
IMF julkaisi vertailun eri maiden bruttokansantuotteesta. Suomi ei pääse tämän listan kärkisijoille.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisee kaksi kertaa vuodessa listan maailman vauraimmista maista.
Tärkein vaurauden mittari valuuttarahaston luokittelussa on maiden ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohden. Bruttokansantuote mittaa maan kaikkien tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa tietyllä ajanjaksolla. Henkeä kohti ilmoitettuna se kertoo yhden henkilön keskimäärin tuottamien tavaroiden ja palveluiden arvon.
Pelkkä henkeä kohti laskettu bruttokansantuote ei kuitenkaan anna riittävää kuvaa eri maiden taloudellista hyvinvoinnista. Huomioon tulee ottaa myös eri maiden ostovoima eli se, kuinka paljon kansalaiset rahalla saavat palveja ja hyödykkeitä.
Ostovoima on kahdessa maassa erilainen, jos toisessa maassa samalla rahamäärällä saadaan erilainen määrä hyödykkeitä. Koska elinkustannukset vaihtelevat maiden välillä, käytetään maiden välisessä vertailussa tavallisesti ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta, jossa kunkin maan hintataso otetaan huomioon ostovoimapariteetin avulla.
Ostovoimakorjattu bkt ei tietenkään ole mikään absoluuttinen vaurauden tai hyvinvoinnin mittari. Maan hyvinvointi riippuu monesta muustakin tekijästä kuin sen kyvystä tuottaa hyödykkeitä ja palveluja.
Maaliskuussa mediassa sai kosolti huomiota talouslehti The Economistin uutinen, jonka mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Tämä siitä huolimatta, että bruttokansantuotteella mitattuna Suomen edellä on lukuisia eri maita.
IMF:n listaa tulkittaessa kannattaa myös muistaa, että joidenkin listan kärkipään valtioiden talous perustuu suureen siirtotyöläisten määrään. Näitä siirtolaisia ei kuitenkaan välttämättä huomioida maan henkeä kohti lasketussa bruttokansantuotteessa, koska heillä ei ole myönnetty pysyvää oleskelulupaa maassa.
Listalla dominoivat muutamien kauko-idän valtioiden lisäksi länsimaat ja Lähi-Idän öljyvaltiot.
Suomi on listalla sijalla 26. Kaikissa muissa pohjoismaissa on korkeampi ostovoimakorjattu bkt, ja korkein on luonnollisesti öljy- ja kaasuvaroillaan vaurastunut Norja.
Suomen ostovoimakorjattu bkt on 46 300 dollaria. Vertailun vuoksi listan kärjessä olevan Qatarin luku on 128 700 dollaria, eli lähes 2,8 kertainen Suomeen verrattuna.
Listan kärjessä paistatteleva Qatarin valtio on pääosin autiomaan peittämä emiirikunta Arabian niemimaan kaakkoisosassa. Maa on äkkirikastunut öljytulojensa ansiosta. Riippuvuus öljytuloista on tehnyt kuitenkin maan taloudesta hyvin haavoittuvan ja siksi se on pyrkinyt viime vuosikymmenien aikana monipuolistamaan elinkeinorakennettaan. Muun muassa maataloutta on tehostettu rakentamalla kastelujärjestelmiä ja uuden teollisuuden sijoittumista maahan on tuettu.
Suuri osa Qatarin kansallisvarallisuudesta on hallitsevan suvun käsissä. Suurin osa eli 88 prosenttia Qatarin väestöstä on ulkomaalaisia siirtotyöläisiä tilapäisillä viisumeilla, eivätkä he saa maan kansalaisuutta. Maassa on vain noin 2,1 miljoonaa asukasta.

Listan kakkosena oleva Macao on virallisesti Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue ja se sijaitsee Guangdongin maakunnan ympäröimällä alueela Etelä-Kiinassa. Macao on tunnettu lukuisista kasinoistaan. Uhkapelit tuottavat peräti 47 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Tässä lista maista, joiden henkeä kohti laskettu ostovoimakorjattu bruttokansantuote on yli 45 000 dollaria per vuosi.
1. Qatar
2. Macao
3. Luxenburg
4. Singapore
5. Irlanti
6. Brunei
7. Norja
8. Yhdistyneet Arabiemiirikunnat
9. Kuwait
10. Hong Kong
11. Sveitsi
12. Yhdysvallat
13. San Marino
14. Alankomaat
15. Saudi-Arabia
16. Islanti
17. Ruotsi
18. Saksa
19. Taiwan
20. Australia
21. Itävalta
22. Tanska
23. Bahrain
24. Kanada
25. Belgia
26. Suomi
27. Oman
28. Iso-Britannia
29. Ranska
Tässä tunnin verran omaa blogia varten koittanut etsiä tietoa, miten noita maailman rikkaimpia maita on listattu. Tässä teidän listalla on ostokorjatulla BKT:lla mitattu, ja financerin sivuilla https://financer.com/fi/maailman-10-rikkainta-valtiota/ on pelkän BKT:n mukaan niin lista näyttää erilaiselta. Eri tietolähteissä myös vähän eri lukuja ja tästä teidän listalta puuttuu myös tuo Monaco, mikä toisella listalle on kärjessä. Kumpi sitten lopulta on parempi tapa mitata maan vaurautta – BKT vai ostovoimakorjattu BKT?