Velkavankeus: milloin veloista tulee vankila?

Suomessakin on voinut joutua veloistaan vankilaan: siis ennen vuotta 1897.
velkavankeus velkavankeus

Velkavankeus on nykyään ennemminkin kielikuva, eikä veloista voi Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan edes tuomita vankeuteen. Suomessakin maksamattomista veloista on voinut joutua vankeuteen, mutta vuonna 1897 velkavankeus poistettiin rangaistusjärjestelmästä, jolloin vankeuden tilalle tuli voimaan ulosottolaki.

Rikoksesta koituvat velat taas ovat asia erikseen: vuonna 1901 rikosten yhdistymistä koskeva lainkohta (7 luvun 8 §) muutettiin siten, että useat sakkotuomiot voitiin yhdistää vankeusrangaistuksesi. Nykyäänkin maksamattomista sakoista voidaan tuomita vankeuteen, jos kyseessä ei ole rikesakko tai rangaistusmääräyssakko.

Kuvainnollisesti kuitenkin velkavankeus-käsitettä käytetään edelleen yleisesti ongelmallisiksi muuttuneista lainoista tai luotoista, johon syynä yleensä on joko vastuuton luotonotto, luotonanto tai maksukyvyn yllättävä heikentyminen.

Milloin veloista tulee vankila?

Ongelmalliseksi velka käy, kun sen lyhentäminen ja kustannukset kasvavat niin suuriksi, että tuloista ei jää enää ylimääräistä pakollisten kulujen ja velan kustannusten jälkeen. Silloin ei ole ylimääräisiä varoja, joita voi käyttää kuten itse haluaa: kaikki tulot menevät pakollisiin kustannuksiin, mikä rajoittaa elämää. Pahimmassa tapauksessa velkaa ei pysty maksamaan takaisin tarpeeksi paljon, jolloin velka voi jopa kasvaa.

Kuinka velkavankeudesta päästään eroon?

Jos on selvää, että tulot eivät yksinkertaisesti riitä velkojen maksamiseen, voi ulosotto ja velkajärjestely olla ainoat keinot hoitaa asia.

Maksuhäiriömerkintä tulee näistä järjestelyistä varmasti, mutta merkintä ei kestä ikuisesti. Luottotiedot palautuvat myös ulosoton ja velkajärjestelynkin jälkeen. Merkintä säilyy yleensä 2 vuotta, tai niin pitkään kunnes velka on maksettu.

Velka voi myös vanhentua, mutta se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä: rahavelan vanhentuminen kestää yleensä 15–25 vuotta.

Kuinka velkavankeudelta vältytään?

Voidaan ajatella, että velkavankeudelta on helpoin välttyä, kun velkaa ei ota alun perinkään. Kuitenkin tosiasia on se, että joihinkin hankintoihin lainaa on otettava, koska varat eivät siihen vielä riitä. Lainan ottaminen vaatii kuitenkin aina maksukykyä. Pitää tietää, että lainan voi maksaa takaisin.

Jos kuitenkin maksukyky heikkenee, ja huomaa ettei pystykään maksamaan velkaa takaisin sopimuksen mukaisesti, tulee velkojaan ottaa yhteyttä mahdollisimman nopeasti ja sopia maksusuunnitelmasta.

On myös tärkeää, että omassa taloudessa on puskuria sen kuuluisan pahan päivän varalle, mikä onnistuu esimerkiksi säästämällä. Parhaiten säästäminen onnistuu, kun kuukausittainen säästösumma on realistinen, eikä rajoita elämistä liiaksi. Hyvä apu onnistumiseen on se, että listaa säästämisen pakolliseksi kuluksi kuukausittaisessa budjetissa.

Julkaistu alun perin VertaaEnsin.fi blogissa.

Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Juho Rommakkoniemi Keskuskauppakamari toimitusjohtaja

Yritysjohtajat haluaisivat vapauttaa ulkomaalaisten työntekijöiden rekrytoinnin

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoa