Markkinakommentit

Kiinan osakemarkkinoiden romahdus saattaa syventyä entisestään

Shanghai Composite osakeindeksi Kiina osakkeet pörssi pörssikurssit sijoittaminen

Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota ei ole Kiinan osakemarkkinoiden ainoa riskitekijä.

Kiinan osakemarkkinat ovat sukeltaneet 24 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana. Kurssilaskun syynä on pidetty sijoittajien pelkoja Kiinan ja USA:n kauppasodan negatiivisista vaikutuksista Kiinan talouskasvuun. Tällä hetkellä markkinoilla ei kuitenkaan ole varauduttu niin sanottuun ”hard-landing”-tilanteeseen, jossa maailman toiseksi suurimman talouden talouskasvu romahtaisi hallitsemattomasti.

Monen ekonomistin mielestä kauppasodan negatiiviset vaikutukset kohdistuvat enemmän Kiinaan kuin Yhdysvaltoihin. Tällä hetkellä Yhdysvallat on määrännyt tuontitullit noin 300 miljardin dollarin kiinanlaistuonnille.

Inderesin markkinaekonomisti Marianne Palmu arvioi, että  Kiinan teollisuuden viimeisimmät ostopäällikköindeksit ovat heijastelleet kasvun tyrehtymistä ja hallinto on siirtynyt jälleen elvyttävämmälle kannalle leikkaamalla pankkien reservivaatimuksia, Palmu toteaa Inderesin aamukatsauksessa. Tällä tavalla maa pyrkii lisäämään likviditeettiä markkinoille.

Talouskasvun hiipuminen ja kauppasota eivät ole kuitenkaan Kiinan ainoat huolet.

Business Insider -sivuston mukaan on syytä pelätä vielä syvempää osakemarkkinoiden sukellusta Kiinan markkinoilla. Syynä tähän on osakkeiden ”pakkomyynnit”.

Kiinassa sadat yritykset käyttävät omia osakkeitaan lainojen vakuutena, Business Insider kertoo. Kun kiinalaisosakkeiden kurssit sukeltavat, joutuvat yritykset myymään osakkeitaan, koska niillä on velvollisuus pitää tietty taso osakevälittäjien tileillä.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Kiinassa osakkeita on annettu lainojen vakuudeksi noin 603 miljardin dollarin edestä. Summa on peräti 11 prosenttia maan osakemarkkinoiden tämän hetken markkina-arvosta.

Kiinalaisen The South Morning Post -lehden mukaan yli 600 yrityksen osakkeiden arvo on romahtanut pakkomyynteihin johtaneelle tasolle.

Kyseessä on noidankehä, jossa osakkeiden kurssilasku johtaa osakemyynteihin ja myynnit puolestaan voimistavat kurssilaskua, varoittaa kiinalainen sijoitusjohtaja Wang Zheng The South Morning Post –lehdelle. Zhengin mukaan viime aikojen kurssilasku on eteenkin pienissä kiinanaisyrityksissä johtunut osakkeiden käyttämisestä vakuutena.

Pakkomyyntien lisäksi kiinalaisyritykset ovat velkaantuneet viime vuosina holtittomasti. Maan kokonaisvelka oli vielä 162 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2008. Viime vuonna velkataakka nousi 266 prosenttiin. Maan velkataakan kasvu johtuu ennen kaikkea yritysten velkaantumisesta.

Yksityisessä omituksessa olevat pienyritykset ovat joutuneet hakemaan rahoitusta varjopankkisektorilta, joka ei ole sääntelyn piirissä ja jossa rahoituskustannukset ovat erittäin korkeita.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—ReadPeak vapaasti artikkeliin sijoitettavan html-koodin skripti -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös