Pinttynyt käsitys nuorista kitsaina säästäjinä joutuu romukoppaan, kun tuoreen Säästämisbarometrin tulokset paljastavat nuorista uusia puolia. Nuoret (18–29-vuotiaat) näkevät sijoittamisen ja säästämisen tärkeämpänä kuin aikaisemmin, ja nuoret myös ajattelevat aloittavansa tai lisäävänsä säästämistä tai sijoittamista selvästi muuta väestöä enemmän.
Yli puolet nuorista (52 %) on innostunut aloittamaan tai lisäämään säästämistään, kun koko väestöstä se nappaa vain reilua kolmasosaa (35 %).
”Nuorten säästäminen ja sijoittaminen nousevat usein esille huolenaiheena, mutta ehkä meillä olisi enemmänkin syytä optimismiin nuoriin liittyen. Nuoret ovat säästäjinä muuta väestöä innokkaampia ja ajattelevaisempia, vaikka he eivät isoja säästäjiä vielä olekaan. Tämä olisi hyvä muistaa julkisessa keskustelussa, jossa syntyy välillä kuva passiivisesta nuorisosta”, kommentoi Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala.
Optimismia kylvävät myös nuoret itse, sillä nuorista 53 prosenttia uskoi taloutensa kehittyvän positiivisesti seuraavan vuoden aikana, kun vastaava luku muulle väestölle on 37 prosenttia. Optimismin oman talouden suhteen jakavat myös yrittäjät, joista myös 53 prosenttia uskoi seuraavan vuoden olevan suotuisa oman talouden kannalta.
Suhteessa muuhun väestöön nuoret näkevät sijoittamispäätöksen enemmän arvovalintana. Nuorten sijoittamispäätöksissä korostuvat etenkin ekologisuus ja ympäristöarvot, eettisyys ja vastuullisuus.
”Jos nuorissa on tulevaisuus, niin sijoittaminen tulee siirtymään entistä enemmän arvopohjaiseksi toiminnaksi. Se on hieno juttu. Maailma tarvitsee lisää tällaista ajattelua”, Timo Vesala sanoo.
Vaikka sijoittaminen on nuorilla arvopohjaista, niin säästäminen on arkisen tavoitteellista. Nuorilla säästäminen linkittyy usein omaan asuntoon tai lomamatkaan, ja nuoret arvostavat mahdollisuutta säästää pienen summan kerrallaan.
Suuri ellei suurin osa nuorista opiskelee. Suurimman osan opiskelijoista on asuttava jossain ja välillä myös syötävä. Suurin osa ei ehdi käydä kokopäivätöissä.
Niinpä suurin osa elleivät lähes kaikki opiskelevat nuoret tarvitsee opintotukea eli suomeksi rahaa. Ainakin osalla jää sitä jopa säästöön, mutta vain, jos he hankkivat sitä vähän myös itse. Suurin osa ihmisistä hankkii rahaa käymällä töissä ja vain pieni osa esimerkiksi perii tai varastaa.
Opiskelijoiden vanhemmat kuitenkin pakotetaan verovaroin ylläpitämään yhteiskunnallista instituutiota nimeltä ”Kansaneläkelaitos”. Nimestä ei voisi mitenkään päätellä, että sinne on palkattu sadoittain byrokraatteja, joiden yksinomaisena tehtävänä on estää opiskelijaa ansaitsemasta rahaa. Jos hän siitä huolimatta ansaitsee(säädettyä minimiä enemmän), Kela perii enempiä kyselemättä opintotuet takaisin.
Motivaationa ko lakipykälien säätäjillä(Kela itsekin on osasyyllinen) on ideologian sävyttämä kateus: Kenellekään, joka euronkaan verran saa yhteiskunnalta rahaa, ei tule sallia oikeutta ansaita sitä itse, ei ainakaan enemmän kuin samainen yhteiskunta sopivaksi katsoo. Tätä kafkamaista tointa kutsutaan virallisesti ”tulovalvonnaksi” ja se saa vuosittan tuhannet opiskelijat kiroamaan ns laillisen yhteiskunnan alimpaan helvettiin. Ärräpäitä lukuunottamatta kirous myös osuu maaliinsa.
Ja hyvä niin. Kun ”yhteiskunta” ei tue säästämistä ja sijoittamista eli hienosti/rumasti sanottuna ”kansankapitalismia”, tilanteen tiedostava fiksu opiskelija aloittaa säästämisen ja sijoittamisen virallisesta asenteesta huolimatta. Kyseessä on siten nuoren elämän merkittävin irtiotto järjestelmän kahleista, mikä teko antaa hänelle oivat eväät tulevaisuuden hahmottamisessa.