Talouden trendit

Kansalaisaloite vaatii sähköautojen tukien kieltämistä

Uuden kansalaisaloitteen mukaan sähköautojen julkinen tuki on tulonsiirto pieni- ja keskituloisilta hyvätuloisille.

Helmikuun 22. päivänä liikkeelle laitetussa kansalaisaloitteessa vaaditaan Suomen eduskuntaa valmistelemaan lakia, joka kieltäisi kaikenlaisen julkisen tuen sähköautoihin ja niihin liittyviin sähkönjakeluverkostoihin tai latauspisteisiin. Tuki voi liittyä sähköauton hankintaan, käyttöön tai omistamiseen.

Tällä hetkellä Suomen valtio maksaa 2000 euron tukea sähköauton ostajalle.

Aloitteessa sähköautoiksi luetaan kaikki kulkuneuvot, joissa käytetään voimanlähteenä sähköä ajoneuvon liikuttamiseen edes osittain. Vaatimus tukien poistamiseksi ei koske sähköpolkupyöriä.

Tuen alullepanija on diplomi-insinööri Juha Kuismanen Pirkkalasta.

Kansalaisaloitteessa perustellaan tuen kieltämistä akkujen saatavuusongelmalla, ympäristösyillä, tulonjakoon liittyvillä syillä ja kestämättömällä akkuteknologialla. Sähköautoihin kohdistuvien tukien väitetään myös valuvan ulkomaille.

Aloitteen mukaan tällä hetkellä pullonkaulana sähköautojen tuotannossa on akkujen saatavuus.

”Akkujen kysyntä ylittää reippaasti tarjonnan. Kun kysyntä ylittää tarjonnan, hinnat eivät pääse juurikaan laskemaan (n. 3% vuodessa) ja tukien syytäminen hankintoihin ei lisää akkuvalmistuskapasiteettia. MItä enemmän tukia, sen hitaammin hinnat laskevat. Koska tarjonta on rajattua, Suomen tarjoamilla tukiaisilla ei valmisteta yhtään enempää akkuja tähän maailman kuin ilman tukiaisia”, aloitteessa todetaan.

Aloitteen mukaan sähköautojen tuki on myös tulonsiirto hyväosaisille.

”Vaikka ohjaisimme miljardin sähköautoilun tukemiseen, se ei näy ilmastossa lainkaan. Mitä suuremmat tuet, sen edesvastuuttomampi on sen ehdottaja. Kaikki nämä tuet maksetaan verovaroista, joka käytännössä on jo ja tulevinakin vuosina tulonsiirto kaikilta veronmaksajilta hyvätuloiselle -vähä- tai keskituloisilla kun ei ole varaa mitenkään sähköautoon tulevina vuosina”, aloitteessa todetaan.

Nykyinen akkuteknologia on aloitteen mukaan myös kestämätön ympäristön kannalta ja erittäin tehoton sähkön varastoija, kun huomioidaan akkujen tarvitsema paino.

”Vielä on matkaa todelliseen akkujen vallankumoukseen, jossa nykyistä puolet pienemmillä (kevyemmillä) akuilla saavutetaan puolet suurempi varastointimäärä. Lisäksi kustannusten pitäisi puolittua. Tällöin sähköautoilla on mahdollisuus tulla koko kansan kulkupeliksi”, aloitteessa todetaan.

Kansalaisaloite ei ole parin voimassaolopäivän aikana saanut kuin 18 kannatusilmoitusta. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

3 kommenttia
  • Bernstein sanoo:

    En allekirjoita. En ole myöskään insinööri, joten perustelen maalaisjärjellä 😉

    Akku:
    Akkujen kysyntä ylittää tarjonnan, koska akku on tuotteen pullonkaula ja kaikki muu on bulkkitavaraa. Paremman akun tekeminen maksaa miljardi kerta enemmän kuin paremman infotainmentin, joten tietty ”profiilivinouma” tuotteessa kieltämättä on.
    Pelkkien akkujen valmistaminen toki saisi kysynnän ja tarjonnan tasapainoon, mutta se tapahtuisi kysynnän romahtamisen kautta, koska harva autolija ostaisi pelkän akun.

    Akun toimintamatka ja latausaika tietenkin saisivat olla kilpailuvaltteja jo nyt, sen sijaan että automerkit kilpailevat kaikenmaailman ajoturvallisuushärpäkkeillä, joista on kokeneelle kuskille pelkkää riesaa. En puhu ajonvakautuksesta vaan esim siitä, että kun peruutat ja avaat oven nähdäksesi missä takarengas kulkee, auto reagoi paniikkijarrutuksella.

    Tuet :
    Tukia maksetaan, jotta sähköauto yleistyisi nopeammin. Yleistymisen myötä asiakkaiden vaatimustaso kasvaa ja he alkavat arvostaa parempia akkuja, joista tulee myyntivaltti. Kun kysyntä kohdistuu akkuun, herra Markkina astuu puikkoihin ja tukihimmelit saa purkaa.

    Yleishyödyllistä tuotantoa kannattaa aluksi tukea verovaroin, jotta se pysyisi pinnalla siihen asti, että pääsee normaalien markkinamekanismien junaan. Tuulivoima, uusiutuvat polttoaineet ja LED-lamput olivat hetki sitten samassa asemassa, mutta pärjäävät jo omillaan. Maalämpö taitaa olla edelleen energiatuettua ja aurinkokennot ovat sitä kai ikuisesti. Talouden ulkopuolelta analogioina ”tukimekanismista” olkoot vaikka nikotiinilaastarit tupakasta vieroittamisen tukena.

    ”Mitä enemmän tukia, sen hitaammin hinnat laskevat. ”

    -Totta. Sama juttu siis kuin Helsingin asuntovuokrissa – jotka eivät siis laske koskaan… Toisaalta mitä vähemmän tukia, sen suurempi riski, että akut eivät ehdi kehittyä riittävästi ennenkuin öljy loppuu. Tuet pitää toki lopettaa heti kun sähköauto alkaa pärjätä markkinoilla muutenkin.
    Tuotteen hinnan lasku voi kuulostaa kivalta, mutta kivan oheistuotteena voi olla sekin, että valmistus lopetetaan kannattamattomana. Tai sitten siihen kivaan on varaa vain niillä kirotuilla ”suurituloisilla”, joka dystopia taisi olla kirjoittajan mielestä se kamalin.

    ”Suomen tarjoamilla tukiaisilla ei valmisteta yhtään enempää akkuja tähän maailman kuin ilman tukiaisia”

    – Totta tämäkin mutta toisaalta myöskään Suomen päästörajoituksilla ei vähennetä päästöjä käytännössä yhtään enempää kuin sallimalla esteetön fossiilisten poltto.

    Itse tavoitteen kannalta maapallolle edullisinta olisi pakottaa asevoimin Kiina ja Intia nollapäästöihin ja lopettaa kaikki muu pelleily ja omatunnon hyvittely.
    Kyse ei kuitenkaan ole tavoitteen saavuttamisesta teho edellä vaan
    a)eettisestä yhteisvastuusta b)sopimuksista ja c) psykologiasta.

    ”Sähköauto=suurituloiset”:

    ” -vähä- tai keskituloisilla kun ei ole varaa mitenkään sähköautoon tulevina vuosina”

    -Heillä ei ole varaa niihin koskaan, ellei sähköauto saa tukia nyt. Ilman tuloeroja ei ole markkinataloutta vaan ainoastaan suunnitelmatalous eli suomeksi kommunismi. Moniko kuski P-Koreassa ajelee sähköautolla – tai ajelee ylipäänsä millään pelillä mihinkään, kun leirin sähköaita on esteenä? Vastaväitteeksi ei kelpaa, että DDR:n autotuotannon ylpeydestä tuli saksojen yhdistyttyä jonkinlainen hitti eli kallis keräilyesine, johon vain ”suurituloisilla” oli varaa.

    Sähköauto tulee ilman muuta ensin kaupunkiautoksi, mutta jo kaupunkiautoilun sähköistäminen pudottanee päästöt Suomen osalta murto-osaan. Suomi on maailman ykkönen tilastojen tuottamisessa, joten julkaisemalla tilastoja pienen valtion liikenteen sähköistämisestä varmasti autetaan muitakin asian ymmärtämisessä.

  • Timbe sanoo:

    Dippainssiltä unohtuu sellainen tosiasia, että mitä enemmän on kysyntää yli tarjonnan, sitä enemmän valmistajat ovat valmiita investoimaan lisäkapasiteettiin.

  • Ismo Korhonen sanoo:

    Tukea tukee jatkaa tavaramerkeittäin kunnes 200.000 kappaletta on myyty ja sitten pikkuhiljaa pudotetaan tuki nollaan.

    The federal tax credit is reduced once a manufacturer has sold 200,000 electric cars in the US market. Tesla has already crossed that threshold. Between January 1, 2019 and June 30, 2019, people who buy a new Tesla will only be eligible for a credit of $3,750. On July 1, it drops to $1,875, and on December 31 of this year, it will expire altogether.

  • Ylös
    >