Makrotalous

Elina Lepomäki: Suomi voisi ottaa mallia Sveitsin työmarkkinoista

Sveitsi Bern Keski-Eurooppa joki talous

Sveitsin pääkaupunki Bern.

Kansanedustaja Elina Lepomäki vieraili käkikellojen maassa ja teki yllättävän havainnon maan työmarkkinoiden sääntelystä.

Kokoomuksen kansanedustaja kertoo Uuden Suomen blogissaan vierailustaan viime viikolla eduskunnan Sveitsi-ystävyysryhmän delegaatiolla Sveitsin pääkaupungissa Bernissä. Kaksipäiväisen matkamme tarkoitus oli luoda katsaus Sveitsin työmarkkinoihin, koulutusjärjestelmään, maahanmuuttopolitiikkaan sekä federalismiin.

Lepomäki vakuuttui Sveitsin toimivista työmarkkinoista.

”Sveitsin työllisyysaste on huikea: yli 80 %. Kuten muissakin maissa, luku pitää sisällään myös osa-aikatyötä tekevät ihmiset. Moni tekeekin elämäntilanteesta riippuen lyhennettyä päivää tai viikkoa”, kansanedustaja toteaa.

Lepomäki kertoo keskustelleensa Sveitsissä kokeneen ekonomistin kanssa talvisodan lisäksi Sveitsin historiasta ja kansantaloudesta. Ekonomisti kertoi Lepomäelle, että vuosien aikana lukuisat ulkomaiset ammattiyhdistykset ovat tulleet kysymään neuvoja miten parantaa sääntelyä työntekijän eduksi.

”Sveitsissä kun palkkataso on kaikissa ammattiryhmissä niin korkea. Hänellä on heille patenttivastaus: emme sääntele työmarkkinoita juuri ollenkaan”, Lepomäki kertoo ekonomistin vastanneen.

Lepomäen mukaan Sveitsissä näkee käytännössä, kuinka korkea työllisyysaste on palkansaajan paras turva.

”Irtisanomissuojaa ei ole, mutta liittovaltio pitää huolta työttömyysturvasta. Käytännössä töihin pääsee halutessaan heti seuraavana päivänä, sillä osaajille on ottajia. Ei pelkästään noususuhdanteessa, kuten meillä nyt.”

Elina Lepomäki tunnetaan aktiivisena vapaata markkinataloutta puolustavana yhteiskunta-ajattelijana. Markkinatalous on hänen mukaansa paras ratkaisu köyhyyden ja eriarvoisuuden ongelmiin.

Kansanedustajien tehtävien lisäksi hän on toiminut  ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana ja yli 10 vuotta rahoitusalalla asiantuntija- ja johtotehtävissä.

Lepomäki on useasti esittänyt julkisuudessa mielipiteitä työmarkkinoiden uudistamisesta. Lepomäen mielestä palkansaajilla pitäisi olla mahdollisuus työskennellä työehtosopimusta pienemmällä palkalla tai muuten heikommin ehdoin.

Myös Suomen rakenteelliset rahoitusvaikeudet julkisella sektorilla ovat olleet Lepomäen tikun nokassa. Noususuhdanteessa ei pitäisi toteuttaa alijäämäisiä budjetteja, kansanedustaja ajattelee.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös