Nordea nosti Nesteen kotimaiseen mallisalkkuun viiden prosenttiyksikön painolla. Lisäksi pankki antaa osakkeelle ostosuosituksen.
Nordea nosti Nesteen kotimaiseen mallisalkkuun viiden prosenttiyksikön painolla. Lisäksi pankki antaa osakkeelle ostosuosituksen.
Tilaa Nesteen osakkeelle saa tehdä Kone, jonka paino puolittuu salkussa 10 prosentista viiteen prosenttiin. Nordean mukaan Koneen osake on noussut jo yli neljä euroa ThyssenKruppin hissiliiketoimintojen yhdistymishuhujen myötä. Osakkeen nousupotentiaali olisi Nordean mielestä rajattu siinäkin tapauksessa, että yhdistyminen toteutuisi.
Nesteen markkina-arvo on noussut Helsingin pörssissä väkevästi. Viimeisen vuoden aikana yhtiön kurssinoteeraus on noussut peräti 89 prosenttia. Viidessä vuodessa osakekurssi on kivunnut alle 14 eurosta nykyiseen yli 70 euron kurssinoteeraukseen.
Kurssikehityksen taustalla on tietenkin tuloskasvu. Vuonna 2014 Nesteen osakekohtainen tulos oli 1,75 euroa, mutta tälle vuodelle analyytikoiden konsensusennuste on 3,84 euroa.
Kovasta kurssikehityksestä huolimatta Nordealta löytyy vielä uskoa Nesteen tuottopotentiaaliin. Pankki odottaa Nesteeltä tälle vuodelle 17 prosentin ja ensi vuodellekin yhdeksän prosentin osakekohtaisen tuloksen kasvua.
Uusiutuvat polttoaineet myötätuulessa
Nordean mukaan Nesteen uusiutuvien polttoaineiden marginaali on aiemmin ollut herkkä raaka-ainehintojen muutoksille. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.
”Viimeisen 9 kuukauden perusteella voidaan kuitenkin todeta, että Neste on onnistunut löytämään oikeat (ja edulliset) lähteet raaka-ainehankinnoilleen”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.
Nordean mukaan yksi suurimpia syitä Nesteen uusiutuvien tuotteiden vahvistuneelle kannattavuudelle on kuitenkin lisääntynyt myynti suoraan ympäristötietoisille asiakkaille.
”Nämä asiakkaat ovat valmiita maksamaan korkeita hintoja uusiutuvasta dieselistä, ja myynnin osuus suoraan ympäristötietoisille asiakkaille on yhä kasvussa. Näin ollen odotamme Nesteen aiempia vuosia korkeamman kannattavuustason olevan kestävällä pohjalla.”
Neste on pankin mukaan myös ollut onnekas useiden viranomaispäätösten suhteen.
”USA:ssa presidentti Trump ei onnistunut neuvottelemaan muutosta uusiutuvien polttoaineiden regulaatioon, ja Euroopassa EU päätti lopulta sallia niin eläinrasvan kuin palmuöljyn käytön raaka-aineena polttoaineisiin vaikka tilanne näytti pitkään menevän eri suuntaan.”
Nesteellä vahvat pitkän aikavälin näkymät
Nordea ennustaa Nesteelle noin seitsemän prosenttia konsensusennusteita korkeampaa tuloskehitystä vuodelle 2019. Pankin mukaan tuloskasvua on luvassa niin volyymikasvusta kuin pienemmästä huoltokatkosten tarpeesta.
Pidemmällä tähtäimellä Nesteen näkymiä tukevat esimerkiksi EU:n muovisäännökset, sääntelyn myötä kasvava kysyntä meridieselille sekä lentoteollisuuden mukaantulo uusiutuvien polttoaineiden käyttäjien joukkoon, Nordea uskoo.
Nordea odotamme myös vahvaa toisen neljänneksen tulosta ensi viikon perjantaina, sillä palmuöljyn hinta on laskenut tuntuvasti, eikä Nesteen myyntihinta ole niin riippuvainen raaka-ainehintojen muutoksista kuin aiemmin. Lisäksi Kaliforniassa paikallisen uusiutuvien polttoaineiden tukimekanismin hintataso on huipputasoissa.
Nesteen osakkeen arvostus on kuitenkin kalliimpi kuin sektorilla keskimäärin. Nordean kuluvan vuoden tulosennusteella P/E-kerroin on 17,7x ja EV/Ebit-kerroin on 14,1x. Pankki odottaa kuitenkin arvostuspreemion pysyvän vahvan pääomantuoton seurauksena.
Nordea nosti Nesteen suosituksen tasolta pidä tasolle osta. Osakkeen tavoitehinta on 80 euroa, mikä ylittää selkeästi nykyisen 70,5 euron kurssinoteerauksen.