Helsingin pörssi 25 suurimman yhtiön riskipreemio on noussut 7,2 prosenttiin aiemmasta 6,9 prosentista, FIM kertoo tuoreimmassa Sijoitussuositukset-katsauksessaan. Mitä korkeampi riskipreemio, sitä edullisempia osakkeet ovat olettaen, että tulosennusteet ja pidemmän aikaväli oletukset ovat ”oikeita”.
FIM:n mukaan Suomen osakemarkkinan riskipreemio on pysytellyt keskimääräistä korkeammalla tasolla ja noussut syksyn kurssilaskun myötä. Korkosijoitusten riskipreemiot ovat kääntyneet myös loivaan nousutrendiin, joka jatkui syksyn aikana. Osakkeiden osalta taso on edelleen kuitenkin suhteellisesti selvästi korkeammalla.
[xyz-ihs snippet=”Nordnet-valittajaA”]
”Koska osakemarkkinoiden riskipreemio on edelleen korkea, nykyinen arvostus kestää melko paljon huonoja uutisia yrityksiltä tai vaihtoehtoisesti selvää korkotason nousua. Kokonaisuudessaan osakemarkkinat vaikuttavat tarjoavan edelleen selvästi parempaa tuottoa suhteessa riskiin, kun verrataan pääomaluokkien keskimääräisiin historiallisiin tasoihin”, FIM totea.
Kysyntänäkymän lievän heikentymisen ja samanaikainen kustannuspaineiden jatkuminen puoltavat osakevalinnoissa nyt hinnoitteluvoima, FIM toteaa. Siksi osakesuosikeista löytyy useita defensiivisiä osakkeita. Osakevalinnoissa on lisäksi myös syklisiä yhtiöitä, jotka FIM on valinnut listalle lähinnä alhaisen osakkeen arvostuksen vuoksi.
FIM:n 10 osakesuosikkia markkina-arvoltaan suurimmista sekä osakevaihdoltaan likvideimmistä yhtiöistä (HEX-55) ovat seuraavat:
Alma Media on FIM:n uusi valinta TOP-10 -osakelistalle. Yhtiö on saanut paljon analyytikoiden suositusten nostoja. Osakkeella on myös suuri positiivisten suositusten osuus kaikista suosituksista.
Myös Konecranes on myös uusi valinta FIMin suosikkilistalla. Osakkeen arvostus EV/EBIT-kertoimella mitattuna on melko edullinen ja tasepohjainen P/BV historiallisesti on selvästi edullinen. Myös analyytikot ovat nostaneet Konecranesin suosituksia ylöspäin ja kolmannen kvartaalin tulosraportissa konepajayhtiö tarjosi positiivisen tulosyllätyksen. Nykyinen inflatorinen toimintaympäristö ei tosin ole sykliselle Konecranesille suotuisa, FIM toteaa.
Olvi on kolmas uusi FIM TOP-10 -osake. Suhdannekello suosii tällä hetkellä päivittäistavaratoimialaa, ja osakkeen tuotto suhteessa riskiin on FIM:n mielestä houkutteleva.
Oriola on niin ikään uusi osake osakesuosikeissa. Kuten Olvia, suosii suhdannekello myös lääkkeiden tukkukauppaan ja terveydenhuollon kuluttajatuotteiden markkinointiin keskittyvää Oriolaa. Osakkeen tuotto suhteessa riskiin on edullinen, tosin osakkeen kasvupotentiaali on FIM:n mukaan vähäinen.
Teräsyhtiö Outokumpu jatkaa edelleen FIM:n listalla. Yhtiön osakkeen arvostus on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti edullinen. Yhtiön jälkisyklinen hinnoitteluvoima on myös positiivinen asia FIM:n mielestä. Analyytikoiden suositukset ovat tosin viime aikoina laskeneet.
Outotec on listan uusi yhtiö. Sen absoluuttinen että suhteellinen arvostus on EV/Ebit –kertoimella mitattuna edullinen ja suhteellinen P/BV on edullinen). Yhtiöllä on myös hyvä hinnoitteluvoima. Tosin Outotecin viimeisin tulosjulkistus oli negatiivinen tulosyllätys.
Raisio on uusi FIM TOP-10 –osake, jonka absoluuttinen ja suhteellinen EV/EBIT -kerroin on melko edullinen. Myös suhdannekello ja korkea tuotto suhteessa riskiin tekevät osakkeesta houkuttelevan.
Teräsyhtiö SSAB jatkaa FIM TOP-10:ssä alaisen absoluuttisen ja suhteellisen arvostuksen ansiosta. Negatiivista oli yhtiön tulosyllätys kolmannella kvartaalilla.
Terveystalo on uusi valinta FIM:n listalle. Suhdannekello suosii nyt defensiivistä terveydenhuoltotoimialaa. Tuotto suhteessa riskiin on osakkeessa hyvä.
Halpatavaratalo Tokmanni jatkaa FIM TOP-10 -osakkeena. Suhdannekello suosii defensiivistä päivittäistavaratoimialaa ja osakkeen tuotto suhteessa riskiin on erinomainen.
Korjaus: Oriolaa väitettiin virheellisesti lääkevalmistajaksi. Virhe korjattu 15.11.2018.