Talouden trendit

Soininvaaran jyrkkä tuomio eläkekapinallisten kansalaisaloitteelle – ”esitys on häpeämättömän törkeä”

Kimmo Kiljusen johtaman senioriliikkeen uusi kansalaisaloite saa poikkeuksellisen kovan tuomion vihreiden entiseltä puheenjohtajalta, Osmo Soininvaaralta.

Entinen SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen ja hänen johtamansa senioriliike ovat tehneet uuden kansalaisaloitteen työeläkkeiden taitetun indeksin muuttamisesta määräaikaiseksi puoliväli-indeksiksi kymmeneksi vuodeksi.

Työeläkkeen arvon säilyttämiseksi otettiin alun perin käyttöön palkkaindeksi, joka vuonna 1977 muutettiin puoliväli-indeksiksi, aloitteessa todetaan. Vuonna 1995 hyväksyttiin niin sanottu taitettu indeksi, joka on hintapainotteinen, eikä aloitteen tekijöiden mukaan siksi turvaa eläkkeen ostovoimaa elintason noustessa.

Palkkaindeksin palauttamista koskenut kansalaisaloite, joka sai 84 820 allekirjoitusta, ei johtanut eduskunnan käsittelyssä lainsäädännön muutokseen. Nyt tehtävä uusi kansalaisaloite esittää vuosina 1977-95 käytössä olleen puoliväli-indeksin palauttamista.

Koska uudistuksen pitkäaikavälin kustannusvaikutuksia on vaikea ennustaa, ehdotetaan uudessa aloitteessa uudistus kymmeneksi vuodeksi, jolloin sen merkitys eläkerahastojen karttumiseen nähdään.

“Indeksitarkistus on ainoa tapa, jolla korjata työeläkkeen ostovoimaa. Siksi indeksin merkitys on eläketurvan säilymisen kannalta ratkaiseva. On aika hillitä rahastojen kasvua ja kohentaa eläkkeitä”, Kimmo Kiljunen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Kiljusen mukaan lähes kaikki 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa ovat pienituloisia. Puolet joutuu tulemaan toimeen alle 1 434 euron eläkkeellä kuukaudessa. Hänen mukaansa työeläkkeen lähtötaso on alhainen eikä siihen nykylainsäädännön mukaan voida tehdä tasokorotuksia. Kun indeksikään ei sitä suojaa, kärjistyy eläkeläisten köyhtyminen, Kiljunen väittää.

Samalla ovat eläkerahastot paisuttaneet pääomiaan – Kiljusen mielestä kohtuuttomasti.

“Eläkerahastojen arvo ylitti 200 miljardia euroa vuonna 2017. Ei edes rahastojen korkotuottoja ole nettona paria viime vuotta lukuun ottamatta käytetty eläkkeisiin. Työeläkemaksut ovat olleet suuremmat kuin maksetut eläkkeet.”

Kiljusen mukaan eläkerahastot ovat käytännössä koskemattomina paisuneet vuosikymmenestä toiseen. Niissä on nykyisin varoja lähes neljä kertaa enemmän kuin valtion budjetti.

Toinen ex-kansanedustaja, vihreiden Osmo Soininvaara tyrmää poikkeuksellisen jyrkin sanakääntein uuden kansalaisaloitteen.

“Tämä demareiden esitys on häpeämättömän törkeä. Korotus hyväosaisten työeläkkeisiin, mutta ei huono-osaisten kansaneläkkeisiin tai takuueläkkeeseen”, Soinivaara kirjoittaa Twitterissä.

Soininvaaran mukaan maksajina ovat nuoret. Koska korotus olisi kansalaisaloitteen vaatimuksen mukaan voimassa vain kymmenen vuotta, eivät nuoret pääse itse hyötymään siitä.

Toisessa twiitissä Soininvaara vaatii SDP:tä sanoutumaan kansalaisaloitteen vaatimuksista näkyvästi irti.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös