Talouden trendit

Kuka on bitcoinin luoja?

Jo toinen henkilö väittää olevansa suositun kryptovaluutan luoja.

Bitcoinin perustajan Satoshi Nakamoton nimimerkkiä käytetään henkilöstä, useammista henkilöistä tai yrityksestä, jotka loivat bitcoinin ja loivat sen alkuperäisen rakenteen. Bitcoinin luoja tai luojat myös suunnittelivat ensimmäisen lohkoketjutietokannan.

Australialainen liikemies ja tietojenkäsittelyopin tutkija Craig Wright on väittänyt olevansa henkilö nimimerkin Satoshi Nakamoto takana. Nakamotoa pidetään bitcoinin perustajana. Wired ja Gizmodo sivustot väittivät vuonna 2015, että juuri Wright ja it-asiantuntija Dave Kleiman olisivat maailman tunnetuimman kryptovaluutan perustajia.

BBC:lle antamassaan haastattelussa vuonna 2017 Wright esitti teknisiä todisteita väitteensä tueksi.

Bitcoin-yhteisö ei ole ollut kuitenkaan täysin vakuuttunut siitä, että juuri Wright olisi myyttinen hahmo bitcoinin takana. Wright ei ole kuitenkaan pystynyt todistamaan väitteitään millään tasolla.

Nyt on uusi henkilö löytynyt, joka väittää olevansa alkuperäisen Bitcoinin esittelypaperin takana, kertoo Coindesk-sivusto. Suomessa asiasta mainitsee Bittiraha.fi.

Yhdysvaltain tekijänoikeustoimiston tietojen mukaan Kaliforniassa asuva kiinalainen Wei Liu on hakenut tekijänoikeuksia Bitcoinin alkuperäiselle paperille. Tekijänoikeushakemuksessaan Wei Liu väittää julkaisseen alkuperäisen paperin vuoden 2008 tammikuussa Satoshi Nakamoto -nimimerkillä.

Bitcoin-yhteisö on jälleen epäileväinen. Se on suhtautunut Wei Liun väitteisiin skeptisesti. Toistaiseksi mitään todisteita ei ole annettu, että Wei Liu olisi Satoshi Nakamoto. Kukaan ei myöskään tiedä, kuka Wei Liu oikein tarkalleen ottaen on.

Wei Liu on toinen henkilö, joka on hakenut Bitcoinin esittelypaperin tekijänoikeuksia.

Coinmotion​ ​-​ ​SalkunRakentaja ​-​​yhteistyötarjous

Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1% treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).


Kaupallinen yhteistyö


Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös