Nordea nosti Nokian suosituksen tasolle osta toisen neljänneksen heikosta tuloksesta huolimatta.
Nokian huhti-kesäkuun tulos oli odotettua heikompi. Yhtiön liikevoitto oli toisella kvartaalilla 334 miljoonaa euroa, kun analyytikoiden konsensusennuste oli 373 miljoonaa. Liikevaihto ylsi tosin 5318 miljoonaan euroon, kun konsensusodotus oli 5147 miljoonaa.
Pankki odotti, että analyytikot tulevat keskimäärin laskemaan vuoden 2018 ennusteitaan alle Nokian ohjeistuksen tason. Tulosennusteet ovatkin painuneet jo Nokian oman arvion alapuolelle.
Keskiviikkona julkaistujen Nokian keräämien konsensusennusteiden mukaan analyytikot odottavat nyt 0,22 euron osakekohtaista tulosta vuodelta 2018, kun puolestaan Nokian ohjeistus viittaisi 0,23‐0,27 euron haarukkaan, Nordea toteaa aamukatsauksessaan. Verkkoliiketoiminnan kannattavuusohjeistuksen suhteen analyytikot sen sijaan ovat yhä Nokian ohjeistushaarukan alalaidassa. Myös koko yhtiön liikevoittomarginaaliennuste on yhä yhtiön antaman ohjeistuksen sisällä.
Nokia siis saattaa vielä laskea ohjeistustaan. Yhtiön osake on ollut alamaissa tulosjulkistuksen jälkeen, joten Nordea uskoo mahdollisen ohjeistuksen laskun olevan kuitenkin jo osakkeen hinnassa.
”Mahdollista ohjeistuksen laskua joudutaan kuitenkin todennäköisesti jännittämään aina vuodenvaihteen tienoille saakka, sillä Nokian tulos painottuu tällä kertaa vahvasti vuoden viimeiselle neljännekselle”, Nordea toteaa.
Siitä huolimatta, että kuluvan vuoden ohjeistuksen lasku on todellinen riski, on Nokian osake silti Nordean mielestä silti omistamisen arvoinen. 5G-verkkoliiketoiminnan käynnistyminen on tärkeä Nokian tuloskehitykseen vaikuttava tekijä.
”5G‐investointisykli on vasta alkamassa, ja verkkoinvestointien odotetaan saavan uudesta teknologiasta tukea useamman vuoden ajaksi.”
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoi tulosraportissa, että Nokian näkemys 5G:n käyttöönoton nopeutumisesta ei ole muuttunut, ja yhtiö uskoo edelleen, että Nokia on hyvässä asemassa tulevaa teknologiasykliä varten kattavan tuote- ja palveluvalikoiman vahvuuden ansiosta.
”Olemme saaneet erittäin hyvin sopimuksia ja saavuttaneet merkityksellisiä onnistumisia viime aikoina Yhdysvaltain ja Kiinan keskeisillä 5G:n varhaisilla markkinoilla. Ylivertaisen suurikapasiteettisen AirScale-tuotteemme asennuskanta kasvaa nopeasti. Tuotteen avulla asiakkaat voivat nopeasti siirtyä 5G:hen ilman laitevaihdoksia”, Suri totesi.
Nordean mielestä Nokian osakkeen arvostus ei ole vaativa, ja osake saanee tukea myös yli neljän prosentin osinkotuotosta.
Nordean tavoitehinta Nokian osakkeelle on 5,5 euroa, mikä on selvästi nykyisen 4,56 kurssinoteerauksen alapuolella.
