Syyskuussa urheiluvälinekonserni Amer Sports vahvisti siihen kohdistuvat yrityskauppahuhut. Vastauksena mediaspekulaatioon Amer Sports vahvisti 11.9., että se on saanut sitomattoman, alustavan kiinnostuksenosoitukseen Amer Sportsin koko osakekannan hankkimisesta käteisvastikkeella konsortiolta, johon kuuluvat ANTA Sports Products Limited ja aasialainen yksityinen pääomasijoitusyhtiö FountainVest Partners.
Aiemmin samana päivänä Uutistoimisto Bloomberg kertoi kiinalaisen Anta Sports Products harkitsevan Amer Sportsin tai sen osien ostamista. Anta Sports on Kiinan suurin urheiluasusteiden valmistaja ja se on viime aikoina pyrkinyt laajentumaan kansainvälisesti.
kiinnostuksenosoituksen mukaan Amer Sportsin osakkeenomistajat olisivat oikeutettuja saamaan 40 euron käteisvastikkeen osakkeelta kaikista Amer Sportsin osakkeistaan.
Uusi ostajakandidaatti ilmaantui
Kiinalaisyhtiön kiinnostus Amer Sportsia kohtaan sai osakekurssin kovaan kiitoon. Yrityskauppaspekulaatiot nostivat Amerin kurssin 34,20 euroon ennen kuin kaupankäynti osakkeella keskeytettiin. Osakekurssi ehti päivän aikana kivuta lähes 19 prosenttia. Sen jälkeen kurssiliikkeet ovat olleet rauhallisempia.
[xyz-ihs snippet=”ReadPeak”]
Urheiluväline yhtiön ympärillä liikkuvat ostohuhut saivat keskiviikkona lisää tuulta siipien alle mahdollisesta uudesta ostajakandidaatista. Uutistoimisto Bloomberg uutisoi viime viikolla kiinalaisen IT-alan jättiyritys Tencentin olevan mukana Ameriin liittyvissä ostoneuvotteluissa.
Tencent on Kiinan suurin sosiaalisen median yhtiö. Se on Bloombergin kiinnostunut tulemaan vähemmistöomistajaksi Amer Sportsiin Anta Sportsin ja pääomasijoitusyhtiö FountainVest Partnersin muodostamaan ostajakonsortioon. Konsortioon liittymisestä on Bloombergin mukaan keskusteltu Tencentin lisäksi myös muiden yhtiöiden kanssa.
Amer Sportsin ja Tencentin synergiahyödyt olisivat ilmeiset. It-jätti voisi auttaa suomalaista urheiluvälinemyyjää kasvattamaan verkkomyyntiään maailman suurimmalla nettikaupan markkina-alueella. Bloombergin mukaan kiinalaiset interne-yhtiöt ovat viime aikoina liittoutuneet fyysisten jälleenmyyjien kanssa.
Analyysitalo Inderesin analyytikko Petri Kajaani arvioi, että Tencentin nimen tuominen mukaan keskusteluihin lisäsi selvästi ostokandidaattien uskottavuutta.
”Kiinalainen Tencent on yksi maailman suurimmista internet- ja mobiilialan yhtiöistä (markkina-arvo yli 300 miljardia euroa) ja se pystyisi pelkästään vuoden 2017 nettotuloksella (noin 9 miljardia euroa) ostamaan koko Amer Sportsin osakekannan”, Kajaani valaisee Tencentin taustoja Inderesin aamukatsauksessa.
Kiinalainen it-jätti voisi analyytikon mukaan myös tarjota Amer Sportsin ja Anta Sportsin tuotteille näkyvyyttä ja jakeluvoimaa yhtiön omien some-kanavien kautta nopeasti kasvavissa digitaalisissa myyntikanavissa. Tencentillä on myös uskottavuutta siinä mielessä, että yhtiö on viime vuosina tehnyt suuria yrityskauppoja Euroopassa. Tencent osti suomalaisen Supercellin 8,6 miljardilla dollarilla vuonna 2016.
Ei vielä muutoksia Amer Sportsin osakkeen tavoitehintaan
Vaikka Tencentin mukaantulo mahdolliseen yrityskauppajärjestelyyn tarjoaa suuria mahdollisuuksia Amer Sportsille, ei Inderes ole vielä tässä vaiheessa valmis tekemään muutoksia osakkeen tavoitehintaan tai suositukseen.
Analyytikko Petri Kajaanin mukaan Amer Sportsin arvo itsenäisenä pörssiyhtiönä on selvästi alempana kuin tämä annettu 40 euron indikatiivinen tarjoushinta. Kuitenkin Inderes pitää myös merkittävänä riskinä, ettei ostohuhu tule välttämättä koskaan johtamaan sitovaan ostotarjoukseen.
”Eilinen uutinen antoi kuitenkin jälleen vahvistusta sille, ettei ostotarjouksen jättämistä ole ainakaan täysin kuopattu ja sitä suunnittelevilla tahoilla on edelleen intressejä käydä asiasta keskusteluja. Amer on kuitenkin muistuttanut osakkeenomistajia aiemmin kyseisiin ostohuhuihin liittyvässä tiedotteessaan siitä, että kiinnostuksenosoituksen toteuttaminen on edelleen ehdollinen useille ennakkoehdoille, mukaan lukien mm. Antan hallituksen ja FountainVestin investointikomitean hyväksyntä, due diligence -tarkastuksen saattaminen päätökseen tyydyttävällä tavalla, rahoituksen saatavilla olo identifioiduista rahoituslähteistä ja Amer Sportsin hallituksen suosituksen saaminen”, Kajaani varoittaa.
Ostotarjouksen toteuttaminen edellyttää myös, että vähintään 90 prosenttia Amerin osakkeenomistajista täytyy suostua järjestelyyn.
40 euron tarjous olisi kuitenkin Amerin osakkeenomistajien kannalta niin hyvä hinta, että sitä on vaikea olla hyväksymättä, Kajaani pohtii. Inderesin suositus Amer Sportsin osakkeelle on edelleen vähennä ja osakkeen tavoitehinta on 33 euroa, eli selvästi mahdollista ostohintaa ja lievästi viimeisintä osakekurssia alhaisempi.