Konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin raportin mukaan suomalaisten yrityskauppojen yhteenlaskettu arvo kaksinkertaistui vuonna 2018 edellisvuoteen verrattuna. Myös tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla on tehty arvossa mitattuna suurempia yrityskauppoja kuin viime vuonna.
Yrityskauppoja tehtiin Suomessa viime vuonna 354, kun vuonna 2017 niitä tehtiin noin 50 vähemmän. Yhteenlasketulta arvoltaan yrityskaupat olivat 12,9 miljardia euroa, kun edellisvuonna kauppojen yhteenlaskettu arvo oli 6,5 miljardia euroa. Vaikka kauppojen määrä siis kasvoi vain 16 prosenttia, kauppojen arvo peräti tuplaantui.
Maailmanlaajuisesti vuosi 2018 alkoi yrityskauppojen osalta vilkkaana, mutta hidastui mitä pidemmälle vuotta mentiin. Sama trendi jatkui myös tämän vuoden alkupuoliskolla, ja markkinat maailmalla hiljenivät entisestään.
”Suomi tuntuu uivan maailmanlaajuista trendiä vastaan, mutta samassa virrassa muiden Pohjoismaiden kanssa. Koko Pohjoismaiden yhteenlaskettu yrityskauppojen arvo vuonna 2018 oli korkein viiteen vuoteen”, sanoo BCG:n Suomen toimitusjohtaja Teemu Ruska.
Viime vuonna suomalaisen Amer Sportsin myynti oli Pohjoismaiden toiseksi suurin yrityskauppa 4,8 miljardin euron hinnalla. Tänä vuonna Pohjoismaissa on tehty jo kaksi yli 10 miljardin dollarin kauppaa, ja suomalaisyrityksistä miljardikaupoissa ovat olleet mukana Outotec, joka osti Metso Mineralsin 3,6 miljardilla eurolla, EVRY ASAn ostanut Tieto (1,4 miljardia euroa) ja DNA, jonka enemmistöosuus myytiin Telenorille (1,5 miljardia euroa).
”Monet trendit maailmalla ennustavat yrityskauppojen vilkastumista. Korporaatiot ovat aktivoituneet myyntitoimissa, ja samalla markkinoilla on paljon likviditeettiä sekä matalat korot. Monilla aloilla digitalisaatio ja uudet bisnesmallit saavat myös aikaan yrityskauppoja”, Ruska sanoo.
Makrotaloudella on suuri vaikutus yrityskauppojen tulevaisuuteen. Markkinat ovat kestäneet poliittista epävarmuutta ja nopeita muutoksia jo vuosia. Markkinat odottavat raportin mukaan kuitenkin yhä suuria muutoksia brexitin, Kiinan talouden hyytymisen ja hitaan kasvun ennusteiden aikana.
”BCG:n keräämien tietojen mukaan heikon taloustilanteen aikaan tehdyt yrityskaupat toivat ostajille enemmän arvoa kuin vahvan talouden aikana tehdyt kaupat. Rohkeus kannattaa ja kilpailuetu saavutettiin yleensä ostamalla niiltä yrityssegmenteiltä, jotka eivät ole ostajan ydinbisnestä”, Ruska sanoo.
Raportissa esitetty tutkimus on tehty vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla BCG Transaction Centerin toimesta. Yleisiä markkinasuuntauksia analysoidessa on otettu huomioon kaikki raportoidut yritysjärjestelyt vuodesta 1990 vuoden 2019 puoliväliin. Yrityskauppojen määrää ja arvoa analysoidessa, jätettiin huomiotta takaisinostot, vaihtotarjoukset, pääomitukset ja oheisyritykset.