Suomen varakkaimpien ihmisten asenteet etuuksia kohtaan yllättivät monet. Kriittistä suhtautumista yhteiskunnan tukia kohtaan löytyy muistakin.
Suomen suurituloisimpien mielestä vähävaraisia suomalaisia vaivaa aloitekyvyn puute ja jopa moraalikato. Tämä selviää Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan paljon huomiota jo ennakkoon saaneesta tutkimuksesta Huipputuloiset – Suomen rikkain promille. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä Suomen suurituloisimmat ajattelevat itsestään ja muista.
Tutkijat haastattelivat anonyymisti yhteensä 90 vuosina 2007–2016 eniten ansainnutta suomalaista perijää, ammattijohtajaa ja yrittäjää. Haastateltavista perijöitä oli 26, johtajia 32 ja yrittäjiä 32.
Eniten on huomiota herättänyt tutkimuksessa haastateltujen hyväosaisten näkemykset työttömistä ja vähävaraisista. Suurituloisimmat suomalaiset arvostelevat kovin sanoin ”yhteiskunnan alimpiin tuloluokkiin jumittuneita ihmisiä”, joita vaivaa huipputuloisten mielestä aloitekyvyn puute ja moraalikato.
Monet haastatellut näkevät Suomen suurimmaksi ongelmaksi sen, että ihmiset käyttävät heidän mielestään etuuksia hyväkseen.
Suomalaisten asenteita yhteiskunnan tukien varassa eläviä kohtaan on tutkittu myös laajemmalla otannalla.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA kysyi loppuvuodesta 2018 suomalaisten näkemyksistä sosiaaliturvasta.
”Selvä enemmistö (87 %) kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että jokaisella Suomessa asuvalla on velvollisuus tehdä työtä ja maksaa veroja hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi”, kirjoittaa EVAn johtaja Emilia Kullas artikkelissaan.
Kyselyn mukaan 67 prosenttia vastanneista oli samaa mieltä väitteen kanssa, että yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin, jotka eivät niitä välttämättä tarvitse. Vain 18 prosenttia oli tästä väittämästä eri mieltä.
”Huoli tukien tarpeettomasta käytöstä ei ole siis vain eniten tienaavan promillen kovaa ajattelua. Näin ajattelee erittäin moni suomalainen, eikä tämä ajattelutapa riipu sosioekonomisesta luokasta. Puoluekannoittain jaoteltuna vähiten tätä mieltä olivat vihreitä, vasemmistoliittoa ja RKP:tä äänestävät”, Kunnas toteaa.
Kunnaksen mukaan kovimmillaan suomalaisten asenteet tukien varassa olevia kohtaan olivat synkkinä lamavuosina 1990-luvun alussa.
Edelleen suomalaiset suhtautuvat kuitenkin konservatiivisesti sosiaaliturvaan ja sen uudistamiseen, sillä selvä enemmistö suomalaisista ei lämpene perustulolle. Enemmistö kannattaa syyperusteista sosiaaliturvaa, jota vastaan pitää tehdä jotain.
