Suomen tavaraviennin arvo oli maaliskuussa Tullin ennakkotilaston mukaan 5,4 miljardia euroa. Viennin arvo oli prosentin pienempi kuin viime vuoden maaliskuussa. Vientiin tilastoitiin laskua edellisen kerran joulukuussa 2016.
Maaliskuun viennin arvon laskua selittää vertailukuukaudelle osunut 115 miljoonan euron arvoinen laivatoimitus. Myös koneiden ja laitteiden viennin arvo laski viime vuoden maaliskuusta.
Teollisuuden koneiden ja laitteiden viennin arvon lasku oli loivaa, sähköteknisten koneiden ja laitteiden viennin arvon lasku jyrkempää. Laskua tilastoitiin myös kuparin, sahatavaran, raudan ja teräksen sekä kojeiden ja mittareiden vientiin. Henkilöautojen viennin arvo kasvoi selvästi viime kuukausia hitaammin maaliskuussa. Kemiallisen metsäteollisuuden tuotteiden viennin arvo nousi helmikuun tapaan. Kasvua kirjattiin maaliskuussa myös öljyjalosteiden ja peruskemikaalien vientiin.
Tuonnin arvo nousi maaliskuussa kolme prosenttia ja oli hieman alle 5,6 miljardia euroa. Ensimmäisen neljänneksen yhteenlaskettu viennin arvo nousi kuusi prosenttia. Yhteenlaskettu tuonnin arvo vuoden alusta nousi viisi prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Kauppatase oli maaliskuussa 160 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammi-maaliskuussa kauppataseen alijäämää tuli 625 miljoonaa euroa. Viime vuoden maaliskuussa kauppatase oli 40 miljoonaa euroa ylijäämäinen, ja ensimmäinen neljänneksen vaje oli tuolloin 795 miljoonaa euroa.
Sekä vienti EU-maihin että EU:n ulkopuolelle laski maaliskuussa prosentin. Tuonti EU:sta säilyi edellisvuoden tasolla, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta kasvoi kuusi prosenttia. Tammi-maaliskuussa vienti EU-maihin kasvoi viisi prosenttia ja ulkokaupan vienti kahdeksan prosenttia. Ensimmäisellä neljänneksellä tuonti EU-maista nousi kuusi prosenttia, kun taas tuonti EU:n ulkopuolelta kasvoi neljä prosenttia.
Vienti Saksaan kasvoi jyrkästi maaliskuussa pääasiassa henkilöautoviennin kasvun ansiosta. Vienti kaikkiin muihin suurimpiin kauppakumppanimaihin sen sijaan laski hieman. Tuonti Norjasta, Saksasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä kasvoi maaliskuussa, mutta tuonti Ruotsista, Kiinasta ja Alankomaista laski.
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi Twitterissä, että Suomen viennillä on jatkossakin edessä vastatuulta. Kruunu ja rupla heikkenevät vaikeuttaen suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä.
Suomen tavaraviennin arvo päätyi pakkaselle ensimmäisen kerran sitten vuoden 2016. Toisaalta vahva vertailukohta hälventää huolia. Edessä kuitenkin vaarallista vastatuulta: kruunu ja rupla heikkenevät vaikeuttaen suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä. pic.twitter.com/0hC9uvcFid
— Juhana Brotherus (@JuhanaBrotherus) 8. toukokuuta 2018
Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist ei tuoreista vientitilastoista ole huolissaan. Maaliskuun viennin lasku oli hänen mukaansa pieni ja odotettu.
Vaisumpi maaliskuu tavaraviennissä: koko Q1 silti vahvassa 6 % nousussa. Maaliskuun pieni lasku oli odotettavissa (vahva vertailuvuosi), ei vielä lannistuta. #suhdanne #vientihttps://t.co/lOVB2bUvGU pic.twitter.com/khQv9deoGF
— Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist) 8. toukokuuta 2018