Markkinakommentit

Frontin sijoitusstrategi: Pörssiyhtiöiden tulosnäkymät ovat aiempaa vaisumpia, markkinat eivät silti hinnoittele tulostaantumaa

Alkuvuoden vahvasta kurssinoususta ja tulosennusteiden laskusta huolimatta keskeisten osakemarkkinoiden arvostukset ovat säilyneet varsin kohtuullisina, arvioi Front Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja Vesa Engdahl.

Yritysten tuloskasvunäkymät ovat muuttuneet aiempaa vaatimattomammiksi, Engdahl toteaa Frontin huhtikuun markkinakatsauksessa. Näkymien heikkeneminen pätee sekä USA:han että Eurooppaan.

”USA:ssa S&P500-yhtiöiden kuluvan vuoden tuloskasvuennusteet ovat laskeneet jo pidemmän aikaa ja ennusteita on tuotu alas aivan viime viikkoinakin. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tulosjulkistuskausi on vasta pääsemässä vauhtiin, mutta jo nyt näyttää selvältä, että tulokset tulevat laskemaan S&P500-yhtiöillä viime vuoden vastaavasta ajankohdasta”, Frontin toimitusjohtaja toteaa.

Vielä vuoden alussa markkinoiden odotuksissa oli parin prosentin tulosten kohoaminen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tammikuun alussa vuoden toisen ja kolmannen neljänneksen tuloskasvun odotettiin olevan 3-4 prosentin luokkaa.

Nyt tulosten ennakoidaan kuitenkin olevan nollakasvussa vuoden toisella neljänneksellä ja kohoavan noin prosentin edellisvuoden aiemmasta kolmannella neljänneksellä, Engdahl huomauttaa.

Toistaiseksi osakemarkkinat eivät kuitenkaan hinnoittele tulostaantumaa.

”USA:ssa S&P500-indeksin P/E-kerroin on kohonnut hieman päälle 17, mikä ylittää lievästi pitkän aikavälin keskiarvon. Euroopassa EuroStoxx50-yhtiöiden arvostus on kuluvan vuoden tulosennusteilla 14 tuntumassa, mikä on lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa”, Engdahl toteaa.

Suhteessa yhtiöiden tasearvoon (P/B) eurooppalainen osakemarkkina vaikuttaa Engdahlin mukaan yleisesti ottaen verrattain edullisesti arvostetulta. USA:ssa S&P500-yhtiöiden arvostus suhteessa yhtiöiden tasearvoon on sen sijaan jonkin verran koholla. Jenkkiosakkeiden arvostuskerroin on jo 3,5x.

Frontin toimitusjohtajan mielestä arvostuskertoimet eivät luo osakkeisiin laskupaineita, mikäli tulosennusteet pitävät kutinsa.

”Sikäli kun yritysten tulosennusteet pitävät, osakkeisiin ei arvostuskertoimien osalta kohdistu painetta alaspäin, eikä markkinaa voi moittia yliarvostetuksi kummallakaan puolella Atlanttia. Tulosennusteiden edelleen laskiessa vaarana tosin on, että osakekursseihin kohdistuu paineita.”

Engdahlin mukaan tällä hetkellä monet osakemarkkinat – esimerkiksi USA – näyttävät sen sijaan teknisesti varsin yliostetuilta, joten korjausliikkeen riski on kasvanut.

Front pitää kuitenkin osakkeet tällä hetkellä alipainossa.

”Vaikka Fedin koronnostosykli on tullut tiensä päähän ja toiveet USA:n ja Kiinan välisen kauppasopimuksen aikaansaamisesta ovat kasvaneet, pidämme osakkeet edelleen lievässä alipainossa. Keskeisin syy tähän on viimeaikainen talouskasvu- ja erityisesti yritysten tuloskasvunäkymien heikentyminen sekä USA:ssa että Euroopassa”, Engdahl toteaa.

Mintos tarjoaa keskimäärin 12 prosentin tuoton - sijoita vertaislainoihin

Uusi sijoittaja saa 1 prosentin ylimääräisen koron sijoituksilleen 3 kuukauden ajaksi.

Avaa Mintos-tili

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös