”Työ antaa jotain sellaista, mitä rahalla ei voi korvata”, kuvailee Työterveyslaitoksen tutkija Anu Järvensivu.
Vietämme suurimman osan arjestamme töissä. Puhutaan työn imusta, kun henkilö kokee työnsä mielekkääksi, merkitykselliseksi ja uppoutuu nauttien työtehtäviinsä. Työterveyslaitoksen mukaan ainakin kaksi kolmesta suomalaisesta kokee työn imua vähintään kerran viikossa.
Todellisuudessa työnteko ei ole aina yhtä juhlaa ja välillä töihin meno pännii. Muutamat huonot päivät eroavat kuitenkin epätoivon tunteesta, jota työ voi aiheuttaa. Jatkuva pitkästyneisyys heikentää työntekijän hyvinvointia että työpaikan tuottavuutta.
Kestääkö työpäivä ikuisuuden ja lasketko minuutteja, jotta pääset kotiin? Pyöritkö sosiaalisessa mediassa vältelläksesi työntekoa? Oletko jatkuvasti ärtyisä ja tylsistynyt? Syy voi löytyä työstä, joka ei enää kiinnosta ja motivoi.
Nämä merkit kertovat siitä, että uutta työpaikkaa kannattaa alkaa etsimään.
Työ hidastaa kasvua
Etkö enää muista milloin viimeksi nautit työn teosta?
Jokainen meistä vihaa välillä työtään, mutta jos työ tylsistyttää päivästä ja vuodesta toiseen, on aika tarttua toimeen. Tutkijat arvioivat, että töissä tylsistyminen on yleisempää kuin on ajateltu.
Tunnetun aivo- ja muistivalmentaja Jim Kwikin sanoin: ”Jos et ruoki mieltäsi, jäät jälkeen.”
Kyllästyminen iskee helposti, jos työ ei tarjoa riittävästi haasteita ja omat kyvyt jäävät käyttämättä. Kannattaakin pohtia, estääkö työpaikka omaa kasvua ja urakehitystä.
Haastaako työ tarpeeksi? Kehittyykö taidot työn teossa?
”Voit olla työssä seitsemän vuotta, mutta ilman uutta tietoa ja kasvua työkokemuksesi on oikeastaan yhden vuoden kokemus, joka toistetaan seitsemän kertaa”, Kwik kuvailee.
Lisääntynyt ärtyneisyys ja terveysongelmat
Ovatko perheenjäsenet ja ystävät kyllästyneitä kuulemaan, miten paljon vihaat työtäsi? Hälytyskellojen tulisi soida kovaa ja korkealta, jos jokaisessa keskustelussa tulee ilmi, että vihaat työtäsi.
Kannattaa myös miettiä lisääkö työ stressitasoja liikaa. Juotko alkoholia unohtaaksesi työmurheet? Riiteletkö yhä useammin kollegoiden ja perheenjäsenten kanssa?
Jos työ vaikuttaa omaan hyvinvointiin, kuten unirytmiin ja ihmissuhteisiin on muutoksen aika. Mikään työ ei ole niin tärkeää, että oma terveys kärsii.
Olet miettinyt muutosta jo pidempään
Oletko pohtinut jo pidempään, että haluat löytää uuden työn tai pistää vaikkapa yrityksen pystyyn? Oletko maininnut asiasta ohimennen ystäville tai perheenjäsenille?
Jos et pidä työnkuvastasi, työkavereistasi tai pomostasi – tai jos unelmoit eläkkeelle siirtymisestä päivästä toiseen – on aika aloittaa työnhaku. Muista, että jos olet lopen kyllästynyt työhösi, teet todennäköisesti myös enemmän virheitä – joten muutoksesta on hyötyä itsellesi sekä työnantajallesi.
Motivaatiopula vai väärä ammatti?
Mieti aiheita, teemoja tai kirjoja, jotka motivoivat sinua ja joista voisit puhua tuntikausia. Vastaako työsi näitä kiinnostuksen kohteita? Kaikilla on välillä motivaatio hukassa, mutta arkeen voi löytää potkua eri keinoin.
Kannattaa pitää mielessä, ettei tylsistyminen tarkoita automaattisesti sitä, että olet väärässä ammatissa. Mielekkyyteen vaikuttaa vahvasti työympäristö ja -kulttuuri.
”Kaikissa töissä on yleensä joitain keinoja, joilla voi tehdä hommasta itselleen mielekkäämpää ja motivoivampaa. Pieniä asioita oman työkuvan sisällä”, kertoo Työterveyslaitoksen tutkija Lotta Harju Ylelle.
”Parhaiten tylsyyttä lievennetään vuorovaikutuksessa, mutta näkisin, että työntekijän tulee ottaa vastuu omasta työstään ja työsuorituksestaan. Esimiehen kanssa voi ottaa esiin, että kaipaa työhönsä muutosta”, toteaa Harju.
Lue myös: 8 ammattia, jotka häviävät tulevaisuudessa.