Piensijoittajien kiusa – muistatko vielä pörssierät?

Tällä vuosikymmenellä sijoittamisen aloittaneet piensijoittajat eivät välttämättä muista enää pörssieriä. Mitä ne olivat ja miksi ne kiusasivat piensijoittajia?
Helsingin pörssi OMXH Nasdaq OMX sijoittaminen osakkeet Helsingin pörssi OMXH Nasdaq OMX sijoittaminen osakkeet

Syyskuun 25. päivä vuonna 2006 jäi pörssihistoriaan päivänä, jolloin suomalaiset piensijoittajat pääsivät huokaisemaan helpotuksesta. Tuo päivämäärä oli ensimmäinen, kun Helsingin pörssissä ei käytetty enää pörssieriä.

Ennen tuota syyskuista päivää vuonna 2006, Helsingin pörssissä noteerattuihin osakkeisiin sijoittava törmäsi pörssieriin. Tämä tarkoitti sitä, että osakkeita ei voinut ostaa tai myydä haluamaansa määrää, vaan osakkeita piti ostaa tietynkokoisissa erissä. Pörssierien poistumisen jälkeen sijoittajat ovat voineet tehdä ihan vaikka vain yhden osakkeen kokoisia toimeksiantoja.

Koska pörssierät olivat varsin isoja, tarkoitti tämä usein sitä, että sijoittaja tarvitsi useamman tuhat euroa rahaa osakkeiden ostoon. Nykyaikaan peilattuna voikin tuntua hassulta, ettei sijoittaminen ole aina ollut mahdollista pienillä summilla.

Tuolloin Helsingin pörssiä pyörittänyt OMX perustelikin pörssieristä luopumisen päätöstä muun muassa sillä, että se helpottaisi erityisesti piensijoittajien mahdollisuuksia. Ilman pörssieriä piensijoittajat pääsivät ostamaan yhtiöitä selvästi pienemmillä könttäsummilla.

Useimmilla päälistan yhtiöillä pörssierät pyörivät tuhannen ja kahden tuhannen euron välissä. Kalleimmat pörssierät löytyivät keväällä 2006 Nordealta, jonka pörssierästä joutui pulittamaan yli 5000 euroa. Fortumiin ja Cityconiin sijoittaneet joutuivat kaivelemaan taskun pohjalta yli 4000 euroa. Myös Wärtsilällä, Metsolla, Outokummulla, ja Rautella pörssierät olivat yli 3000 euroa.

Helsingin pörssi oli tässä asiassa tuolloin edelläkävijä pohjoismaissa. Tukholman ja Kööpenhaminan pörssit luopuivat pörssieristä vasta paria vuotta myöhemmin syksyllä 2008. Sen sijaan Oslon pörssiin sijoittava saattaa törmätä yhä pörssieriin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
varoitus varoitusvalo kriisi tulosvaroitus talousongelmat kassakriisi

Peliyhtiö Next Games kassavaikeuksissa – hakee rahoitusta omistajiltaan

Seuraava artikkeli
asuminen asuntojen hinnat asuntosijoittaminen kerrostalo sijoittaminen

Hypo: Yli puolet uusista asunnoista päätyy asuntosijoittajille