Kinnusen mukaan Kiinan keinot kauppasodassa ovat Yhdysvaltoja monipuolisemmat.
Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota näyttää laantumisen merkkejä. Maat ovat viestineet kauppaneuvotteluiden jatkumisesta ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpkin on vihjaillut ”välirauhadiilin” mahdollisuudesta.
LähiTapiolan rahoitusmarkkinaekonomisti Jyri Kinnunen ei kuitenkaan usko, että ratkaiseva sopimus Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kauppasodassa saataisiin aikaan lähitulevaisuudessa.
”Viimeisimmistä edistysaskelista huolimatta kauppasodassa ei ole näköpiirissä lopullista ratkaisua. Vaikka välirauhadiili on mahdollinen, Kiina tuskin tulee tekemään merkittäviä myönnytyksiä teollisuuspolitiikassa ja maiden strategiset edut ovat törmäyskurssilla myös jatkossa”, Kinnunen sanoo.
Kauppasodan jäljet näkyvät
Loppukesän aikana Yhdysvallat ja Kiina ovat korottaneet puolin ja toisin tullejaan ja lisänneet korotettujen tullien piiriin lisää tuotteita. Maiden väliset kauppasuhteet ovat kiristyneet entisestään.
Kauppasodan vaikutuksista maiden talouksiin on myös saatu entistä vahvempia merkkejä. Yhdysvalloissa kauppasodasta on aiheutunut suuria ongelmia muun muassa maanviljelijöille. Lisäksi Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat reagoineet kauppasodan kiristymiseen selvästi aiempaa vahvemmin.
Kiinassa puolestaan kauppasota näkyy esimerkiksi kokonaisviennissä, joka on kääntynyt laskuun.
Yhdysvaltain ja Kiinan johdon vakuutteluista huolimatta kauppasota aiheuttaa molempien maiden talouksille selviä ongelmia. Vaikka Yhdysvaltain johdon puheista voisi muuta päätellä, Kiinalla on käytössään Yhdysvaltoja monipuolisempi välinearsenaali kauppasodassa.
Näitä keinoja Kiina voi käyttää:
- Lopettaa valuuttansa juanin arvon puolustaminen.
- Elvyttää raha- ja finanssipolitiikalla sekä tukemalla yrityksiä muin julkisin toimin.
- Lopettaa Yhdysvaltojen velkapapereiden ostot ja/tai myydä nykyisiä omistuksia.
- Lopettaa Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välisten neuvottelujen edesauttaminen.
- Kehittää läheisempiä kauppasuhteita muihin maihin.
- Lisätä aggressiivisia toimia yhdysvaltalaisyrityksiä kohtaan esimerkiksi estämällä yritysten pääsy Kiinan markkinoille tai aiheuttamalla regulaatioperusteista haittaa, kuten monopolitutkinnat.
- Rajoittaa harvinaisten maametallien vientiä.
Epävarmuus sijoitusmarkkinoilla jatkuu
Kinnusen mukaan oman lisänsä tilanteeseen tuovat Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit.
”Jos huippudiili jää Trumpilta tekemättä, hänen intresseissään on varmistaa, että kauppakiistat pysyvät oikeassa valossa näkyvillä, mutta eivät aiheuta liian pahoja ongelmia Yhdysvaltain omalle taloudelle.”
Kinnusen mukaan poliittinen epävarmuus korostuu tällä hetkellä sijoitusmarkkinoiden hinnoittelussa.
”Markkinat reagoivat herkästi uutisiin ja merkittävää kurssiheiluntaa nähdään kumpaankin suuntaan. Sijoittajan tulisi katsoa tilanteessa pitkää aikaväliä ja varmistaa salkkunsa riittävä hajautus”, ekonomisti neuvoo.