Makrotalous

Tutkimus: Vain kolmannes suomalaisista on hyötynyt nousukaudesta

Suomalaiset ovat hyötyneet talouskasvusta vähemmän verrattuna muihin pohjoismaalaisiin.

Eniten talouskasvu näkyy omien taloushuolien vähenemisenä. Miehet kokevat hyötyneensä talouskasvusta naisia enemmän. Näin kertoo Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimus.

Suomen talous kääntyi kasvuun 2015 vuoden lopussa. 32 prosenttia suomalaisista katsoo, että talouskasvu on näkynyt myös heidän arjessaan, kyselytutkimus kertoo.

Suomessa toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 3035 yli 18-vuotiasta suomalaista. Pohjoismaissa vastaajia oli yhteensä noin 16 000.

Eniten talouskasvu on näkynyt suomalaisten taloudellisten huolien vähenemisenä ja parempana luottamuksena omaan taloudelliseen tulevaisuuteen. Molemmat olivat parantuneet yhdeksällä prosentilla suomalaisista. 12 prosenttia suomalaisista taas sanoo taloudellisen tilanteensa heikentyneen viime aikoina.

Suomalaiset ovat hyötyneet talouskasvusta vähemmän verrattuna muihin pohjoismaalaisiin. Pohjoismaalaisista 43 prosenttia kertoo hyötyneensä talouskasvusta.

”Eroa selittää ainakin osittain talouskasvun eritahtisuus Pohjoismaissa. Muut Pohjoismaat toipuivat huomattavasti aiemmin finanssikriisistä ja ovat ottaneet etumatkaa Suomeen verrattuna. Suomessa talouskasvu on toistaiseksi näkynyt lähinnä luottamuksen tasolla ihmisten arjessa”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Erityisesti suomalaisten ja muiden Pohjoismaiden ero näkyy asuntomarkkinoilla. 16 prosenttia kaikista pohjoismaalaisista sanoo, että heidän asuntonsa arvo on noussut. Suomalaisista näin kokee vain viisi prosenttia.

Työmarkkinoilla Suomen tilanne on parantunut enemmän verrattuna muihin Pohjoismaihin, joissa työttömyys on ollut jo pidempään Suomea alhaisempaa. Viisi prosenttia suomalaisista kertoo hyötyneensä nousukaudesta saatuaan työpaikan, joka on päättänyt työttömyyden. Sen sijaan palkkapussissaan nousukauden on huomannut vain viisi prosenttia suomalaista, kun Pohjoismaissa tämä osuus oli kaksinkertainen.

”Suomessa palkkakehitys on ollut viime vuosina erittäin maltillista. Finanssikriisin jälkimainingeissa palkat kohosivat sopimuskorotusten seurauksena tuotannon sukelluksesta huolimatta. Syntynyttä epätasapainoa on jouduttu korjaamaan useamman vuoden ajan ja vasta tänä vuonna noususuhdanne alkaa näkyä palkankorotuksina.”

Kommentoi
Ylös
>