Maailman suurin varainhoitaja asetti akateemisen tutkimustuloksen ja koko akateemisen prosessin vähintäänkin kyseenalaiseksi.
Kuluttaja hyötyy yritysten välisestä kilpailusta. Jos yhden palveluntarjoajan tuote, palveluntaso tai hinta ei miellytä, voi yksinkertaisesti äänestää omilla jaloillaan.
Vapailla markkinoilla tuotteen hinta asettuu tasapainoon kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hintamekanismi toimii siten, että alhainen hinta lisää kysyntää. Hyvänä satovuonna mansikat ovat edullisempia ja niitä ostetaan enemmän.
Kilpailuilla markkinoilla hinta on sidoksissa tuotantokustannuksiin. Jos yksittäinen yritys nostaa hintoja liikaa, siirtyvät asiakkaat kilpailijoille. Kartelli on laiton yritysten välinen sopimus, jonka pohjalta kaikki yritykset nostavat hintoja saadakseen parhaan tuoton. Kysyntä laskee hinnan nousun myötä, mutta katteen parantuessa kartelliin osallistuvien yritysten tulos kuitenkin paranee.
Kartelli on haitallinen kuluttajalle, koska kuluttaja joutuu maksamaan tavaroista tai palveluista ylihintaa. Samalla kartelli on haitallinen yhteiskunnalle, koska kokonaistuottavuus laskee. Näistä haitoista johtuen kilpailulainsäädäntö pyrkii estämään kartellien ja monopolien syntymistä.
Voiko yhteisomistus johtaa monopolihinnoitteluun?
Jos omistaa yhden yrityksen on etusi mukaista, että yritys voittaa kilpailijansa. Mutta mitä jos yksi omistaja omistaa toimialan kaikki yritykset? Silloinhan kilpailu olisi pikemminkin resurssien tuhlausta.
Akateemisen teorian mukaan yhteinen omistaja alentaa saman toimialan yritysten intensiiviä kilpailla keskenään.
Esimerkiksi Fidelity hallitseen 3,08 prosenttia Microsoftin ja 3,28 prosenttia Applen osakkeista. Kolmen prosentin osuudella ei vielä paljon määräillä, mutta mitä jos muutkin suuret omistajat huomioidaan? Black Rock hallitsee noin 5,5 prosenttia Applesta ja Microsoftista, Vanguardin osuudet ovat 4,95 ja 4,49 prosenttia, State Streetin 4,59 ja 4,39 prosenttia.
Vastaavanlaista yhteisomistusta löytyy myös vaikkapa pankkien ja apteekkien kohdalla.
Akateemikkojen tutkimustulos, joka aktivoi kilpailuviranomaiset
José Azarin, Martin C. Schmalzin ja Isabel Tecun tekemä tieteellinen tutkimus päätyi lopputulokseen lentoyhtiöiden yhteisomistuksen haitallisuudesta.
Esimerkiksi American Airlinesin seitsemän suurinta osakkeenomistajaa kontrolloivat yhdessä 49,55 prosenttia osakkeista. Southwestissa kuusi suurinta osakkeenomistajaa olivat myös American and Delta -yhtiön kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa.
Tutkimuksen mukaan yhteisomistus johti monopolihinnoitteluun, eli siihen että lentolippujen hinnat olisivat korkeammat kuin ilman yhteisomistusta.
Kyseessä ei ole mikä tahansa tutkimus, koska se on julkaistu vertaisarvioidussa rahoitustutkimuksen huippulehdessä Journal of Financessa. Vertaisarviointi tarkoittaa, että riippumattomat tutkijat ovat tarkistaneet tulokset ja johtopäätökset ennen julkaisua. Tuloksia on lisäksi pidetty niin merkittävinä, että ne on päätetty julkaista huippulehdessä.
Varainhoitotalon vastike, joka tappoi tutkijoiden tulokset 6-0
Kyse ei ole pelkästään itse johtopäätöksistä ja akateemisesti kiinnostavasta teoriasta, sillä Azarin tutkimustulokset saivat muut akateemikot huutamaan kilpailuviranomaisten ja poliittisten päätösten perään sisältäen ehdotuksen siitä, että varainhoitaja saisi valita vain yhden osakkeen toimialaa kohti.
Kilpailuviranomaiset ottivat asian tutkittavakseen ja varainhoitotalon vastine pyyhki akateemisen tuloksen tuloksilla lattiaa ihan aiheestakin.
Black Rockin argumentti on niin selkeä, että se kyseenalaistaa ainoastaan itse tieteellisen prosessin, eli sen miten ihmeessä akateemikkojen alkuperäistutkimus pääsi alkuperäisestä vertaisarvioinnista läpi.
Tutkimuksen kattamien vuosien aikana tutkituista lentoyhtiöistä viisi meni konkurssiin. Konkurssi tarkoittaa käytännössä sitä, että osake pudotetaan S&P 500: n kaltaisista indekseistä pois.
Passiivisten indeksirahastojen tehtävä on seurata indeksiä. Sen takia osakkeen poistuminen indeksistä tarkoittaa sitä, että indeksirahasto myy osakkeen pois. Tämä on yleisesti tiedossa oleva asia.
Tämän lisäksi akateemiset tutkijat olivat huomanneet käyttämästään viranomaisdatasta, että indeksirahastot eivät omistaneet konkurssiin hakeutuneiden yritysten osakkeita. Tästä huolimatta tutkijat tekivät konkurssia hakeneiden yritysten kohdalla oletuksen, että omistus olisi säilynyt entisellä tasollaan konkurssiin hakeutumisesta huolimatta.
Käytännössä akateemikot siis olettivat, että varainhoitajat hallitsisivat yrityksiä, joita ne eivät edes omistaneet. Näinhän se ei tietenkään ole.
Kun data analysointiin uudestaan, tällä kertaa indeksirahastojen todelliset omistusosuudet huomioiden, ei efektiä enää ollutkaan. Akateemikkojen tekemä alkuperäinen johtopäätös oli yksinkertaisesti väärässä. Yhteisomistus ei johtanutkaan korkeampiin lippuhintoihin.
