Liikevaihdot ovat useimmissa tapauksissa yltäneet hyvin ennusteisiin, mutta tulospettymyksiä on Helsingin pörssin yhtiöiden tulosraporteissa nähty rutkasti, toteaa Nordea.
Nordea Marketsin seurannassa olevista kotimaisista yhtiöistä lähes 60 prosenttia on alittanut tuloksen suhteen konsensusodotukset. Vajaa neljännes yhtiöistä on ylittänyt tulosodotukset ja reilu kuudesosa yhtiöistä on ollut linjassa odotusten kanssa, pankki toteaa viikkokatsauksessaan.
Erityisen korkealle tulosrima oli asetettu metsäyhtiöiden kohdalla, vaikka niiden tuloskunto on ollut vahva.
”Metsäyhtiöiden tuloskausi alkoi Stora Enson ohjeistuspettymyksellä, joka painoi metsäyhtiöiden kursseja. Tilannetta helpotti UPM, jonka liikevaihto ja liikevoitto jatkoivat kasvussa vuodentakaiseen verrattuna ja olivat lähes markkinoiden odotusten mukaiset. Osaketta tuki erityisesti vuoden toiselle puolikkaalle nostettu ohjeistus, jonka yhtiö näkee olevan merkittävästi vahvempi kuin vuoden ensimmäinen puolikas. UPM:n osakekurssi on noussut lähes 10 % tulosjulkaisun jälkeen”, Nordea kiteyttää.
Metsä Board oli Stora Enson ohella metsäsektorin toinen tulospettäjä. Nordean mukaan Metsä Boardin ennakoitua heikompaa kannattavuutta selittivät puukustannusten jatkunut nousu sekä erityisesti Yhdysvalloissa rekkakuljetusten kallistuminen.
Pankki leikkasi metsäyhtiöiden tulosennusteita tuleville vuosille, mutta säilytti edelleen Metsä Boardin ostosuosituksen.
”Vahvojen kysyntänäkymien myötä odotamme yhtiön onnistuvan nostamaan hintoja ensi vuoden osalta kattamaan nousseita kustannuksia. Yhtiön kurssi on laskenut tulosjulkistuksen jälkeen yli 10 %, mutta on edelleen vuoden alkua yli 10 % korkeammalla.”
Koko pörssin tulospettymyksien paljoudesta huolimatta Nordea näkee Nokian ja Nesteen valopilkkuina. Pankki nosti molempien yhtiöiden suositukset tasolle osta.
Vahva uusiutuvien tuotteiden segmentti sai Nesteen nostamaan vuoden 2018 näkymiä tasolta vahva erittäin vahvaksi. Nokian vahvuutena on 5G-verkkojen näkymät.
”Vaikka Nokian toisen neljänneksen tulos oli heikon verkkoliiketoiminnan takia pettymys, näemme osakkeessa nousupotentiaalia pidemmällä tähtäimellä alkavan 5G-investointisyklin johdattamana. Nokia piti heikosta tuloksestaan huolimatta koko vuoden ohjeistuksen ennallaan, joka viittaa huomattavasti vahvempaan loppuvuoteen. Helpotusta ohjeistukseen tavoittelemiseen toi yhtiön julkaisema 3,5 miljardin arvoinen sopimus yhdysvaltalaisen T-Mobilen kanssa”, pankki toteaa.