Rahastotietoa

Millainen indeksirahasto on Nordnetin Superrahasto?

Superrahasto on Nordnetin noin neljä vuotta sitten lanseeraama kuluton indeksirahasto.

– KAUPALLINEN YHTEISTYÖ –

Superrahasto on Nordnetin noin neljä vuotta sitten lanseeraama kuluton indeksirahasto.

Nordnet ilmoitti toukokuussa 2014 tuovansa markkinoille ensimmäisen kuluttoman indeksirahaston, joka seuraa Helsingin pörssin OMXH25-osakeindeksiä.

Nordnetin ensimmäinen Superrahasto herätti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kosolti huomiota ennen kaikkea siitä syystä, ettei rahastossa ole merkintä- tai lunastuspalkkioita, eikä vuosittaisia hallinnointipalkkioita. Nordnet ei ansaitse rahastolla suoraan, vaan näkee rahaston markkinointikeinona uusien asiakkaiden hankkimisessa.

Uusi rahasto on herättänyt netin keskustelupalstoilla monenlaisia epäilyksiä. Osa epäilee, että Nordnet ”vetää välistä” jollakin tavalla. Yhtiö myöntää, että se toivoo rahaston kautta tulevien uusien asiakkaiden käyttävän myös muita tuotteita ja palveluja, joita Nordnetissä on tarjolla.

Nettisivuillaan Nordnet toteaa näin:

Superrahasto on markkinointikeino, sillä emme tienaa rahastolla. Toivomme että Superrahaston myötä mahdollisimman moni aloittaa säästämisen myös muihin tarjoamiimme tuotteisiin.

Nordnetin talousvalmentaja Martin Paasi on pyrkinyt hälventämään sijoittajien epäilyjä esimerkiksi blogissaan.

”Rahastossa ei ole merkintä-, lunastus- tai hallinnointipalkkiota. Tämän lisäksi Nordnet on luvannut maksaa rahaston osakekaupankäynnistä syntyvät kulut, jotka tavallisesti saattavat olla jopa puolen prosentin luokkaa vuodessa. Kaikesta huolimatta epäilyt rahastoa kohtaan ovat keskustelupalstoilla olleet sitkeässä”, Paasi toteaa.

Mitään haudattua koiraa tai salaliittoa ei ole olemassa, Paasi vakuuttaa.

Millainen rahasto sitten tarkalleen ottaen superrahasto on?

Rahasto on niin sanottu passiivinen indeksirahasto, joka seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä, ja sijoittaa osingot uudelleen kasvurahastojen tavoin. Passiivisuus tarkoittaa rahaston yhteydessä sitä, ettei rahaston taustalla ole lainkaan aktiivista salkunhoitoa. Superrahasto pyrkii vain jäljittelemään OMXH25-indeksin, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä mahdollisimman tarkasti.

Rahasto sijoittaa varansa pääasiassa osakkeisiin ja muihin jälkimarkkinakelpoisiin osakepohjaisiin arvopapereihin. Rahasto saa käyttää johdannaisinstrumentteja osana sijoituspolitiikkaansa.

Muut Nordnetin superrahastot, kuten Superfonden Sverige seuraa OMXSBGI-indeksiä, eli Tukholman pörssin 70 vaihdetuinta osaketta. Superfondet Norge seuraa puolestaan OBX-indeksiä, eli Oslon pörssin 25 vaihdetuinta osaketta. Superfonden Danmark seuraa OMXC20CAP-indeksiä, eli Kööpenhaminan pörssin 20 vaihdetuimman osakkeen kehitystä.

Minimimerkintä on 15 euroa per rahasto. Yksittäinen asiakas voi sijoittaa Superrahastoon enintään 10 000 euroa päivässä.

Superrahasto Suomi on täysin kuluton. Nordnet kattaa kaikki rahaston kulut, eli rahastossa ei ole merkintä- tai lunastuspalkkiota eikä vuosittaista hallinnointipalkkiota. Nordnet kattaa myös rahaston kaupankäynnistä syntyvät kulut. Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan sijoittavan Superrahaston ainoa kulu tulee valuutanvaihdosta, jonka Nordnet hoitaa asiakkaan puolesta. Valuutan osto- ja myyntikurssin erotus on 0,5 %. Rahastomerkinnät tehdään euroissa, joten valuutanvaihtokulu on 0,25 % sekä merkinnän että lunastuksen yhteydessä.

Osa sijoittajista on epäillyt, ettei superrahasto pysyisi loputtomiin kuluttomana. Nordnet kuitenkin vakuuttaa, että kuluttomuus on pysyvää.

Lue tästä lisää Nordnetin Superrahastoista.

2 kommenttia
  • Jarno Lamberg sanoo:

    Tämä on tullut nordnetiltä ulos viime joulukuussa. Tanskan veroviranomainen linjasi äskettäin Nordnetille, ettei sen Ruotsiin rekisteröity indeksirahasto saa samanlaista verokohtelua kuin Tanskaan rekisteröidyt osakerahastot.

    Tanskalaiset osakerahastot saavat osinkonsa verovapaasti, mutta muualle rekisteröityihin rahastoihin menevistä osingoista peritään 27 prosentin vero. Nordnet on vuodesta 2014 hyvittänyt verot asiakkailleen omalla kustannuksellaan, mutta päätti lopettaa hyvitykset tanskalaisten päätöksen jälkeen.

  • Matias 196 sanoo:

    Ympäripyöreää tää sijoittaminen, kukaan ei sano kyllä tai ei.
    Olen kuullut jo kymmenen kertaa että rahasto on kuluton, mutta en sitä että rahasto olisi hyvä tai huono.
    Osta tai älä osta, en osta koska kukaan ei uskalla suositella.

  • Ylös
    >