Markkinakommentit

Odotukset pörssiyhtiöiden tuloskasvusta himmenemässä – Front: ”dramaattinen muutos”

Aiempaa talouskasvunäkymien myötä odotukset pörssiyritysten tuloskasvusta ovat heikentyneet merkittävästi, varoittaa Front Varainhoidon toimitusjohtaja.

Yhdysvaltojen S&P 500 -osakeindeksin yritysten tuloskasvu oli poikkeuksellisen kovaa vuonna 2018.

Kuitenkin viime vuoden viimeisen neljänneksen tulosjulkistuskausi on parhaillaan loppusuoralla ja näyttää siltä, että vuotuinen tuloskasvu on tältä osin jäämässä huomattavasti siitä mitä muutama kuukausi sitten vielä uumoiltiin. Näin varoittaa Front Varainhoidon toimitusjohtaja Vesa Engdahl Frontin uusimmassa markkinakatsauksessa.

Jenkkiyhtiöiden tulosennusteita on reivattu vähitellen alaspäin.

”Vielä lokakuussa vuoden viimeisen neljänneksen vuotuisen tuloskasvun odotettiin yltävän S&P500-yhtiöillä 18 %:iin. Joulukuussa ennuste oli 16 % ja tulosjulkistuskauden aikana helmikuun alussa 14 %. Nyt kun tuloksista on ulkona neljä viidennestä, tuloskasvu näyttää päätyvän 10-11 %:n haarukkaan”, Engdahl kiteyttää.

Samaan aikaan tuloskasvuennusteita alkaneelle vuodelle on leikattu rajusti.

”Lokakuussa S&P 500 -yhtiöiden tuloskasvun odotettiin olevan kuluvana vuonna lähemmäs 10 %. Joulukuussa Bloombergin keräämä konsensusennuste povasi enää 2-3 % tuloskasvua vuoden 2019 alkupuoliskolle. Tällä hetkellä vuoden 2019 ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskasvuennuste on pari prosenttia pakkasella, toiselle neljännekselle ennustetaan 1,5 %:n kasvua ja vuoden kolmannelle neljännekselle noin 2 % vuotuista tuloskasvua.”

Engdahlin mukaan muutos heikompaan on ollut lyhyessä ajassa varsin dramaattinen. Vahvan tuloskasvun aika on siis päättynyt USA:ssa ja odotukset tälle vuodelle ovat muuttuneet vaatimattomiksi. Mikäli tuloskasvuennusteita tarkistetaan edelleen alaspäin, rajoittaa tämä osakemarkkinoiden nousupotentiaalia vuoden 2019 aikana, sillä yritysten tuloskasvu on yksi osakekurssien keskeisimmistä ajureista.”

Yhdysvaltojen osakemarkkinat ei ole kuitenkaan ainoa, jolla pörssilistattujen yhtiöiden tuloskasvuennusteita on tarkistettu alaspäin viimeisten kuukausien aikana. Engdahlin mukaan muutos heikompaan on ollut vähintäänkin yhtä reipas myös Euroopassa ja Suomessa.

”Vielä lokakuussa eurooppalaisten (Bloomberg BE500-yhtiöt) suurten yhtiöiden keskimääräisen tuloskasvun odotettiin olevan vuoden viimeisellä neljänneksellä 13-14 % haarukassa. Toteuma on jäämässä 3 %:n tuntumaan. Samalle alkaneelle vuodelle tuloskasvuennusteita on leikattu rajusti.”

Vielä lokakuussa vuoden 2019 alkupuoliskolle ennustettiin Engdahlin mukaan 10 – 11 prosentin vuotuista tuloskasvua. Nyt vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloskasvun odotetaan jäävän jopa hieman miinukselle ja olevan toisella neljännekselläkin vain noin 1,5 prosenttia.

Myös Suomen osakemarkkinat saavat osansa heikkenevien tulosennusteiden trendistä.

”Suomessa vuoden viimeisen neljänneksen tuloskasvuodotus oli lokakuussa pörssilistatuille yhtiöille 6 %. Nyttemmin tulosjulkistuskauden ollessa käynnissä Bloombergin keräämien tietojen perusteella näyttää siltä, että toteuma tulee olemaan noin 7 % pakkasella”, Engdahl toteaa.

Samalla tuhdeilta tuntuneet alkuvuotta koskeneet kaksinumeroiset tuloskasvuennusteet ovat Frontin toimitusjohtajan mukaan vaihtuneet yksinumeroisiksi mataliksi luvuiksi.

Frontin markkinakatsauksessa mielenkiintoista on myös osakkeiden arvostuskertoimien vertailu USA:ssa ja Euroopassa. Siinä missä EuroStoxx 600 -indeksin keskimääräinen P/B-kerroin on laskenut jo tasolle 1,5x, on tasepohjainen arvostustaso USA:ssa S&P 500 -indeksin osakkeilla kivunnut jo noin tasolle 3,5x.

Jenkkimarkkinoiden arvostustaso on siis yhä lisää erkaantunut eurooppalaisten osakkeiden arvostustasosta.

Mintos tarjoaa keskimäärin 12 prosentin tuoton - sijoita vertaislainoihin

Uusi sijoittaja saa 1 prosentin ylimääräisen koron sijoituksilleen 3 kuukauden ajaksi.

Avaa Mintos-tili

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös