Oma talous

Miten työstressiä voi oikeasti hallita?

Johtamisen asiantuntija kertoo, että mieli on ainoa asia, jota voimme hallita.

Stressistä puhutaan tänä päivänä paljon – ehkä vähän liikaakin. Stressillä on kurja maine, kun moni toivoo pääsevänsä siitä eroon. Stressi kuitenkin kuuluu meidän kaikkien elämään ja se voi olla myös positiivinen voimavara. Se saa meidät toimimaan ja pyrkimään huippusuorituksiin.

Töissä on melkoisen mahdotonta välttää stressiä. Varsinkin jos yrität edetä urallasi tai laajentaa yritystoimintaasi. Meille kerrotaan, että stressiä pitää vain oppia hallitsemaan. Yritykset ympäri maailmaa tienaavat miljardeja myymällä ihmisille erilaisia stressinhallintakeinoja.

Johtamisen asiantuntija ja Miracle Minded Manager -kirjan kirjoittaja John Murphy esittää kysymyksen: Entä jos stressaantumisesi ainoa syy on se, että päässäsi pyörii ”väärä” todellisuus?

Murphyn päätelmä on, että suurin osa jokapäiväisestä stressistä juontaa juurensa negatiivisista uskomuksista ja kertomuksista, joilla ruokimme mieltämme.  

Jos haluat päästä eroon stressistä ja saavuttaa mielenrauhan, sinun on muutettava kertomuksia, joita syötät mieleesi. Murphyn mukaan tämä vaatii paneutumista syvemmälle pohtimalla mikä stressin ydin on, sen sijaan että läiskäiset laastarin ongelman päälle – se on vain hetkellinen ratkaisu.

Vertaile säästötilit ja löydä markkinoiden paras korko!

  • Laske hetkessä säästösi laskurin avulla ja siirry tuotteiden vertailuun
  • Helppo ja nopea vertailu, löydät tarvitsemasi jo minuutissa

Lue lisää VertaaEnsin.fi-sivuilta

”Me kaikki voimme tarkastella samaa asiaa, kuten ihmistä, tietokonetta tai liikenneruuhkaa ja tulkita sen eri tavalla. Itse asiat ja tavarat eivät ole stressin pääsyy, vaan se mitä ajattelemme niistä on. Mieli on ainoa asia, jota voimme hallita.”

Murphyn muistuttaa, että stressi ei vain yhtäkkiä tapahdu meille, vaan luomme itse stressireaktion. Kovan stressin vallassa onkin viisasta pysähtyä ja pohtia, mistä tunne kumpuaa. Miksi valitsen tässä tilanteessa stressin? Mitkä ajatukset ja uskomukset vahvistavat stressin tunnetta?

Murphy esittää kirjassaan esimerkkitilanteen. Sanotaan, että pyörität yrityksen puhelinpalvelukeskusta. Puheluita alkaa tulvimaan sisään sitä vauhtia, että joudut palkkaamaan lisää asiakaspalvelijoita ja rajoittamaan asiakaspuheluiden kestoa. Ongelma ratkaistu! Paitsi, että et ratkaissut ongelman ydintä, sillä et tiedä miksi yhä useammat ihmiset joutuvat soittamaan tukikeskukseen.

Murphy tarjoaa Inc.-sivustolla neljä vinkkiä, jotka auttavat sinua kohtaamaan stressaavat ajatukset tietoisemmin.

1. Anna olla

Vastustamisen sijaan salli stressaavien ajatusten tulla. Ne on mitä on. Ole läsnä ja kärsivällinen itseäsi kohtaan. Rauhoita mieltä syvien hengitysharjoitusten ja meditaation avulla.

2. Päästä irti

Päästä irti negatiivisista oletuksista, ennusteista ja kritiikistä. Päästä irti peloista, epävarmuudesta, vihasta ja häpeästä. Pudota kaikki tunnetaakat, jotka estävät menestymistäsi elämässä.

3. Poista suodattimet

Kun poistat silmiltäsi rajoittavat suodattimet, näet maailman eri tavoin. Saatat huomata, että ihminen joka ärsytti sinua hetki sitten haluaa rakkautta ja arvostusta aivan kuten sinäkin. Onko liikenneruuhka sittenkin heijastus omasta elämästäsi – ruuhkainen, epätasapainoinen ja hieman jumissa? Raivoatko tietokoneelle? Ehkä sinä käyt tänään hitaalla, eikä tietokone.

4. Anna virrata

Vaivaton ja kevyt flown tunne on huumaavaa. Se on myös syvin olemuksemme. Aivan kuten maailma, jossa asumme – täydellisessä tasapainossa ja harmoniassa. Tee asioita, jotka herättävät flown tunteita ja antaudu virran vietäväksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että stressin “poistaminen” ja hyväksyminen ei välttämättä tarkoita sitä, että maailman pitää muuttua, vaan voimme katsoa peiliin ja päästää irti suodattimista, jotka häiritsevät mielenrauhaamme.

Samoin tavoin kuin työmaailmamme on murroksessa kohti vapaampia tapoja tehdä töitä, voimme oppia uusia tapoja kohdata omat ajatuksemme ja muuttaa käsityksiämme sisäisestä maailmastamme.

Lue myös: 5 helppoa tapaa lisätä itseluottamusta töissä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös