Kasvuosakkeet

Analyytikko Helsingin pörssin pienyhtiöstä: Arvostustaso hyvin houkutteleva

Avidly Zeeland Family osakekurssi osakkeet sijoittaminen

Markkinoinnin palveluyhtiö Avidly on keskellä strategista muutosvaihetta.

Avidly eli entinen Zeeland Family on yksi Helsingin pörssin vähemmän tunnettuja pienyhtiöitä. Se on vuonna 1999 perustettu markkinoinnin palvelutoimisto, joka työllistää yli 170 henkilöä mainonnan, digitaalisten palveluiden, mediasuunnittelun, viestinnän, talousviestinnän, asiakkuusmarkkinoinnin, valmennuksen ja tutkimuksen aloilla.

Avidly antoi tiistaina positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö tarkentaa ohjeistustaan myyntikatteen osalta hyvin sujuneen toisen puolivuotiskauden alun sekä yrityskauppojen toteutumisen jälkeen parantuneen näkyvyyden vuoksi.

Avidly arvioi edelleen, että vuonna 2018 liikevaihto kasvaa noin 20 miljoonaan euroon viime vuoden 15,7 miljoonasta eurosta. Myyntikatteen tarkennettu ohjeistus vuodelle 2018 on nyt 15,0 – 15,5 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 12,9 miljoonaa euroa.

Avidly arvioi aikaisemmin, että yrityskauppojen seurauksena vuonna 2018 sen liikevaihto kasvaa noin 20 miljoonaan euroon ja myyntikate kasvaa. Lisäksi yhtiö arvioi aiemmin, että yritysjärjestelyihin liittyvillä kustannuksilla oikaistu liikevoitto on selvästi positiivinen (1,1 miljoonaa euroa vuonna 2017).

”Toinen vuosipuolisko on käynnistynyt aiemmin arvioimaamme paremmin. Olimme aiemmissa ennusteissamme varovaisia keväällä tapahtuneiden henkilöstömuutosten sekä kahden merkittävän, lähes samanaikaisen yrityskaupan vuoksi. Turun toimipisteessä keväällä tapahtuneet muutokset on saatu nyt järjestettyä ja Turun yksikkömme oli elokuussa jälleen kannattava. Jatkuvista palveluista johtuen koko konsernin heinäkuun liiketoiminnan tulos oli myös konsernin historiassa ensimmäistä kertaa positiivinen. Kesällä toteutettujen yrityskauppojen vaikutus tulokseen on ollut myös hieman arvioimaamme parempi”, toteaa Avidlyn toimitusjohtaja Tuomas Airisto.

Positiivinen tulosvaroitus nostaa alkuvuoden tulospettymyksen jälkeen selvästi vuoden 2018 tulosennusteita ja parantaa näkyvyyttä keskellä merkittävää strategista muutosvaihetta, arvioi analyytikko Petri Aho Inderesin aamukatsauksessa.

”Pidämme yhtiön Avidly-yrityskaupan myötä jatkuviin markkinoinnin automaatioratkaisupalveluihin painottuvaa kasvustrategiaa edelleen osakkeen arvon kehityksen kannalta keskeisimpänä ajurina, mutta nyt nähty positiivinen käänne perinteisempien markkinointipalveluiden liiketoiminnassa kasvattaa luottamustamme lähivuosille ennustetun vahvan tuloskasvun suhteen”, Aho toteaa.

Avidly toteutti syyskuun alussa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa Hubspot-markkinointiautomaatiopalveluita tarjoavan Avidly AB:n oston.

Inderesin analyytikon mukaan Avidly-kauppa on houkutteleva, sillä yhtiön kasvupotentiaali ja markkina-asema vahvistuvat kaupan kautta merkittävästi ja uudesta yhtiöstä muodostuu merkittävä kumppani voimakkaassa kasvussa olevalle HubSpotille. Lisäksi uusi liiketoimintarakenne nostaa jatkuvien liiketoimintojen painon yli 50 prosenttiin liikevaihdosta ja vähentää riippuvuutta Suomen markkinasta ja yksittäisistä suurista asiakkuuksista.

Avidlyn osakkeen arvostustaso on hyvin houkutteleva, analyytikko arvioi. Joskin suunnitteilla oleva osakeanti todennäköisesti rajaa lyhyellä aikavälillä edelleen osakkeen nousupotentiaalia.

Osakkeen EV/Ebitda-kerroin on Inderesin ensi vuoden tulosennusteilla 7x ja P/E-kerroin on 9x. Yhtiön kasvu- ja kannattavuuspotentiaaliin nähden arvostus on hyvin houkuttelevana, Aho toteaa.

Inderes nosti Avidlyn tavoitehinnan 6,6 euroon aiemmasta 6,4 eurosta ja toistaa osakkeen lisää-suosituksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös