
Mennyt syksy on ollut haasteellinen metsäyhtiöille. Pelkästään marraskuun aikana metsäyhtiöiden arvostuksesta on sulanut noin kolmannes pois. Alkukesän kurssihuipuista on Metsä Boardin ja Stora Enson osakkeet ovat tulleet alas jo lähes 50 prosenttia.
Lasku ei ole ainoastaan suomalaisten metsäyhtiöiden ongelma. Myös kansainvälisten verrokkien arvostus on viime aikoina tullut selvästi alas, ja joidenkin metsäyhtiöiden P/E-luvut ovat valuneet jo alle kymmenen.
Keskeisin syy metsäyhtiöiden markkina-arvojen heikentymiseen on ollut sellun hinnanlasku.
Danske Bankin analyytikko Antti Koskivuoren mukaan sellun hinnan laskussa on kuitenkin kyse väliaikaisesta ilmiöstä. Laskua selittää varastosykli: erityisesti Kiinassa paperinvalmistajat ovat tyhjentäneet suuriksi kasvaneita varastojaan.
Handelsbanken puolestaan arvioi aamukatsauksessaan, että Euroopan hinnat käyvät pohjalla ensi vuoden toisella neljänneksellä, jolloin pitkä- ja lyhytkuitusellua saa yhdeksän prosenttia kolmannen kvartaalin halvemmalla.
”Koska uutta kapasiteettia ei ole tulossa markkinoille 2019 tai 2020, odotamme hintojen kääntyvän nousuun ensi vuoden lopulta alkaen”, pankki ennustaa.
Stora Enson tulos on herkkä sellun hinnanmuutoksille. Handelsbanken muistuttaa aamukatsauksessaan, että pitkäkuitusellun hinta on laskenut Kiinassa kolmannen kvartaalin lopulta seitsemän prosenttia ja 23 prosenttia Stora Enson sellun myynnistä menee Kiinaan. Pankin mukaan 10 prosentin sellun hinnan muutoksella on 135 miljoonan euron vaikutus yhtiön liiketulokseen. Viime vuonna yhtiö teki 1004 miljoonan euron tuloksen.
Handelsbanken uskoo yhtiön kuluttajapakkaustoimintojen alkavan elpyä 2019, kun kolmannes volyymista kohtaa hinnankorotuksia ja valikoiman paraneminen Beihain tehtaalla kumoaa kustannusinflaation vaikutuksia.
”Tuottopotentiaalin vapauttaminen vie useita vuosia, kun useamman vuoden sopimukset neuvotellaan uudelleen ja Beihain tehtaan tuotanto kiihtyy täyteen potentiaaliinsa.”
Sellun hinnan lasku tukee kuitenkin Stora Enson kuluttajapakkaustoimintojen tuottoja. Paperiliiketoiminta hyötyy hinnankorotuksista aikakauslehti- ja sanomalehtipapereissa. Toisaalta pakkauspahvin hinnat tulevat puolestaan alas, millä on kielteinen vaikutus Packaging Solutions -yksikköön, Handelsbanken arvioi.
Pankki laski Stora Enson ensi vuoden operatiivisen liikevoiton ennustetta viidellä prosentilla.
”Uskomme, että pakkausbisnes pärjää hyvin myös mahdollisessa laskusuhdanteessa ja sellumarkkina saa puolestaan tukea kapasiteettirajoitteista.”
Handelsbanken pitää Stora Enso osta-suosituksen, mutta laski tavoitehinnan 16 euroon aiemmasta 17,5 eurosta. Viimeisimpään 10,33 kurssinoteeraukseen suhteutettuna tämä tavoitehinta tarkoittaisi peräti 55 prosentin nousupotentiaali osakekurssiin.