Rahoituksen professori Vesa Puttosella on selkeä viesti: ”Tiedän että ette kuitenkaan välitä, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrkikää välttämään sijoitusansoja. Näin menestytte sijoittajina.”
Rahoituksen professori Vesa Puttosella on selkeä viesti: ”Tiedän että ette kuitenkaan välitä, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrkikää välttämään sijoitusansoja. Näin menestytte sijoittajina.”
Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen kuvaa omaa luonnettaan opettajaksi. Hän on kirjoittanut useita sijoituskirjoja: ”Aikoinaan tuli kirjoitettua useampikin kirja siitä miten vaurastua.”
Kirjat, kuten ”Vaurastuminen-varteenotettava vaihtoehto” antavatkin avaimet rikastumiseen. Se tarkoittaa säästämistä ja sijoittamista osakkeisiin. ”Osakkeet ovat kautta aikain olleet kaikkein tuottavin omaisuusluokka ja sijoittamalla osakkeisiin voi vaurastua”, Puttonen kiteyttää.
Velvollisuus kertoa näistä asioista
Opettaja-moodissaan Vesa Puttonen on vetänyt Aalto-yliopistolla Marketing of Financial Services -kurssia jo 15 vuotta. Kurssin materiaalia ja esimerkkitapauksia jäsennellessään Puttonen alkoi puhumaan sijoitusansoista.
”Aiheesta ei ollut vielä kirjaa saatavilla, mutta perusajatuksena on, että sijoittajat ovat ihmisiä. Ja ihmiset tekevät erilaisia hölmöyksiä”, Puttonen summaa.
”Kurssilla asioita oli mietitty palveluntarjoajan näkökulmasta, eli miten erilaisia sijoitustuotteita tulisi myydä”, Puttonen kertoo. ”The routledge companion to financial services marketing-kirjaan kirjoitin kappaleen 9 tricks in financial marketing services. Eli kappaleen siitä, mitä kikkoja sijoitustuotteiden myynnissä voi käyttää”.
”Lopulta päädyin kuitenkin kirjoittamaan kirjan siitä, mitä nuo sijoituspalveluyritysten tuntemat keinot avautuvat, kun niitä tarkastellaan sijoittajan näkökulmasta”, Puttonen kertoo
Näin syntyi Vesa Puttosen yhdessä Kent Bakerin kanssa kirjoittama kirja ”Investment Traps Exposed”. Kyseessä ei ole kirja vaurastumisesta, vaan siitä mitä tulisi ottaa huomioon sijoitusten maailmaan astuessaan.
Ihmisiä huijataan
Book Excellence Awards -kilpailun 2017 voittanut Investment Traps Exposed -kirja kertoo karua kieltä siitä, miten ihmisiä huijataan. Suomalaisittain WinCapitan tapaus on mielenkiintoinen. WinCapitan kotisivuilla esitetyt tuotot olivat väärennöksiä ja vailla minkäänlaisia kytköksiä reaalimaailmaan.
WinCapitan huijaukseen uskottiin, koska vanhojen sijoittajien nostoja maksettiin uusien sijoittajien rahoilla. Näin saatiin luotua vaikutelma aidosti toimivasta sijoituksesta. Lopulta suomalaiset sijoittajat kokivat tappioita 41 miljoonan euron edestä.
Amerikkalaisen Bernard Madoffin tapauksessa tuhannet asiakkaat menettivät säästöjään arviolta 50 miljardin dollarin edestä. Madoffin tapaus osoittaa miten huijaaminen on mahdollista saada menemään läpi kehittyneillä ja säädellyillä markkinoilla, missä ihmiset ovat hyvin koulutettuja. Madoffin huijaus meni läpi useillekin merkittäville sijoitusalan ammattilaiselle.
Madoffin tapaus ei ole mitenkään uniikki Ponzi-huijaus. Forbes arvioi, että Yhdysvalloissa tehtailtiin vuosina 2008-2013 arviolta yhteensä viisikymmentä erilaista Ponzi-huijausta.
”Huijaaminen on kasvuala. Se on mahdollista, koska ihmiset ovat ahneita”, Puttonen toteaa ja viittaa niin sanotun nigerialaishuijauksen viiden prosentin globaalin kasvuun vuosittain. Toisena merkittävänä tekijänä Puttonen pitää ihmisten taipumusta liian suureen itseluottamukseen.
Teknologinen kehitys puolestaan mahdollistaa, että huijauksia pystytään tarjoamaan helpostikin globaalissa skaalassa.
Sijoitusansoja kannattaa varoa
”Investment Traps Exposed” kertoo paitsi suoranaisista petoksista myös useista muista sijoittajaa vaanivista ansoita. ”Kirjan ydin ei ole pelotella ihmisiä, vaan auttaa välttämään sijoittamisen karikot. Kun karikot välttää, niin pärjää ihan hyvin siitä huolimatta, ettei olisi maailman paras purjehtija.”
Vaikka kirja ei suoranaisesti kuulukaan ”näin rikastut”-kategoriaan voi sen neuvojen avulla kuitenkin vaurastua. ”Kannattaisi opetella nämä karikot. Sen jälkeen vaurastuminen on helppoa”, Puttonen summaa.
Sijoitusansat voidaan jakaa kahteen luokkaan. Pahin vihollinen on sijoittaja itse ja se toinen vaaranpaikka on sijoittajien rahoja havittelevat sijoituspalveluyritykset.
Sijoitusyritysten keinot
Investment Traps Exposed puhuu insentiiveistä ja kertoo mitä asioita tulisi ottaa huomioon sijoitusneuvojaa valittaessa. Huijaukset ovat kaksikin lukua erikseen, mutta sijoittajan tulisi varoa muitakin sijoitusansoja.
Näitä muita sijoitusansoja ovat 1) tilanteet joissa riskipitoisia tuotteita esitellään turvallisena 2) tilanteet jossa tuotto-odotukset on kohtuuttoman korkealla 3) aktiiviset rahastot ja piiloindeksirahastot 4) tuotteisiin ja palveluihin liitetyt ylisuuret kulut 5) monimutkaisiin tuotteisiin sijoittaminen, sekä 6) uhkapelin ja sijoittamisen sekoittaminen keskenään.
Sijoittajan suurin vihollinen on sijoittaja itse
Professori Puttonen kiteyttää sijoittajan psykologian vaaran paikat Warren Buffettin neuvoihin. Ensinnäkin laajasti hajauttava kustannustietoinen indeksisijoittaja pärjää varsin hyvin. Toisekseen, on valitettava tosiasia, että juuri kukaan ei halua rikastua hitaasti.
Puttosen mukaan sijoittaja on vaarassa astua sijoitusansoihin paitsi ymmärtämättömyyttään, niin myös omasta syystään. ”Ahneus avaa sen suojauksen”, Puttonen kuvailee ja kertoo miten ylisuuri itseluottamus yhdistettynä tavoitteeseen nopeasta rikastumisesta saa sijoittajan toisensa perään astumaan sijoitusansoihin.
”Lähtökohtaisesti kukaan ei halua astua ansaan, mutta toisaalta esimerkiksi monimutkaisille sijoitustuotteille tulee aina olemaan kysyntää. Tietty asiakaskunta kokee viehtymystä monimutkaisiin tuotteisiin ja vaikka kuinka kerrot monimutkaisten tuotteiden korkeammasta hinnasta ja siitä, että monimutkaisuudella ei saa parempaa tuottoa, tulevat ihmiset kumminkin sijoittaneeksi niihin”, Puttonen muotoilee.
”Koen, että minulla on velvollisuus kertoa näistä asioista, jotta ihmiset voisivat tehdä valveutuneita päätöksiä. Jos he sitten tiedosta huolimatta päättävät astua sijoitusansoihin, niin se on sitten omalla vastuulla ja ainakin kyseessä on ollut tietoinen päätös.”
Vesa Puttosen kommentteja sijoitusansoista voi seurata myös Twitterissä @InvestmentTraps.