Arvo-osakkeet

Teleyhtiö DNA nousi Nordean mallisalkkuun

DNA tarjoaa hyvää osinkotuottoa kohtuullisella arvostuksella, Nordea perustelee teleyhtiön nostoa mallisalkkuun.

Nordea kertoo aamukatsauksessaan lisänneensä uutena yhtiönä kotimaiseen mallisalkkuunsa “teleoperaattorikentän haastajan” DNA:n, jonka kurssi on ollut paineessa neljännen neljänneksen tulospettymyksen jälkeen.

Yhtiön liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 1,2 prosenttia 238 miljoonaan euroon, mutta liiketulos laski vuodentakaisesta 6,5 prosenttia 25 miljoonaan. Kasvuun vaikuttivat vahva mobiililaitemyynti ja matkaviestinpalveluliikevaihto, jonka kasvu johtui liittymäkannan hyvästä kehityksestä. Mobiililaitemyynti oli 7,3 prosenttia vertailukautta korkeammalla tasolla.

Tulospettymyksen taustalla oli yhtiön mukaan väliaikaisesti korkeammat kampanjakustannukset. Nordea muistuttaa, että ensi vuosien tuloskasvunäkymät ovat väliaikaisista kuluista huolimatta ennallaan. Tulosraportissa DNA arvioi liikevaihdon pysyvän tänä vuonna samalla tasolla kuin viime vuonna, ja käyttökatteen kasvavan merkittävästi.

DNA on matkapuhelinliittymämäärillä mitattuna kilpailijoitaan huomattavasti pienempi toimija Suomessa. Siksi DNA:lla on varaa kasvaa ja parantaa samalla tulostaan, Nordea uskoo. Sen etuna on myös korkea asiakastyytyväisyys.

“Yhtiö on onnistunut pitämään asiakastyytyväisyyden ja sitä kautta asiakasvaihtuvuuden toimialan alhaisimpana. Alhaisen asiakasvaihtuvuuden myötä yhtiön asiakasmäärä on jatkanut viime vuodet tasaista kasvuaan”, Nordea toteaa.

Yhtiö on myös onnistunut pankin mukaan tasaisesti kasvattamaan arvokkaampien 4Gmobiililiittymien osuutta.

“Tällä hetkellä reilulla 60 %:lla asiakkaista on 4G-mobiililiitymä, joten yhtiöllä on vielä runsaasti varaa nostaa 4G-liittymien osuutta jatkossa. Tuloksentekoa tukee myös nopeampien kiinteiden laajakaistaliittymien osuuden tasainen nousu.”

DNA on muiden teleyhtiöiden tapaan hyvä osingonmaksaja. Sen tavoitteena jakaa osakkeenomistajilleen kasvavaa osinkoa. Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle, että DNA jakaa osinkoa päättyneeltä tilikaudelta 0,70 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus ehdottaa ylimääräisenä osinkona jaettavaksi 0,40 osakkeelta. Kokonaisuudessaan hallituksen ehdotuksen mukaisesti maksetaan osinkona 1,10 euroa osakkeelta.

Tämän kevään osinkotuotto nousee siten 6,2 prosenttiin. Nordean mukaan osinkotuotto kuuluu Helsingin pörssin parhaimmistoon.

“Lisäksi kasvavan tuloksen takia tämän vuoden tulosennusteella arvostus Elisaan verrattuna on houkutteleva”, pankki toteaa. Nordean kuluvan vuoden tulosennusteella DNA:n P/E-kerroin on 20,5x.

Tilaa DNA:lle Nordean kotimaisten osakkeiden mallisalkussa tekee Orion, jonka painon Nordea puolitti jo pari viikkoa sitten, mutta osake poistuu nyt salkusta kokonaan.

“Orionin viime viikon tulosjulkaisun yhteydessä ilmoittama ohjeistus oli yli 10 % konsensusennusteita heikompi, mutta osake jaksoi tästä huolimatta nousta tulosjulkaisun jälkeen”, pankki perustelee.

Nordean suositus DNA:n osakkeelle on osta ja osakkeen tavoitehinta on 19,5 euroa.

Sijoittajien kokemuksia vertaislainapalvelusta – tällaisia tuottoja Mintos tarjoaa

Suosittu vertaislainojen markkinapaikka Mintos on tullut tuhansille sijoittajille. Jotkut sijoittajat ovat kertoneet kokemuksistaan julkisesti.

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös