Arvo-osakkeet

Tässäkö todellinen syy Stockmannin vaikeuksiin? – Salkunhoitaja: ”minun olisi pitänyt reagoida aiemmin”

Kauppaketju Stockmannin ydinongelmat löytyvät yrityksen sisältä, uskoo Seligsonin salkunhoitaja.

Kauppaketju Stockmann on kärvistellyt talousvaikeuksissa jo pitkään. Tänäkin vuonna Stockmann konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto laski 202 miljoonaan euroon edellisvuoden vajaasta 217 miljoonasta eurosta. Oikaistu liiketulos oli raskaasti lähes 27 miljoonaa euroa tappiollinen.

Yleisesti yhtiön ongelmaksi on väitetty liiallinen sitoutuminen kivijalkakauppaan ja verkkokaupan kasvun tuomat ongelmat. ”Kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu kuitenkin digitalisaation ja kilpailun lisääntyessä. Tämä heijastuu muotimarkkinoihin, jotka Stockmannin johdon arvion mukaan eivät kasva yhtä nopeasti kuin yleinen taloustilanne”, yhtiö totesi ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsauksessaan.

Seligsonin salkunhoitaja Anders Olderburg analysoi kuitenkin Stockmannia pintaa syvemmältä. Hänen mukaansa yhtiön ongelmat kilpistyvät fokuksen puutteeseen ja johtamisongelmiin.

PhoebusBlogissa eräs lukija kysyy, mitä yhteisiä tekijöitä on Stockmannin ja ruotsalaisen H&M:n vaikeuksissa. Olderburg löytää yhteisen nimittäjän molempien organisaatioiden sisältä.

”Yhtiöiden ongelmat ovat erilaisia, mutta näkisin niiden taustalla yhden yhteisen tekijän – fokuksen kadottamisen. Toki myös nettikaupan kasvu on vaikuttanut molempiin. Yrityshallinnon osalta olen kanssasi hieman eri mieltä, joskin fokuksen kadottaminen on tietysti johtamisongelma, johon kummankin yhtiön hallitusten olisi ehkä pitänyt reagoida aikaisemmin”, Olderburg kiteyttää.

Olderburg kertoo miettineensä ensimmäisen kerran Stockmannin johtamista, kun 100 miljoonaan budjetoitu Helsingin tavaratalon laajennus maksoikin 250 miljoonaa.

”Mietin taas, muutamaa vuotta myöhemmin, kun en enää löytänyt entisestä kantamyymälästäni tuotteita. Pidin kuitenkin ongelmia vain arkijohtamisen puutteina ja niin helposti ratkaistavina, että luotin johdon kykyyn korjata ne pian. Olin väärässä ja minun olisi pitänyt reagoida aiemmin.”

Stockmannin suurin virhe oli salkunhoitajan mukaan Lindexin osto.

”Ehkä ei osto sinänsä, mutta sen teko samaan aikaan, kun yhtiöllä oli historiansa suurin investointiohjelma Helsingin ja Pietarin kiinteistöihin. Ylivelkaantuminen vei selvästi johdon ja hallituksen fokuksen pois ydinliiketoiminnasta juuri silloin, kun verkkokauppa toi uuden haasteen, johon olisi pitänyt reagoida.”

Huhtikuussa Stockmann kertoi sulkevansa Lindex-vaatemyymälöitä tänä vuonna aiemmin arvioitua enemmän. Myymälöiden kokonaismäärä tänä vuonna vähenee yli 20 myymälällä vuoteen 2017 verrattuna, mikä on enemmän kuin yhtiön arvio vuoden alussa.

Lindexin kannattavuuden romahdus on painanut koko Stockmann-konsernin tulosta. Tammi-maaliskuun oikaistu liiketulos oli 24,8 miljoonaa euroa tappiollinen, mikä oli suunnilleen samaa tasoa kuin vuosi sitten.

1 kommentti

1 kommentti

  1. kaappo

    16.5.2018 at 14:20

    Stockmannin vaikeudet alkoivat, kun heidän asiakaskuntansa rungon muodostaneet ruotsia puhuvat vanhat rouvat alkoivat kuolla sukupuuttoon.
    Itse lakkasin siellä käymästä ja vuosikymmeniä sitten, kun koppavat myyjät katsoivat suomea puhuvaa pitkin nenänvarttaan. Siellä jos missä huomasi tulleensa väärään paikkaan.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös