Maksuhäiriöt ylittivät jälleen uuden kyseenalaisen rajapyykin

Suomen Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrä jo yli 380 000 – myös asuntolainoja jää maksamatta.
luottokortti maksaminen maksuhäiriöt talous luottokortti maksaminen maksuhäiriöt talous

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on jatkanut kasvamistaan ja on nyt 381 700. Vuodessa määrä on kasvanut 7 500 ihmisellä, kertoo Asiakastieto Groupin tilasto.

”Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut nopeammin kuin moneen vuoteen. Syy kasvuun on ihmisten velkaantuminen moneen eri suuntaan. Nyt myös luottolaitoslainoista aiheutuneiden maksuhäiriömerkintöjen määrä on lähtenyt kasvuun. Osuus kokonaismäärästä on pieni, mutta silti huomion arvoinen”, toteaa liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupista.

Luottolaitoslainoilla tarkoitetaan vakuudellisia luottoja, joita ovat esimerkiksi asuntolainat. Tähän on Muhosen mielestä syytä kiinnittää huomiota, koska asuntolainojen korot ovat tällä hetkellä vielä hyvin matalalla.

”Maksuvaikeudet saattavat lisääntyä, kun korot lähtevät nousuun.”

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on noussut vuoden aikana erityisesti 35–39-vuotiaiden sekä 55–64-vuotiaiden ikäryhmissä.

Velkaongelmista keskusteltaessa on nostettu esiin pikavippien kieltäminen. Muhosen mielestä se ei ratkaise ongelmaa.

”Yhteiskunta pyrkii hillitsemään ylivelkaantumista puuttumalla ns. pikavippitoimintaan ja tehostamalla velkaneuvontaa. Vaikka pikavipeistä on tullut ihmisille maksuhäiriöitä, ei niiden kieltäminen ratkaise itse ongelmaa. Ihmiset ovat usein velkaantuneet moneen paikkaan. Heillä voi olla pankkilainaa, kuluttajaluottoja, maksamattomia vuokria, erilaisia viranomaismaksuja jne.”

Muhosen mukaan velkaongelman ratkaisuissa pitäisi pyrkiä löytämään velkaantumisen juurisyyt.

”Keskustelua pitäisi käydä enemmän siitä, mikä alun perin aiheuttaa velkakierteen. Taustalla on usein vakavia ongelmia, joiden takia elämän ja taloudenhallinta ajautuu pois raiteiltaan. Yksi tällainen on esimerkiksi peliongelma, johon voi huveta nopeasti todella suuria summia”, Jouni Muhonen kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Sijoitusstrategi: Osakemarkkinoiden korjausliikkeitä luvassa jatkossakin

Seuraava artikkeli
sotilas este haaste pinnistely talous

Ekonomisti: Sijoitusympäristö on muuttunut haasteellisemmaksi