Talouden trendit

Kansalaisaloitteessa väärinkäsitys dieselverosta – veron poistaminen nostaisi dieselin hintaa

Huikean suosion saanut kansalaisaloite dieselveron poistamisesta perustuukin väärinkäsitykseen.

Kansalaisaloite sai välittömästi huikean suosion. Se avattiin maanantaiaamuna verkkopalvelu Kansalaisaloite.fi-sivustolla ja tiistaina noin klo 15.45 se oli kerännyt yli 93 000 allekirjoitusta.

Eduskunnan on otettava esitys dieselveron poistamisesta käsiteltäväkseen, koska aloite on kerännyt vaadittavat 50 000 ääntä.

Aloitteen suosiota selittänee dieselpolttoaineen hinnan kipuaminen lähelle bensiinin hintaa tai paikoitellen jopa sen yli. Kansalaisaloitteen alullepanija, Haapavedellä asuva Tuulikki Paavola huomasi tankatessaan dieselautoaan paikallisella huoltoasemalla, että diesel-litran hinta oli ylittänyt 95-oktaanisen bensiinin litrahinnan.

Aloitteen mukaan käyttövoimaveron perusteena oleva käyttökustannusten tasaus ei enää toteudu bensiini- ja dieselpolttoainetta käyttävien autojen välillä. Esimerkiksi 95 oktaanisen bensiinin hinnan ollessa 1,55 euroa litralta ja dieselpolttoaineen 1,57 euroa litralta, polttoaineisiin sisältyvien verojen määrä on bensiinillä 1,09 euroa litralta ja dieselpolttoaineella 0,83 euroa litralta.

Toisin kuin dieselautoilijat, bensiinikäyttöisen auton omistajat eivät joudu maksamaan käyttövoimaveroa. Sitä kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineena muuta kuin moottoribensiiniä.

Kansalaisaloitteen allekirjoittaneet eivät kuitenkaan ole ehkä huomanneet, ettei dieselautojen käyttövoimavero kuitenkaan ole sitä varten, että sillä tasattaisiin polttoaineiden välisiä hintaeroja. Käyttövoimaveron ideana on tasata bensiinin ja dieselin erilaisesta polttoaineverotuksesta johtuvaa eroa niin, että molempien auton voimanlähteiden kokonaisverotus olisi mahdollisimman neutraalia.

Asian otti esille Yle.

Toisin kuin käyttövoimavero, polttoainevero sisältyy polttoaineen hintaan. Bensalitrassa polttoaineveroa on 70,25 senttiä ja dieselissä 53,02 senttiä.

Ylen mukaan Suomessa on EU:n myötämielisellä päätöksellä päädytty siihen, että bussi- ja kuljetusliikennettä tuetaan. Siksi dieselöljyn energiasisältöveroa on alennettu 25,95 sentillä litralta.

Kyse on siis dieselpolttoaineen verotuesta, jonka avulla valtio pyrkii tasapainottamaan polttoaineverojen eroa autoilijoille bensiinin ja dieselin välillä. Dieseliä tankkaava autoilija saa siis lähes 26 sentin alennuksen jokaisesta tankkaamastaan litrasta.

Tämä tasaus toteutetaan dieselin käyttövoimaveron avulla. Jos käyttövoimaverosta luovuttaisiin, eivät dieseliä tankkaavat autoilijat saisi enää 26 sentin verotukea.

Verotuen loppuminen merkitsisi yhtä asiaa: dieselpolttoaineen hinta nousisi.

Mikäli siis kansalaisaloite käyttövoimaveron poistamisesta menisi eduskunnassa läpi, johtaisi se dieselpolttoaineen hinnan nousuun. Sen minkä dieselautojen käyttäjät käyttövoimaveron poistumisena voittavat, sen he korkeampina polttoainekuluina häviävät.

4 kommenttia

4 kommenttia

  1. Sensori

    13.11.2018 at 21:07

    Päätit sitten suoraan copy-pasteta Ylen artikkelista… Plagiointi on noloa.

    • Jorma Erkkilä

      13.11.2018 at 21:51

      Suoraan sanoen omituinen väite, kun jutussa ei ole yhtäkään suoraa lainausta.

      Ihan normaalisti yleisen tavan mukaan on referoitu Ylen juttua ja lähde asianmukaisesti mainittu. Näin toimivat kaikki verkkolehdet.

      Lisäksi puolet tekstistä (alkuosa) on SalkunRakentajan aiheen toisesta jutusta tiivistelmä, eikä sillä ole mitään tekemistä Ylen jutun kanssa.

      • Sensori

        14.11.2018 at 10:13

        Olit kopioinut muutaman lauseen suoraan Ylen artikkelista sellaisenaan, sanatarkasti. Se on suoraa lainaamista, ja ilman asianmukaisia merkintöjä se on plagiointia. Suoraan viittaukseen pelkkä maininta ”Asian otti esille Yle.” ei ole riittävä.

        Jos olet kanssani eri mieltä, niin miksi sitten muokkasit jälkeenpäin artikkeliasi ja poistit suorat lainaukset?

      • Jorma Erkkilä

        14.11.2018 at 14:32

        Kyllä, olet oikeassa.

        Kävin läpi tekstin (ja Ylen tekstin) sana sanalta vielä sen jälkeen kun olin sinulle kommentoinut ja kyllähän tekstissä oli muutama lause, jotka olivat samalla tavalla kuin Ylen jutussa. En poistanut lauseita vaan muokkasin niitä niin, ettei ole suora lainaus.

        Ensimmäisestä kommentistasi sai sen käsityksen että koko juttu olisi kopioitu, mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

        Täytyy olla huolellisempi jatkossa.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös