Kasvuosakkeet

OP laski Nokian ”pehmeän” ohjeistuksen vuoksi osakkeen suositusta

Pankki laski Nokian suosituksemme pidä-tasolle aiemmalta lisää-tasolta.

OP laski myös Nokian osakkeen tavoitehinnan 5,4 euroon aiemmasta 5,9 eurosta. Muutosten taustalla on Nokian tilinpäätöstiedotteessa antama ohjeistus lähiajan näkymistä.

Tälle vuodelle Nokia ohjeistaa ei-IFRS-liikevoittomarginaaliksi 9–12 prosenttia. Toimitusjohtaja Rajeev Suri kertoo tulosraportissa odottavansa Nokian koko vuoden tuloksen paranevan vuonna 2019 edellisvuoteen verrattuna, ja näkemys nopeasta ja merkittävästä siirtymisestä 5G:hen pysyy muuttumattomana.

Ohjaus vakaasta markkinasta ja 9 – 12 prosentin marginaalista ennakoi noin 2,5 miljardin euron liiketulosta vuodelle 2019, OP toteaa aamukatsauksessaan. Se on 14 prosenttia alle OP:n aiemman ennusteen.

“Tulos painottuu jälleen loppuvuoteen, mikä pitänee osakkeen paineessa alkuvuonna. Mikäli vuoden 2020 tavoitteet realisoituvat, on osakkeessa potentiaalia nousta yli 6 euron, mutta markkina tuskin ottaa vahvaa etunojaan vielä tässä vaiheessa”, OP toteaa.

Nokian raportoi kuitenkin loka-joulukuulta kauttaaltaan vahvan tuloksen, OP toteaa.

“Liikevaihto löi markkinaodotukset 3%:lla ja oli ennakoitua parempi kaikissa yksiköissä. Bruttokate (2,95 mrd.) oli 6% ja EBIT (1,12 mrd) 7% markkinaodotuksia parempi. FY18 EBIT-marginaali osui odotetusti Networksilla aivan ohjauksen alalaitaan (6-9%), mutta koko yhtiöllä (9,7%) lähelle ohjauksen keskipistettä (9-11%). Vuoden lopun nettokassa vastasi odotuksia (3,05 mrd.) kuten myös voitonjako (0,20/osake). Osinko maksetaan kuitenkin neljänneksittäin, joten viimeinen erä osuu vasta Q1/19:lle.”

Vaisu ohjeistus vuodelle 2019 pilasi OP:n mielestä kuitenkin muuten vahvan raportin.

“Nokian mukaan ensisijainen kohdemarkkina on vakaa 2019 (aiemmin kasvaa) ja kasvaa vuonna 2020 (ennallaan). Nokian tavoitteena on menestyä edelleen kohdemarkkinaa parem min. Nok iaa ohjaa FY19 EBIT-marginaalin olevan on 9-12% ja EPS:n 0,25-0,29 (konsensus ennen tulosta 11,8% ja 0,32).”

Pankin näkemyksen mukaan 5G-markkina tarjoaa kyllä kasvupotentiaalia, mutta kasvu ei ole lineaarista vaan maantieteelliset alueet etenevät eri tahtiin. Nokia odottaa aktiviteetin parantuvan kuluvan vuoden jälkimmäisellä puolivuotiskaudella ja etenkin vuonna 2020.

OP odottaa Nokian yltävän vuonna 2019 noin 23 miljardin euron liikevaihtoon ja 2,5 miljardin liiketulokseen, jolla marginaali on 11,1prosenttia. Pankin mukaan kasvu kiihtyy 5G-investointien myötä vuonna 2020 ja liikevaihto yltää 24 miljardin euron tuntumaan.

“Kustannussäästöt (tavoite 0,7 mrd. säästöt) tukevat tulosta ja EBIT-ennusteemme on 3,3 mrd. (13,7% marginaali). Kuluvan vuoden tuloksen oikeuttama arvo on 4,8 euroa/osake, mutta 2020 ennusteiden indikoima arvo on 6,0 euroa/osake”, OP toteaa.

Pankin tämän vuoden tulosennusteella Nokian P/E-kerroin on 15,8x.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös