisestä tuntuu siltä, että hänen saavutuksensa ovat vain hyvän onnen tulosta ja hän pelkää, että hän on vain harhauttanut muut luulemaan, että hän on kyvykäs esimerkiksi työssään.
5. Pelkäätkö menestystä?
Psykologi Abraham Maslow loi termin ”Joonakompleksi” (engl. Jonah complex) kuvaamaan ihmisen pelkoa hänen oman täyden potentiaalin saavuttamisesta. Tämän mukaan ihminen pelkää omaa menestystään ja saattaa sabotoida omia mahdollisuuksia menestyä.
Tämä ”kompleksi” voi aktivoitua, kun aloitat uuden työn tai aseman ja pelkäät, ettet suoriudu työstä tarpeeksi hyvin. Ehkäpä pelkäät vastuuta, jota saat uuden tehtäväsi myötä?
On tärkeää selvittää, mistä tämä pelko on peräisin. Onko perheenjäsen tai ystävä kertonut sinulle menneisyydessä, ettet ole tarpeeksi lahjakas? Pohdi muistoja objektiivisesti ja vertaa niitä konkreettisiin saavutuksiin.
6. Hautaatko pääsi hiekkaan?
”Strutsiefekti” (engl. ostrich effect) tapahtuu, kun välttelet tiedon etsimistä, sillä pelkäät, että petyt lopputulokseen. Esimerkiksi saatat vältellä tämän kuun myyntilukujen laskemista, sillä pelkäät, ettet olet päässyt myyntitavoitteisiin.
7. Viivytteletkö?
Viivyttely ei tarkoita aina laiskuutta. Se voi johtua vihamielisyyden tai vihan tunteista.
Harvard Business Review mainitsee esimerkin tietotekniikan tutkijasta, joka oli turhautunut, kun häntä ei ylennetty. Sen sijaan, että hän olisi pyytänyt palautetta hänen työstään, mitä hän olisi voinut tehdä paremmin, hän alkoi viivytellä projektien parissa – ja häntä ei tämän vuoksi ylennetty seuraavanakaan vuonna.