Kasvuosakkeet

Tämä terveyspalveluyritys nousi Nordean mallisalkkuun

Amerikkalainen sairaalapalveluyritys on analyytikoiden suosikki.

Amerikkalainen HCA Healthcare on defensiivinen osake, jossa on hyvät kasvunäkymät ja kohtuullinen osakkeen arvostustaso.

HCA Healthcare on Yhdysvaltojen suurin sairaalapalvelujen tarjoaja. Sillä on peräti 179 sairaalaa, 122 poliklinikkaa, 130 päivystyskeskusta ja 1250 lääkärinvastaanottoa, Nordea toteaa aamukatsauksessaan.

Yhtiön korkean tuloskasvun jatkumiselle on Nordean mielestä selkeät edellytykset. Yhtiön painopistealue on kaupungeissa, joissa palveluiden kysynnän kasvu on nopeampaa.

Lisäksi Yhdysvaltojen suotuisan työllisyyskehityksen vuoksi yhä useammat pääsevät nauttimaan työnantajan tarjoamasta yksityisestä terveysvakuutuksesta. Nordean mukaan HCA:n yksityisen vakuutuksen kattamien potilaiden hoito on kannattavampaa.

Pankki odottaa HCA:n käyttökatemarginaalin pysyttelevän hieman alle 20 prosentissa, samalla kun liikevaihto kasvaa kilpailijoita nopeammin yli viisi prosenttia vuodessa. Lisäksi HCA on vuosien aikana ostanut heikosti kannattavia sairaaloita, joiden kannattavuutta yhtiö on onnistunut nostamaan liittämällä ne omaan verkostoonsa, Nordea toteaa.

Mahdollisen suuren yrityskaupan ansioista sairaalayhtiön kasvu saattaa kiihtyä vieläkin kovemmaksi, Nordea uskoo.

”Näemme yhtiöllä merkittävää potentiaalia nostaa vastikään ostettujen sairaaloiden kannattavuutta. Lisäksi yhtiö on tällä hetkellä hankkimassa suurta Mission Health -sairaalaa, jonka hankinnan odotetaan vahvistuvan vuoden 2019 alussa. Käyttökatteen orgaaninen kasvu on tällä hetkellä 5 %, mutta Mission Healthin ja jo hankittujen sairaaloiden kannattavuusparannusten onnistuessa käyttökatteen kasvu voisi olla lähempänä 7 %.”

HCA on Nordean mielestä kasvuyhtiö järkevällä arvostuksella.

”Yhtiön arvostus ei ole liiallinen, jos otetaan huomioon yhtiön suhdanneheilahteluja kestävän liiketoimintamallin ja korkean tuloskasvupotentiaalin.”

HCA:n P/E-luku on Nordean ensi vuoden tulosodotuksilla tällä hetkellä 13,5x Lisäksi HCA on ollut yksi presidentti Donald Trumpin asettamien veroleikkausten suurimpia hyötyjiä.

”Viime vuosina osakkeen arvostusta rajoitti Obamacaren implementoinnin jälkeinen krapula, joka toi alkuun paljon uusia asiakkaita, mutta joiden hoidon kannattavuus oli heikkoa”, Nordea toteaa.

Kuten terveyssektorin yritykset yleensäkin, on HCA defensiivinen yhtiö, jonka tuloskunto vaihtelee vähän suhdanteiden mukaan. Tämä näkyy esimerkiksi HCA:n beta-kertoimessa, joka on vain 0,65x.

HCA:ta analysoi 26 analyytikkoa, joista yhdeksän antaa osakkeelle tällä hetkellä ostosuosituksen ja yhdeksän suositus on lisää. Yksikään analyytikko ei suosittele myymään osaketta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös