Kumppaniblogit

Yleisimmät luontoisedut ja niiden verotukselliset hyödyt

Tietyllä palkkatasolla rahapalkan korotuksen tilalla voi olla verotuksellisesti edullisempaa ottaa palkankorotus luontoisetuna. Ravinto- ja puhelinetu sekä auton käyttöoikeus ovat luontoiseduista yleisimpiä.

Muita luontoisetuja ovat muun muassa asuntoetu ja sähkön käyttöoikeus sekä täysihoitoetu. Jotkut yrittäjät maksavat oman palkkansa jopa kokonaan luontoisetuina, sillä myös työnantaja säästää silloin, jos verotusarvo on alempi kuin siitä koituvat todelliset kustannukset.

Henkilökuntaetu ja luontoisetu

Verotuksessa annetut edut voidaan jakaa luontaisetuun ja henkilökuntaetuun. Henkilökuntaedut nimensä mukaan koskevat koko henkilökuntaa tai isompaa ryhmää kokonaisuutena. Verottaja linjaa, että henkilökuntaedut voivat olla kokonaan verovapaita, mikäli ne ovat tavanomaisia ja kohtuullisia. Esimerkkejä tällaisista tavanomaisista ja kohtuullisista eduista ovat muun muassa työnantajan järjestämä terveydenhuolto, henkilökunta-alennus ja tuettu virkistys- tai harrastustoiminta.

Luontoisedut sitä vastoin ovat henkilökohtaisia ja niillä tarkoitetaan muuna kuin rahana maksettavaa palkkaa, jolloin ne ovat työntekijälle myös veronalaista tuloa. Tällöin etu lisätään ennakonpidätystä toimitettaessa työntekijän rahapalkkaan ja ennakonpidätys lasketaan normaalin rahapalkan ja käytössä olevien luontoisetujen verotusarvon yhteismäärän perusteella. Verohallinto vahvistaa yleisimpien luontoisetujen verotusarvot aina vuosittain. Vuoden 2019 verotusarvot voit katsoa täältä.

Luontoisedun verohyöty

Miksi sitten luontoisetu kannattaa ottaa käyttöön, kun se kerran on veronalaista tuloa? Verottaja on arvostanut luontoisedut käypää arvoa alhaisempaan arvoon, mikä tarkoittaa sitä, että työntekijä saa ne käyttöönsä niiden todellista arvoa pienemmällä summalla. Tällöin kyseinen etu on työntekijälle edullisempaa ottaa osaksi palkkaansa, kuin esimerkiksi kyseinen summa rahana, jolloin samasta hyödykkeestä joutuisi maksamaan käyvän arvon hinnan vasta verojen jälkeen jäävästä palkasta. Mutta mikäli tarjotulla luontoisedulla ei ole verottajan vahvistamaa verotusarvoa, niin luontoisedulla ei ole tällöin samankaltaista verohyötyä.

Puhelinetu

Puhelinetu

Mikäli työntekijällä on erikseen käytössä siviilipuhelin ja työasioiden (ja maksimissaan vähäisten yksityisasioiden hoitoon työpäivän aikana) hoitoon tarkoitettu työpuhelin, niin kyseessä ei tällöin ole puhelinetu. Puhelinetu tarkoittaa sitä, että työnantajan tarjoamalla puhelimella ja liittymällä saa soittaa myös vapaa-aikanaan yksityispuheluita työnantajan kustannuksella.

Verottajan vuoden 2019 vahvistama verotusarvo puhelinedulle on 20 euroa, ja se on pysynyt samana jo useamman vuoden peräkkäin. Verotusarvo on sama 20 euroa riippumatta siitä, onko käytössä oleva puhelin markkinoiden viimeisintä mallia taikka vuodelta miekka ja kirves. Puhelinetu tavallisesti kattaa koti- ja ulkomaanpuhelut, tekstiviestit sekä mobiilidatan, mikäli puhelin tukee kyseistä ominaisuutta. Puhelinetua ei ole tarkoitettu maksullisten palveluiden/ostosten käyttöön, kuten ruoka-automaatilta ruoan ja juoman ostamiseen, jolloin kyseiset kustannukset joudutaan veloittamaan työntekijältä täysimääräisesti palkkana. Verottaja on kuitenkin linjannut, että jos työntekijän toimenkuvaan kuuluu paljon esimerkiksi autolla liikkumista, niin työtehtäviin sisältyvän työajon pysäköintimaksut, jotka saatetaan maksaa suoraan puhelimella, eivät koidu työntekijän maksettavaksi.

Puhelinetu on kannattavaa ottaa, mikäli tuo kyseinen 20 euron verotusarvo on pienempi kuin muuten ostamasi puhelin ja liittymä kuukaudessa yhteensä. 

Lounasetu

Lounasetu on toinen yleisemmistä luontoiseduista ja sillä tarkoitetaan työnantajan kokonaan tai osittain kustantamaa ateriaa työpäivän aikana. Työpaikalla muuten nautittavat aamupalat, kahvit, herkut ja esimerkiksi virvokkeet lukeutuvat henkilökuntaetuihin eikä luontoisetuihin, jolloin niitä ei sen vuoksi lueta työntekijän veronalaiseksi tuloksi.

Lounasetu

Yksi tavallisimmista lounasedun muodoista on lounasseteli, -kortti tai -saldo. Kyseinen etu on henkilökohtainen ja verottaja on arvostanut sen 75 prosenttiin nimellisarvostaan, mikäli nimellisarvo on enintään 10,50 euroa. Mikäli lounasedun nimellisarvo on yli 10,50 euroa tai alle 6,60 euroa, niin ne arvostetaan täysimääräisinä nimellisarvoonsa. Eli mikäli työntekijällä on käytössä 10,50 euron lounassetelit tai sitä vastaava ateriakohtainen saldo, niin sitä verotetaan vain 75 prosenttisesti eli noin 7,88 euron edestä.

Lounasedun voi saada vain tosiasiallisia (yli kuuden tunnin) työpäiviä kohden, eli sitä ei voi saada esimerkiksi sairaslomapäiviltä tai lomapäiviltä. Työnantaja voi tarjota lounasedun myös omassa henkilöstöravintolassa tai sopimusravintolassa, jolloin työntekijän saaman edun arvo on 6,60 euroa, mikäli ruokailun kustannukset ovat työnantajalle 6,60 ja 10,50 euron väliltä per ateria. Erikoistilanteissa alhaisimmillaan ravintoedun arvo on lentohenkilöstölle, ravintola-alalla työskenteleville ja oppilaitosten opettajille, jolloin edun arvo voi olla jopa alle neljä euroa.

Esimerkki lounasedun hyödyistä ns. normaali tilanteessa: Työntekijä tienaa 3 000 euroa kuukaudessa ja hän saa valita, ottaako hän luontoisetuna 10,50 euron arvoisen lounasedun jokaista työpäivää kohden vai saman määrän rahapalkkana.

  1. Rahapalkkana otettuna hänelle kertyy kuukaudelta verotettavaa palkkaa noin 3 231 euroa (3 000 + 22*10,50), josta hänellä menee veroja noin 30 prosenttia, jolloin käteen jää noin 2 262 euroa. Työntekijän täytyy kuitenkin käydä aina jossakin syömässä työpäivien aikana, jolloin lounaskulut huomioiden rahaa jää vain noin 2 031 euroa (2 262 – 10,50*22).
  2. Lounasetua käyttöönottaessa verotettavaa tuloa syntyy noin 3 173 euroa (3 000 + 22*75%*10,50). Ennakonpidätyksen jälkeen käteen jää karkeasti ottaen 2 048 euroa (3 000 – 3 173*30%).

Eli kyseisen rahasumman hyödyntäminen luontaisetuna eikä rahapalkkana tuo työntekijälle noin 17 euron kuukausittaisen säästön.

Autoetu

Verotuksellinen autoetu on kyseessä silloin, kun työntekijä saa ajaa yksityisajoa työnantajan kustantamalla autolla. Mikäli työntekijä saa auton käyttöönsä pelkästään työajoihin, niin verotettavaa etua ei tällöin synny. Jako yksityisajoon ja työajoon tulee tarvittaessa todistaa ajopäiväkirjan avulla.

Verotuksellinen autoetu voidaan jakaa vapaaseen autoetuun ja auton käyttöetuun. Vapaassa autoedussa työnantaja maksaa myös polttoaineen ja kaikki auton käytöstä koituvat kustannukset. Auton käyttöedussa työntekijä joutuu maksamaan itse ainakin polttoaineen tai sähköauton lataussähkön.

Verottaja laskee autoedun arvon erikseen henkilö- ja pakettiautoille ja myös auton malli ja lisävarusteet sekä käyttöönottopäivä ja ajokilometrit vaikuttavat edun verotusarvoon. Nyrkkisääntö on, että mitä uudempi ja arvokkaampi auto on kyseessä, niin sitä suurempi edun verotusarvo myös on.

Verottaja laskee auton kuukausikohtaisen perusarvon ensiksi vähentämällä 3 400 euroa auton suositushinnasta. Tätä erotusta kutsutaan uushankintahinnaksi, jonka päälle lisätään vielä auton lisävarusteet niiltä osin, kun lisävarusteet ylittävät 850 euroa. Perusarvo saadaan käyttämällä 0,9 – 1,4 prosenttiosuutta auton uushankintahinnasta. Tähän saatuun perusarvoon lisätään käyttökustannukset joko arvionvaraisena kiinteänä kuukausikönttäsummana, mikä sisältää 1 500 km yksityisajoa kuukaudessa, tai todellisten syntyneiden kilometrien mukaan. Oman auton verotusarvon voi laskea tästä.

Mikäli työntekijä ottaa käyttöönsä käyttökustannusten osalta kiinteän könttäsumman, joka sisältää 1 500 km yksityisajoa kuukaudessa, ja verottaja saa tietää, että autolla onkin todellisuudessa ajettu enemmän yksityisajoa, niin tällöin ylimenevät kilometrit lisätään autoedun arvoon joka tapauksessa. Mikäli työntekijän toimenkuvaan sisältyy paljon työajoa (yli 30 000 km vuodessa), niin autoedun perusarvosta voidaan vähentää tällöin kuitenkin vielä 20 prosenttia. Autoedun on mahdollista ottaa palkankorotuksen tapaan rahapalkan päälle tai edun verotusarvon tai auton leasingmaksun voi vähentää nykyisestä rahapalkasta. Nämä ovat sopimusasioita ja ovat työnantajan ja työntekijän välinen neuvotteluasia.

Vapaa autoetu vs. käyttöetu

Mikäli työntekijä valitsee uudehkon auton autoetuun, niin verottajan laskema auton perusarvo on korkeampi kuin vanhemmassa autossa. Kuitenkin uudemmalla autolla käyttökulut ovat huomattavasti pienemmät kuin vanhemmilla autoilla. Ennen autoedun käyttöönottamista on syytä harkitakin sen kannattavuutta. Tällöin tulee miettiä, että kuinka paljon kuukaudessa ja vuodessa syntyy yksityisajoa ja kuinka paljon työajoa. Polttoaineen kulutukseen ja samalla autoedun kannattavuuteen vaikuttaa myös se, miten ajo jakaantuu maantieajoon ja miten kaupunkiajoon.

Autoetu

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että mikäli työntekijä ajaa autolla paljon yksityisajoa (eli sitä syntyisi n. 1 500 km kuukaudessa / 18 000 km vuodessa) ja haluaisi ajaa aina uudella autolla, niin tällöin edusta tulee työntekijän kannalta kannattava. Mutta mikäli yksityisajoa ei pahemmin synny ja työntekijä tyytyy hieman vanhempaan ja/tai vähemmän kuluttavaan autoon, niin tällöin työajosta saatavat verottomat kilometrikorvaukset ovat autoetua parempi vaihtoehto.

Kumman edun valitsen?

Vapaassa autoedussa autoedun arvoon lisättävät kuukausikohtaiset käyttökustannukset ovat 270 euroa (ikäryhmän A-autoista, 1 500km*0,18e). Vastaavasti auton käyttöedussa kyseinen summa on 105 euroa (1 500km*0,07e). Tämä ero käyttökustannuksissa johtuu siis siitä, että vapaassa autoedussa työnantaja maksaa polttoaineen ja käyttöedussa työntekijä. Tällöin siis polttoaineen kulutus ratkaisee sen, kumpi on työntekijän kannalta edullisempi vaihtoehto.

Vapaan autoedun ja käyttöedun käyttökustannusten kilometrikohtaiseksi erotukseksi syntyy siis 0,11e (0,18-0,07e) ja euromääräiseksi erotukseksi 165 euroa (1 500km*0,11). Tällöin etujen vertailussa täytyy ottaa huomioon auton polttoainekulut, kun autolla ajaa tuon 1 500 kilometriä. Eli mikäli auton polttoainekustannukset ovat enemmän kuin 0,11e/km, niin vapaa autoetu tuo työntekijälle verotonta hyötyä. Mutta mikäli polttoainekustannukset jäävät alle 0,11e/km, niin hyöty jää vapaassa autoedussa verotettavaa etua pienemmäksi. Auton käyttöedussa, jossa työntekijä vastaa itse polttoainekustannuksista, tilanne on tietysti päinvastainen.

Ohessa on kaksi kuvitteellista esimerkkiä, joissa on havainnollistettu, missä tilanteissa vapaa autoetu on järkevämpi vaihtoehto ja missä tilanteissa vastaavasti auton käyttöetu.

  1. Iso ja suurikulutteinen auto:
    Kuvitellaan, että työntekijä valitsee autoetuun auton, joka kuluttaa keskimäärin 9l/100km. Ja keskimääräinen polttoaineen hinta olisi 1,46e/l. Tällöin käyttökustannukset kuukaudessa olisivat n. 197 euroa (15*9*1,46). Tällaisessa tapauksessa on järkevämpää valita vapaa autoetu kuin auton käyttöetu, sillä polttoainekustannukset ovat suuremmat kuin vapaan autoedun ja käyttöedun välinen erotus, 165 euroa. Lisäksi jos suurikulutteisella autolla ajaisi paljon työajoa, niin käyttöedusta saatavat kilometrikorvaukset eivät ylittäisi edes polttoainekuluja. Tämäkin puoltaa vapaan autoedun valintaa.
  2. Pieni ja vähemmän kuluttava auto:
    Kuvitellaan, että työntekijä valitsee kulkupelikseen auton, joka kuluttaa 5.5l/100km ja keskimääräinen polttoaineen hinta olisi edelleen sama 1,46e/l. Tällöin käyttökustannukset kuukaudessa olisivat n. 120 euroa (15*5,5*1,46). Tällöin työntekijän olisi kannattavampaa valita auton käyttöetu kuin vapaa autoetu, sillä kustannukset jäävät alle 165 euron. Käyttöedun valintaa puoltaa myös työajon verovapaat kilometrikorvaukset (0,10e/km), jolloin työntekijä hyötyy siitä, että hän itse maksaa polttoaineet ja saa polttoainekuluja suuremmat kilometrikorvaukset. Mikäli tässä tapauksessa työntekijä valitsisi kuitenkin vapaan autoedun, niin hän maksaisi edusta todellisuudessa enemmän kuin itse hyötyisi.
Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös