Apteekkiala valmistautuu historialliseen mullistukseen ja kilpailun vapautumiseen

Apteekkialalla toimijat odottavat apteekkialan kilpailun vapautumista ja hakeutuvat asemiin ketjuuntumalla.
apteekki apteekkiala lääkkeet apteekkialan kilpailu proviisori apteekki apteekkiala lääkkeet apteekkialan kilpailu proviisori

Apteekkiala on vahvassa murroksessa. Alan kilpailun vapauttamisesta on käyty pitkin kuluvaa vuotta vilkasta keskustelua. Kelan ex-pääjohtajan Liisa Hyssälän johtama työryhmän ehdotti viime kesänä lääkkeiden hintakilpailun sallimista.

Sipilän hallitus on kuitenkin tehnyt apteekkien sääntelyyn vain pieniä muutoksia. Vihreiden kansanedustajan, Antero Vartian mielestä hallituksen esitys lääkelaista on vastaus siihen julkiseen paineeseen, jossa apteekkimarkkinoita on vaadittu korjattaviksi. Näillä muutoksilla ei ongelmaa kuitenkaan Vartian mielestä korjata, Vartia toteaa 5.9. eduskunnassa pitämässään puheessa

Vartian mukaan apteekkiliiketoiminnassa alalletulon esteet ovat johtaneet alueellisiin monopoleihin, jollaista ei hyväksyttäisi millään muulla toimialalla, sillä se ei ole kuluttajien edun mukainen. Jostain syystä elinkeinoelämän perusperiaatteet eivät päde apteekkimarkkinoihin.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

”Yksinkertaisuudessaan meillä on tällä hetkellä järjestelmä, jossa viranomainen päättää, kuinka monta apteekkia saa olla olemassa, missä ne sijaitsevat ja ketkä saavat luvan toimia apteekkareina. Tämä ei ole muuttumassa. Lisäksi laki estää apteekkia myymästä lääkkeitään halvemmalla, vaikka apteekki niin haluaisi tehdä. Oli ilo kuulla, että tähän on mahdollisesti tulossa itsehoitolääkkeiden osalta muutos. Toivottavasti se koskee tulevaisuudessa myös reseptilääkkeitä”, Vartia toteaa.

Nyt odotetaankin, että seuraava hallitus tekee sen ison päätöksen apteekkialan kilpailun vapauttamisesta.

Sääntelyn muutokset ovat mahdollisia ja todennäköisiä, uskoo Suomen apteekkimarkkinoille havitteleva Tamro. Sen mukaan kilpailuympäristö kiristyy voimakkaasti joka tapauksessa, vaikka sääntelyn muutokset mahdollisesti viivästyisivät.

Tamro uskoo yhteistyöhön ja apteekkitoiminnan kehittämiseen proviisoriomisteisten apteekkien kanssa. Tältä pohjalta on syntynyt hanke Suomeen perustettavasta uudenlaisesta apteekkiketjukonseptista. Tavoitteena on kehittää toimintaa kuluttajalähtöisesti kohti laajempaa palvelukokonaisuutta, jossa painottuvat esimerkiksi ennakoiva terveydenhoito, ensiluokkainen asiakaskokemus sekä kuluttajan ja potilaan hoitopolun sujuvoittaminen.

Toiminta perustuu tiiviiseen ketjumalliin, yhteisomisteiseen ketjuyritykseen ja proviisoriomisteisiin apteekkeihin. Ketjuyrityksen osakkaiksi ja kumppaneiksi tulee apteekkareita sekä palvelutarjoamaa täydentäviä terveydenhuollon toimijoita.

Tamron omistaa saksalainen perheyhtiö Phoenix-ketju, joka toimii tukku- ja vähittäiskauppiaana 27 Euroopan maassa.

Aiemmin apteekkimarkkinoille tuloon on valmistautunut Oriolan ja Keskon Hehku-ketju.

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä Hehku-ketju avasi viime tammikuussa ensimmäiset myymälänsä Helsingin Forumiin sekä Vantaan Koivukylään. Uudesta ketjusta suunnitellaan Suomen suurinta; koko maan kattavaksi 100 myymälän verkostoksi ketju kasvaa lähivuosien aikana. Samalla aukeaa myös verkkokauppa hehku.fi, joka tuo ketjun tarjonnan saataville ympäri Suomea.

Tänä vuonna Oriola ja Kesko avaavat 30 uutta Hehku-myymälää.

Tamron mukaan ketjutoimintamalli tuo resursseja kehitystyöhön joka vaatii merkittävää investointikykyä, kuten digitalisaatioon, apteekin palvelumuotoiluun, sekä merkittävää uutta kustannustehokkuutta tukitoimintoihin. Synergiahyötyjä ja oppeja ammennetaan myös Euroopan suurimman apteekkitoimijan, PHOENIX-konsernin, parhaista käytännöistä, sovittaen niitä suomalaisen kuluttajan tarpeisiin.

Yksittäisen apteekin mahdollisuudet investoida mittavasti kehittämistoimintaan ovat rajalliset, toteaa Aleksi Routama, Tamron uuden liiketoiminnan vetäjä.

”Samalla kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia uusista tavoista edistää hyvinvointiaan ja asioida uusin tavoin. Apteekin erinomainen farmaseuttinen osaaminen yhdistettynä kansainvälisen tason innovatiivisiin konsepteihin sekä mittakaavaetua tuovaan yhdessä tekemiseen mahdollistaa asiakaskokemukseltaan ylivoimaisen tarjoaman”, sanoo Routama.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Ei apteekkeja tarvitse ketjuttaa, jotta hinnoilla voidaan kilpailla. Monella kuluttajalla on mielestäni se väärä kuva apteekkimarkkinoista, että apteekkarit olisivat syynä monopoliasemaan ja sen ylläpitoon. Näin ei kuitenkaan siis ole, kuten Salkunrakentajan kirjoituksestakin käy ilmi: syynä on sen sijaan lainsäädäntö.

    Tällä hetkellä apteekkarit maksavat veronsa Suomeen, jolloin ”voitot jäävät kotiin”. Jos ketjutetaan esimerkiksi juurikin Tamron omistukseen, niin veroista leijonanosa lähtee Saksaan.
    Mieluummin verorahat isoille ulkomaalaisille yhtiöille, kuin kotimaahan yksityishenkilöille. Onko tämä kateutta, joka sokaisee suuren osan ihmisistä? Mielestäni kyllä.

    Lääkkeillä kilpailu on kyseenalaista nyt ja aina tulevaisuudessakin, koska löysemmän kontrollin yhteydessä myös lääkityskuolemat lisääntyvät. Esimerkiksi Ruotsissa parasetamolin myynnistä poistettiin rajat, jolloin maksavaurioiden määrä kasvoi huomattavasti.

    Norjasta saa taas toisen esimerkin; siellä ketjutettiin melkein koko maan parin suuren ketjun varaan. Paraniko saatavuus lääkkeissä? No ei, koska jos ketjun kanssa työskentelevä tukku ei toimita haluttua lääkettä, niin siitä syntyi saatavuusongelmia. Raja-alueiden apteekkitoiminta on PAKKO olla luvanvaraista, eli osaltaan pakotettua, koska raja-alueilla ei tehdä voittoa, mutta taataan väestön lääkkeiden saanti. Ketjuja tämä ei tule kiinnostamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
maailmankauppa kauppa talous ulkomaankauppa

Kauppasota heittää varjon maailmatalouden näkymiin

Seuraava artikkeli
verokortti verotus

Verokortti uudistuu - omien tulojen seuraaminen entistä tärkeämpää