Kaupan alalla on vakavia haasteita ilman työtaistelutoimiakin, varoittaa Kaupan liitto.
Palvelualojen ammattiliitto PAM ilmoitti perjantaina poliittisista työtaistelutoimenpiteistä. Liitto aloittaa keskiviikkona 3.10. työtaistelutoimet vastustaakseen Sipilän hallituksen aikeita heikentää irtisanomissuojaa. Poliittinen lakko toteutetaan toteutetaan vuorokauden mittaisena työnseisauksena 94 toimipaikassa eri puolilla Suomea.
”Sipilän hallitus on ajanut meidät tilanteeseen, jossa ei ole muita vaihtoehtoja kuin poliittinen työtaistelu. Teemme tämän puolustaaksemme irtisanomissuojaa ja työntekijöiden oikeuksia. Hallituksen toteuttama politiikkaa vaarantaa työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun ja työsuhdeturvan. Tähän emme voi suostua,” PAMin puheenjohtaja Ann Selin toteaa.
Kaupan alaa koskevat toimet toteutetaan ylityökieltona. Ylityökielto koskee muun muassa Kaupan liiton työehtosopimuksia. Se alkaa 3.10. klo 00.00 ja päättyy 23.10. klo 24.00.
Kaupan liitto pitää erittäin huolestuttavana, että hallituksen ja ay-liikkeen väliset erimielisyydet kaadetaan näillä työtaistelutoimenpiteillä yritysten maksettavaksi.
”Kauppa on suuressa murroksessa ja kovassa puristuksessa kansainvälisten verkkokauppajättien kanssa. Työtaistelutoimet lisäävät kaupan haasteita entisestään”, sanoo Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala.
Lavikkalan mukaan tällainen toimintatapa herättää huolta niin Suomen talouden kuin koko työmarkkinajärjestelmän toimivuudenkin näkökulmasta.
”Kaupan alan työehtosopimus on neuvoteltu vasta hiljattain, tämän vuoden keväällä. Yhtenä sopimuksen keskeisenä tehtävänä on taata työrauha yrityksiin. Nyt kuitenkin poliittinen lakko rikkoo työrauhan, mikä asettaa yritysten näkökulmasta koko neuvottelujärjestelmän yhden keskeisen tavoitteen valitettavan outoon valoon”, Lavikkala jatkaa.
Sipilän hallituksen tavoitteena on parantaa työllisyyttä muun muassa vauhdittamalla pienyritysten kasvua. Irtisanomissuojaa madaltamalla pyritään helpottamaan uusien työntekijöiden palkkaamista alle kahdenkymmenen työntekijän firmoissa.
Irtisanomissuojan keventämisen on väitetty lisäävän irtisanomisia ja pahentavan työttömyystilannetta.
Taloustieteen tutkimustulokset eivät tue näkemystä, että irtisanomissuojan keventäminen lisäisi irtisanomisia, väittää kuitenkin kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan. Kanniaisen mukaan itse asiassa työntekijöiden vahva irtisanomissuoja vähentää työpaikkojen syntymistä.
”Alan tunnettujen edustajien tutkimustyö tukee ajatusta, että irtisanomissuoja vähentää työpaikkojen syntymistä. Työpaikkoja syntyy vähemmän siksi, että esimerkiksi viiden hengen yrityksessä jokaisen työntekijän tulee luoda 20 prosenttia yrityksen tuloksesta. Virherekrytointi on yrittäjälle aito riski”, Kanniainen toteaa.
