Talouden trendit

Markkinat reagoivat maltillisesti USA:n välivaalien tulokseen

Yhdysvaltojen tärkeiksi luonnehdittujen kongressin välivaalien lopputulos on selviämässä.

Ääntenlaskenta oli vielä noin klo 7.00 Suomen aikaa kesken, mutta demokraatit ovat nousemassa valtaan edustajainhuoneessa. Republikaanit tulevat pitämään enemmistön senaatissa.

NBC-uutiskanavan mukaan edustajainhuoneeseen olisi tulossa 231 demokraattien paikkaa ja republikaanit saisivat 204 paikkaa. Senaatissa demokraatit saisivat 40 paikkaa ja republikaanit 54 paikkaa.

Tulos oli odotettu. FiveThirtyEight-sivusto ennusti eilen demokraateille voittoa edustajainhuoneessa lähes 88 prosentin todennäköisyydellä. Tutkimuslaitos ennusti republikaanien puolestaan voittavan senaatin 81 prosentin todennäköisyydellä.

Välivaalien lopputulos ei juurikaan ole näkynyt osakemarkkinoilla. S&P 500 -osakeindeksin futuurit ovat lievässä nousussa. Myös Nasdaqin futuurit ovat nousussa. Myös dollarin valuuttakurssin muutokset ovat olleet maltillisia.

OP arvioi etukäteen, ettei nyt toteutumassa oleva todennäköisin välivaalien tulos aiheuta kuin korkeintaan tilapäisiä markkinaliikkeitä. Pankin mukana republikaanien ”värisuoran” rikkoutuminen oli varsin odotettu tulos. Lisäksi markkinoiden kannalta merkittävimmät Trumpin pyrkimykset, kuten veroalennukset, on jo toteutettu.

OP:n mielestä Kiinan ja Yhdysvaltojen välisten kauppasuhteiden kehittyminen on markkinoille huomattavasti tärkeämpi ajuri kuin välivaalit.

Nordean mukaan kongressin jakautuminen hankaloittaa kuitenkin huomattavasti Trumpin uusien uudistusten läpiviemistä, koska käytännössä kaikki uudet lait pitää hyväksyttää kongressin molemmissa kamareissa.

Liittovaltion vaalit aina kahden vuoden välein ja niissä valitaan kaikki kongressin alahuoneen 435 edustajaa kahdeksi vuodeksi sekä kolmasosa senaatin sadasta jäsenestä kuuden vuoden mittaiselle kaudelle.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—ReadPeak vapaasti artikkeliin sijoitettavan html-koodin skripti -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös