Oma talous

Näin rutiinit auttavat menestymään

Menestyneiden ihmisten vahvuus löytyy usein rutiineista ja tavoista. Tutkija Pia Houni rohkaisee näkemään arjen rutiinit mahdollisuutena, joilla voi vahvistaa omaa henkistä kyvykkyyttä ja voimaa. 

Mediamoguli Oprah Winfrey on yksi monista, jotka aloittavat aamunsa ennen auringonnousua meditoimalla. Kun Barack Obama oli Yhdysvaltojen presidentti, hän nukkui öisin vain viisi tuntia ja urheili joka aamu 45 minuuttia. Lista jatkuu.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Pia Houni on tehnyt tutkimustyötä yli kaksikymmentä vuotta. Tarkastellessaan ihmisten työtä, arkea ja hyvinvointia, Hounilla heräsi erityinen kiinnostus rutiineja kohtaan.

”Minua on kiinnostanut erityisesti rutiinien suhde kurinalaisuuteen ja se, millaista hyvää kurinalaisuutta me tarvitsemme elämässämme. Monissa yhteisöissä on vuosisatojen aikana ymmärretty rutiinien tärkeä merkitys työn ja mielen hallinnan suhteen”, Houni kuvailee.

Hän huomasi, miten tärkeässä roolissa rutiinit ovat ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Hyvät rutiinit tukevat menestystä.

”Rutiineista voi olla hyötyä, kun haluamme ohjata keskittymistämme tuottamaan jotain uutta ja siten vapauttaa rutiinien avulla aikaa ja tilaa tälle prosessille. Rutiinit voivat nopeuttaa työtä, edistää omien vahvuuksien esille pääsemistä.”

Rutiinit auttavat jaksamaan arjessa

Rutiiniksi voidaan mieltää Hounin mukaan kahdenlaisia asioita:

  • Päivittäin toistuvia asioita, joita ihminen tekee mekaanisesti tai automaattisesti, esimerkiksi hampaiden harjaus aamuisin.
  • Rakentavia rutiineja, jotka ovat sellaisia toimintatapoja, joista olemme vahvasti tietoisia. Kun esimerkiksi työhön liittyy näitä rutiineja, aivot pystyvät käyttämään hyödykseen luovaa havainnointikykyä, ja antaa meille tilaa kehittää uusia ideoita ja olla luovia.

Rutiinien merkitys korostuu arjessa, sillä ne auttavat jaksamaan huonompina päivinä tai silloin, kun jokin asia kyllästyttää. Ne tuovat ihmisille myös tärkeää turvallisuuden tunnetta.

”Kun elämään liittyy joka tapauksessa runsaasti epävarmuutta ja epäselviä asioita, voi olla hyvä, että jotkut tietyt rutiinit luovat turvallisuuden tunnetta”, Houni täsmentää.

”Esimerkiksi matkustaessa tietyt omat rutiinit saattavat rauhoittaa ja antaa tunteet asioiden järjestyksestä. Matkustaessa on paljon tekijöitä, joihin emme voi vaikuttaa ja jotka saattavat tulla yllättäen.”

Hikeä, toistoa ja lopulta tuloksia

Tärkeintä rutiineissa on niiden toisto, jotta ne kehittyvät tavaksi. Tämä on monen ihmisen kompastuskivi. Sillä toistoa tarvitaan.

Toistamalla rutiininomaisesti jotain tekemistä pitkän ajanjakson ajan, ihminen voi tavoittaa elämässään suuren virstanpylvään – jota ei yksinkertaisesti voi saavuttaa ilman ponnisteluja. Säännölliset rutiinit tukevat tavoitteiden onnistumista.

Jotkut ihmiset saattavat kokea samojen asioiden toiston tylsänä pakkopullana. Sen sijaan, rutiinit kannattaisi nähdä mahdollisuutena, joilla voi vahvistaa omaa henkistä kyvykkyyttä ja voimaa. Tiettyjen asioiden toisto päivittäin tai tehtävien teko vapauttaa Hounin mukaan aikaa uusien asioiden kehittelemiseen. Rutiinit ruokkivat näin luovuutta ja auttavat keksimään uusia ideoita.

Ei samoja rutiineja hautaan asti

Rutiinit eivät tarkoita jämähtämistä yhteen ja samaan kaavaan loppuelämäksi. Niitä kannattaa Hounin mukaan muuttaa aika ajoin.

”Ihminenkin muuttuu, joten samoja rutiineja ei kannata raahata aina mukana. Mukavuusaluettaan kannattaa koetella, näin vahvistuu itsetuntemus ja se on kaiken hyvän elämisen perusta.”

Omien rutiinien rikkominen voi olla vaikeaa, mutta palkitsee pidemmällä aikavälillä. Muutos vaatii alkuvaiheessa tarkkaavaisuutta ja töitä, jotta uudet rutiinit pääsevät vahvistumaan. Muutos on paikallaan silloin, jos huomaa omaan arkeen tulleen jotain rutiineja, jotka eivät enää näytä toimivan, kertoo Houni.

”Rutiineista voi muodostua haittaava toimintakaava, jos ihminen ei tiedosta tekevänsä jotain asioita rutiininomaisesti tai jos rutiinit hallitsevat elämää liiaksi, eikä niistä uskalla koskaan päästää irti. Rutiineista on saattanut tällöin tulla pakkomielteisiä tai addiktoituneita ja tämä ei tietenkään ole hyväksi ihmiselle.”

Näin muutat omia rutiineja

Hyvät rutiinit voivat tuoda ryhtiä omaan arkeen ja työpäivään. Kannattaa laittaa mietintämyssy päähän ja tarkastella omia rutiineja ja tapoja.

Kysymyksiä, joita voit kysyä itseltäsi, jos etsit muutosta:

  • Mitä haluan saavuttaa rutiinien avulla?
  • Auttavatko nykyiset rutiinit saavuttamaan tavoitteeni?
  • Miten minun kannattaa muuttaa rutiineja?
  • Kuinka sitoutunut olen pitämään uusista rutiineista kiinni?
  • Kuinka voin tehdä muutoksen itselleni helpoksi?

Houni kehottaa miettimään esimerkiksi työpaikalla: ”Mitkä oman työn tehtävät voisivat saada voimaa rutiineista, ja toisaalta missä tehtävissä turhia rutiineja kannattaa purkaa pois?”

Omasta päivästä kannattaa hahmottaa hetket, jolloin voimavarat ovat parhaimmillaan. Silloin kannattaa tehdä jotain uutta, luovaa ja vaativampia tehtäviä. Moni aloittaa esimerkiksi aamunsa tekemällä jotain tarkkuutta vaativaa tehtävää, kun tietää olevansa silloin virkeimmillään. Vähemmän virkeimpiin hetkiin vaikkapa iltapäivällä kannattaa sijoittaa ei niin vaativat tehtävät, joiden suorittaminen sujuu automaation kautta.

Lue myös: Miten rikkaat ja menestyneet ihmiset aloittavat päivänsä?

Kommentoi
Ylös
>