
Suomalainen Solar Foods Oy tuottaa täysin uudenlaista ravinnerikasta proteiinia vain ilmaa ja sähköä hyödyntämällä. Yhtiön konsepti määrittää ruoantuotannon perusteet uudelleen, sillä se ei ole riippuvainen maataloudesta, säästä ja ilmastosta. Lisäksi proteiinivalmisteen hinta on kilpailukykyinen esimerkiksi soijaproteiinin kanssa.
”Aloitamme koetuotannon Suomessa tänä vuonna ja haemme Euroopan Unionilta uuselintarvikkeeksi hyväksymistä, jonka testaukset kestävät muutaman vuoden. Samalla aloitamme kuluttajatuotteiden valmistuksen testauksen yhteistyökumppaniemme kanssa”, kertoo yhtiön perustaja, teknologiajohtaja tekniikan tohtori Juha-Pekka Pitkänen.
Solar Foodsin tavoite on kehittää proteiinista laadultaan korkeatasoinen tuote, jonka ympäristövaikutukset ovat 10–100 kertaa pienemmät kuin nykyisin markkinoilla oleva liha- tai sitä korvaavat tuotteet, kertoo yhtiön toimitusjohtajana aloittava tekniikan tohtori Pasi Vainikka.

Yhtiön tuotantomenetelmä perustuu Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) tutkimushankkeisiin, joissa todennettiin erittäin proteiinipitoisen ruoan tuotantokonseptin toimivuus. Tutkimushankkeiden tulokset saivat huomattavan paljon kansainvälistä huomiota.
Solar Foods Oy:n sijoituskierrosta johti Lifeline Ventures. Muut sijoittajat ovat VTT Ventures Oy ja Green Campus Innovations Oy. Pääomasijoituksen lisäksi yhtiö sai Business Finlandin myöntämän kehitys- ja pilotointilainan.
”Solar Foods vie ruoan tuotantoon liittyvät ympäristövaatimukset aivan uudelle tasolle, ja se pystyy tekemään sen kustannuksiltaan kilpailukyisesti ja suureen mittakaavaan skaalattavasti,” toteaa Lifeline Venturesin partneri Juha Lindfors.
Kannattaisi vähän avata näitä teknojuttuja tai linkata. Harva ekonomi kun tietää, miten ilmasta tehdään pihvi. Pelkkä hiilen nappaaminen nimittäin ei riitä, siitä kun tulee korkeintaan aneeminen vegepihvi.
Itse asiassa tarvitaan vähän muutakin. Kohdassa ”The Recipe” paljastetaan ko bioreaktorin mekanismi:
https://science.howstuffworks.com/innovation/edible-innovations/protein-powder-made-from-microbes-electricity-co2-water.htm
Tuote pitää kuitenkin vielä brändätä ja mielikuvallistaa paremmin, koska tuo mössö muistuttaa lähinnä hiirilauman pilalle pissimää maitojauhetta. ”Ilmasto” ei myöskään ole sellainen argumentti, joka menestyisi ravintoloiden ruokalistoilla, koska se mielikuvallistaa ”ilmastopihvin” kylmäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi