Oma talous

Autokauppa käy kuumana – nämä automallit ovat suomalaisten suosikkeja

Nissan Qashqai auto automalli suosituimmat autot autoilu talous

Nissan Qashqai nousi elokuun myydyimmäksi uudeksi automalliksi.

Vaihtoautokauppaa hallitsevat tutut merkit, mutta uusien autojen myyntikärkeen pomppasi yllätysmerkki.

Elokuussa rekisteröitiin ennätykselliset 12 004 uutta henkilöautoa. Määrä on 24,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa.

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan määrä on suurempi kuin yhtenäkään aikaisempana elokuuna 2000-luvulla. Uusia henkilöautoja on tänä vuonna rekisteröity 91 197, joka on 9,9 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Ensirekisteröintien määrää vilkastutti Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan syyskuun alussa voimaan astunut lakimuutos. EU ottaa käyttöön WLTP-päästömittauksen (Worldwide harmonised Light-duty Vehicles Test Procedure). Syyskuun alusta ensirekisteröitävien henkilöautojen ja pienten pakettiautojen tulee olla WLTP-mittauksen mukaisesti hyväksyttyjä.

Nissan oli elokuussa eniten myyty uusien autojen automerkki Suomessa. Nissanin lukuja siivitti etenkin Qashqai-mallin hurja myynti. Vielä heinäkuussa Nissan oli sijalla kuusi, mutta onnistuneen kampanjoinnin avulla se ohitti Toyotan, Volkswagenin, Skodan, Fordin ja Volvon suosituimmat automallit.

Suosituimmat uudet automallit elokuussa Suomessa

  1. NISSAN QASHQAI, 1 486 kappaletta
  2. SKODA OCTAVIA, 391
  3. TOYOTA YARIS, 366
  4. TOYOTA AURIS, 345
  5. VOLKSWAGEN GOLF, 272
  6. FORD FIESTA, 301
  7. VOLKSWAGEN POLO, 165
  8. TOYOTA AVENSIS, 202
  9. VOLVO XC60, 159
  10. OPEL ASTRA, 250

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

Autokaupan vilkkaus ei näkynyt pelkästään ensirekisteröintien kasvuna, vaan myös käytettyjen autojen kauppa oli elokuussa vilkasta.

Tekniikan Maailma kävi läpi Suomen suurimman vaihtoautosivuston Nettiauto.comin julkistamia tilastoja. Nettiautossa myytiin elokuussa yli 63 000 autoa, mikä tarkoittaa noin 3,6 prosentin kasvua vuoden takaiseen. Vaihtoautomyynnin kokonaisarvo kasvoi sivustolla vuoden takaisesta 7,2 prosenttia 829 miljoonaan euroon.

Vaihtoautokaupassa myytiin tuttuja suosittuja saksalaisia automalleja. Elokuussa eniten myytiin Volkswagen Golfeja (2429), VW Passatteja (1929) ja Škoda Octavia (1914).

Yksityiset myyjät myivät 39 prosenttia (24 596) ja liikkeet 61 prosenttia vaihtoautoista (38 491). Keskimääräinen vaihtoautojen myynnissäoloaika oli elokuussa 46 vuorokautta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös