Syyskuussa luvassa veronpalautuksia 1,3 miljoonalle suomalaiselle

Verohallinnon mukaan 4. syyskuuta veronpalautuksia maksetaan yhteensä 1,3 miljardia euroa.
tarjous raha ostotarjous euro talous tarjous raha ostotarjous euro talous

Verohallinto kertoo tiedotteessaan, että veronpalautuksia maksetaan asiakaskohtaisesti sitä mukaa, kun verotus valmistuu. Henkilöasiakkaat saavat veronpalautuksensa yhtenä kuudesta maksupäivästä heinä-joulukuun välisenä aikana.

Jos veronpalautusta ei ole vielä tullut, ei ole syytä huoleen. Veronpalautuksen maksupäivä voi Verohallinnon mukaan myös siirtyä alkuperäisestä ilmoitetusta päivästä, mikäli verotukseen tulee muutoksia.

Maksupäivä voi siirtyä, jos asiakas korjasi esitäytettyä veroilmoitustaan, puoliso korjasi omaa veroilmoitustaan, Verohallinto on saanut verotukseen vaikuttavia tietoja muualta tai asiakas on valikoitunut Verohallinnossa tarkempaan tarkasteluun.

Jos verotus on vielä kesken, se valmistuu viimeistään lokakuun lopussa. Veronpalautukset maksetaan kaikille viimeistään joulukuun alussa.

Verohallinnon mukaan syyskuun alussa saattaa olla tiedossa tänä vuonna useampi eräpäivä, jos verotus on päättynyt heinäkuussa ja maksettavana on jäännösveroa sekä myös kiinteistöveroa. Tällöin jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 2.9. ja kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä heti seuraavana päivänä eli 3.9.

Jäännösveroa erääntyy syyskuussa 223 000 henkilöasiakkaalla yhteensä 130 miljoonaa euroa. Kiinteistöveroa erääntyy puolestaan reilulla 2 miljoonalla asiakkaalla lähes miljardi euroa.

Verohallinto muistuttaa, ettei monesta muusta verosta poiketen asiakkaan veronpalautusta käytetä tänä vuonna kiinteistöveron maksuksi eräpäivänä.

Jos asiakkaalla on vaikeuksia maksaa eräpäivään mennessä, hän voi maksaa verot myöhemmin saamansa maksukehotuksen tietojen mukaisesti. Myöhässä olevalle verolle kertyy kuitenkin aina myös viivästysseuraamuksia viivästyskorkoina.

Jäännösverolle voi halutessaan hakea maksujärjestelyä OmaVerossa.

Oman tilanteensa veronpalautusten suhteen voi tarkistaa myös OmaVerosta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Volvo rekka-auto

Pankit: Volvo on alehinnoissa – osake kilpailijoitaan halvempi

Seuraava artikkeli
Traders Club Nordnet treidaaminen treidausvideo sijoittaminen

Traders' Club: Osakemarkkinat ovat käännepisteessä